”Se on saattanut olla viime vuosikymmenen puolella ehkä yhdeltä kaverilta, joka tekee musiikkia ja käyttää musiikissaan kurkkulaulua”, Ville Haanpää muistelee ensi kipinäänsä kurkkulaulun opetteluun.
Kurkkulaulu tunnetaan myös tuvan- ja mongoliankielisellä sanalla höömei. Se on keskiaasialaisten kansojen perinteinen laulutekniikka, joka kuulostaa matalan möreältä tai keskirekisterissä hieman puristeiselta, ja jossa äänen yläsävelillä voidaan laulaa melodioita.
Haanpää alkoi opetella kurkkulaulua itsekseen Youtube-videoilta ja pääsikin pian jyvälle, miten ääntä tuotetaan.
”Sitten totesin, että itseopiskelu on hidasta. On parempi oppia opettajan avulla.”
Haanpää hakeutui kurkkulaulaja Imre Peemotin kursseille. Suomessa kurkkulaulajilla on myös oma yhdistys Suomen kurkkulaulajat ry, joka toisinaan kutsuu ulkomailta kurkkulaulajia opettamaan ja konsertoimaan.
Haanpään mukaan kurkkulaulun opettelu vaatii intensiivistä harjoittelua. Usein matala kurkkuääni löytyy miehiltä sujuvammin kuin naisilta.
Kurkkulaulussa kiinnostavaa on itse laulun lisäksi kosketus keskiaasialaiseen paimentolaiskulttuuriin.
”En ole käynyt itse alueella, mutta kyllähän se kiehtoisi. Elämäntapa on askeettista ja koen arvostusta sitä kohtaan. Ollaan arolla, asutaan jurtissa.”
Haanpää on tuonut kurkkulaulua joihinkin tuttujen musiikkiprojekteihin. Enimmäkseen hän laulaa omaksi ja lähipiirin iloksi.
”Se ääni on rauhoittavaa ja maadoittavaa. Esimerkiksi saunassa vaikka on kiva kurkkulaulaa, se on lämmin paikka ja avaa ääntä hyvin. Ystäväni vauva rauhoittuu ja lopettaa itkemisen kun laulan, se toimii kuin tuutulaulu.”
Yleensä Haanpään kurkkulaulussa ei ole ennalta mietittyä kestoa tai rytmiä, vaan laulu syntyy fiiliksen mukaan.
”Voi olla joku ajatus, mitä lähtee laulamaan, tai se voi olla esimerkiksi tunnetila tai tapahtuma.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
