MT Liven keskiviikkovieraana oli Metsästäjäliiton tuore puheenjohtaja Petteri Lampinen.
Pääministeri Petteri Orpo otti juuri ennen MT:n haastattelua voimakkaasti kantaa susien kannanhoidolliseen metsästykseen ja sanoi, että asian etenemättömyys johtuu juridisista haasteista.
Orpon mukaan lainsäätäjä on halunnut mahdollistaa metsästyksen, mutta luvat pysähtyvät oikeuskäsittelyihin.
Metsästäjäliiton puheenjohtaja pitää Orpon kannanottoa hyvänä. Lampisen mukaan suurpetotilanne on aiempaa kriittisempi siinä mielessä, että lainsäädäntö ja varsinkaan sen tulkinta eivät mahdollista kannanhoidollista metsästystä.
”Tällä hetkellä hallitsemattomaan kantojen kasvuun ei voida puuttua mitenkään”, Lampinen tiivistää viimeaikaisen kehityksen.
Lampisen mukaan suurista petomääristä aiheutuu haittaa eläimille ja elinkeinoille, mutta pedot aiheuttavat myös turvattomuutta.
”Sen eteen nyt tietysti tehdään töitä, että lainsäädäntö saadaan sille tasolle, ettei se olisi oikeuslaitoksen tulkinnoissa kyseenalainen. Ensin pitäisi saada säädökset selväksi ja päästä sitten kannanhoidollisen metsästyksellä hallitsemaan tätä tilannetta kaikkien suurpetojen osalta.”
Etenkin tihentymäalueilla tilanne on Lampisenkin mukaan huolestuttava. Tästä yksi viimeaikainen esimerkki tulee Huittisissa, jossa sudet poliisin mukaan aiheuttivat viime vuonna 80 uhkaavaa tai vaarallista tilannetta.
Lampinen kritisoi MT Liven haastattelussa myös sitä, että Luonnonvarakeskuksen tekemä susien kanta-arvio on pysynyt samana jo pitkään.
”Jos tarkastellaan eurooppalaisella tasolla, keskimäärin susikanta kehittyy 30–35 prosenttia vuodessa, mikäli elinympäristössä, oloissa tai ravintotilanteessa ei tapahdu mitään muutosta. Kyllähän tämä on asia, josta tietysti olemme keskustelleet Luonnonvarakeskuksen kanssa.”
Jos me tarkastellaan eurooppalaisella tasolla, niin keskimäärin se susikanta kehittyy 30–35 prosenttia vuodessa.
”Emme tietysti ihan purematta niele sellaisia matemaattisia malleja, jotka eivät aivan täysimittaisesti ota huomioon kaikkia niitä tekijöitä, jotka todennäköisesti vaikuttavat kannan suuruuteen”, Lampinen sanoo.
”Jos järjestelmä perustuu havaintojen määrään ja niiden määrät vähenevät, niin kyllä se vaikuttaa lopputulokseen. Tietysti matemaattisen mallin tulisi aina korjata myös itseään sellaisessa tilanteessa, että perusdataa ei jostain syystä joltakin alueelta tule sillä tavalla kuin aiemmin.”
Menetelmällistä tarkastelua on Lampisen mukaan syytä jatkaa myös tulevaisuudessa.
Tällä hetkellä Lampisen mukaan susista tehdään havaintoja päivittäin, vaikka niiden käyttäytymismallin pitäisi olla sellainen, etteivät ne hakeudu ihmisten pariin.
Kyllä se pistää kyseenalaistamaan kokonaiskanta-arvion
”Kyllä se pistää kyseenalaistamaan kokonaiskanta-arvion”, Lampinen toteaa.
Hän muistuttaa haastattelussa, että metsästäjät ovat iso voimavara tutkimukselle, koska he pystyvät tuottamaan havaintoja suurpedoista tai vaikkapa hirvistä Suomessa.
Lampista haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso. Voit katsoa koko MT Liven lähetyksen alla olevalta videolta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
