Suomen Metsästysmuseon johtaja Timo Kukko ajattelee, että törmäyksistä syntyy hyviä ajatuksia: ”Metsästyksen vastustajat ovat museon näkökulmasta parhaita asiak­kaita”

Voiko metsää museoida?

Se ei ole tarpeellista, koska metsä uusiutuu jatkuvasti. Historiallinen geeniperintö säilyy parhaiten elävänä metsässä. Kannattaa muistaa, että museoissa esitellään aina vain toiseksi parasta näyttelyä, paras näyttely on luonnossa itsessään.

Jos metsää ajatellaan biologian sijasta kokemuksena, metsästä kertynyttä muistitietoa voi museoida, ja tätä muistitietoa museot keräävätkin.

Olet aiemmin ollut kehittämässä muun muassa Inarin Siidaa, Punkaharjun Lustoa ja Espoon Haltiaa. Mitä olet niistä oppinut?

Nakkikioskit pitää rakentaa teiden risteyksiin, ja sama pätee museoihin. Museoiden pitää sijaita matkailijoiden ja arkiliikkumisen luontaisilla reiteillä.

Museoiden näyttelyt pitäisi suunnitella noin 13-vuotiaalle nuorelle. Silloin aiheesta aikaisemmin tietämättömät saisivat tietoa oikealla tavalla tarjoiltuna.

Kun museohanke lähtee alkuun, toteutus pitää hoitaa mahdollisimman nopealla aikataululla. Jos viivytellään, syntyy helposti rahoituksesta kilpailevia muita hankkeita.

Museoiden johtaminen on ihmisten eikä kokoelmien johtamista. Kun henkilökunta on sydämellään mukana toiminnassa, se näkyy museovieraille.

Mikä merkitys Museokortilla on suomalaiselle museotoiminnalle?

Valtavan iso. Kun Museokorttia suunniteltiin, tavoitteeksi otettiin miljoona uutta käyntiä museoissa, jolloin olisimme päässeet museokäynneissä suhteellisesti Ruotsin tasolle. Museokortin aikana museoiden kävijämäärä on kasvanut peräti 2,5 miljoonalla kävijällä. Viime vuonna museokäyntejä oli 8,7 miljoonaa, ja tällä hetkellä aktivoituna on 330 000 Museokorttia.

Museokortin tärkeimpänä ansiona näen sen, että museot ovat tulleet lähemmäs ihmisten arkea. Kortin ansiosta museoihin poiketaan aikaisempaa herkemmin. Lisääntyneiden tulojen ansiosta museot ovat voineet nostaa näyttelyjensä tasoa. On syntynyt positiivinen kierre.

Miksi metsästäjän kannattaa vierailla Suomen Metsästysmuseossa?

Kokoelmat ja niihin liittyvät tarinat antavat uusia näkökulmia myös kokeneelle metsästyksen harrastajalle. Täällä saa perspektiiviä siihen, millainen merkitys metsästyksellä on ollut Suomen asutushistoriassa. 1800-luvulla metsissämme ei ollut juuri lainkaan suurriistaa, vain muutama hirvi ja pieni karhukanta. Silloin metsästettiin lähinnä kanalintuja ja jäniksiä. Yksi kannustin vierailuun on sekin, että museoomme pääsee metsästyskortilla ilmaiseksi sisään.

Entä sellaisen henkilön, joka vieroksuu metsästystä?

Vaikkei hyväksy jotakin asiaa, siihen kannattaa kuitenkin tutustua. Se antaa syvyyttä omaan ajatteluun. Metsästyksen vastustajat ovat museon näkökulmasta parhaita asiak­kaita, koska metsästäjäthän jo pitkälti tietävät esittelemämme asiat. Törmäyksistä syntyy uusia, hyviä ajatuksia.

Millaista palautetta saatte suurriistanmetsästäjä Jaakko Ojanperän trofeekokoelmasta?

Joku varmasti ajattelee, onko ulkomailta metsästetty eksoottisten eläinten kokoelma lapsille sopivaa materiaalia. Lapset kuitenkin tykkäävät eniten juuri tästä huoneesta.

On mielenkiintoista, että Luonnontieteellisessä keskusmuseossa täytetty tiikeri on hyväksyttävämpi kuin metsästysmuseossa oleva täytetty tiikeri, vaikka kumpikin niistä on ihmisen ampuma. Metsästysmatkailu kuuluu museomme tallennusvastuuseen, ja siksi kokoelmaa on perusteltua säilyttää täällä. Kokoelman esillepanoa varmasti vielä kehitetään.

Huolestuttaako sinua metsäpeuran tilanne, kun vasatuotto on romahtanut petojen takia?

Metsäpeuran palaaminen Suomen luontoon olisi hieno asia, mutta kannan kehitys on huolestuttava. On mielenkiintoista, että pedoista, erityisesti susista, puhutaan paljon, mutta samalla unohdetaan, että myös ihmisen vaikutus metsäpeurakantaan on suuri. Taantumisen taustalla ovat muun muassa metsien käytön muutokset sekä liikenne.

Olen huolissani metsien monimuotoisuuden vähenemisestä. Muutos on ollut iso jo omana elinaikanani. Ihminen on niin riippuvainen luonnosta, että luonnon köyhtyminen on vaarallista sekä ympäristön että talouden kannalta. Meidän pitäisi jättää enemmän alueita kokonaan talouskäytön ulkopuolelle. Hoitosuositusten muutoksilla tai metsäsertifikaateilla ei mielestäni pystytä takaamaan talousmetsien monimuotoisuutta.

Mikä on Imatralle kaavaillun erä- ja luontokulttuurimuseon tilanne?

Lähtökohdat Imatralla ovat muuttuneet totaalisesti erä- ja luontokulttuurimuseon kilpailutuksen jälkeen, koska matkailijapotentiaali on romahtanut. Aikaisemmin venäläiset asiakkaat olisivat täyttäneet museon hiljaisia aikoja. Oma mielipiteeni on se, että yhteen museoon, sijaitsi se missä tahansa, pitää saada laajasti metsästys-, kalastus-, retkeily- ja luontokuvausaiheet. Museon rakentaminen ja ylläpitäminen on niin kallista, että samojen aihealueiden ympärillä ei voi olla kahta museota.

Me kehitämme nyt aktiivisesti metsästysmuseota. Jos suurempi museohanke edistyy, se tarvitsee metsästysmuseon osaamista ja kokoelmia. Meillä on laaja-alaiset ja monipuoliset näyttelyt. Parhaillaan rakennamme kalastusnäyttelyä, ja monet vaihtuvat näyttelyt ovat olleet luontokuva-aiheisia.

Miltä näyttää Suomen Metsästys­museon rahoituspohja?

Vuosibudjettimme on reilut 800 000 euroa ja julkinen rahoitus alkaneelle vuodelle 700 000 euroa. Lipputuloja saamme vuodessa noin 40 000 euroa, loput rahoituksesta tulee erilaisista kumppanuuksista. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus väheni 0,6 henkilötyövuoden verran. MMM:n rahoitusosuus pysyi entisellään, vaikka kustannuksemme ovat nousseet. Meidän pitää saada lisää kävijöitä ja yhteistyökumppanuuksia.

Millaista esineistöä haluaisitte ottaa vastaan?

Haluamme tänne tavallisia arjen esineitä, jotka päätyvät usein roskiin. Kun rakennamme näyttelyä, metsästäjä pitää sijoittaa senaikaiseen ympäristöön. Siihen tarvitsemme vaatteita, jalkineita, reppuja ja tuotepakkauksia. Meillä ei ole rahaa eikä aikaa kierrellä kirpputoreja, ja siksi olisi hienoa, jos ihmiset tarjoaisivat meille vanhaa arkipäivän esineistöä. Myös vanhat postimyyntikatalogit ovat meille arvokkaita tietolähteitä. Aseita emme loputtomasti tarvitse, sillä asemuseot ovat erikseen.

Muistitietoa ja metsästystarinoita haluaisimme myös. Käymme haastattelemassa esimerkiksi kaikki eräneuvokset. Tallennamme mielellämme metsästysseurojen historiaa ja otamme säilytettäväksi seurojen arkistoja pöytäkirjoineen. Palvelu ei maksa seuralle mitään, mutta toivomme, että seura liittyisi museoyhdistyksen jäseneksi.

Milloin kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?

Viime viikonloppuna vietimme tyttären syntymäpäivää Hämeen virkistysalueyhdistyksen retkeilyalueella Hattulassa. Laavupaikalta näimme merikotkan liitelemässä Vanajaveden yllä.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2025.