Metsänomistajien on ollut vaikea niellä Stora Enson päätöstä ostotarjousten perumisesta. MTK:n mukaan etenkään hyväksyttyjä ostotarjouksia ei lain mukaan voi vetää takaisin.
Stora Enso alkoi perua puun ostotarjouksia noin viikko sitten. Yhtiön mukaan se oli ostanut kesällä liikaa puuta, joten se alkoi rajoittaa puukauppaa.
Metsänomistajia edustavan MTK tuomitsi Stora Enson poikkeukselliset toimet.
”Eihän ensin voi tehdä puukaupasta ostotarjousta ja sitten nykäistä sitä pois”, totesi MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Puukaupan käytäntöjä ohjaa oikeustoimilaki. Sen perusteella ostotarjouksen voi vetää pois, mutta vain tiettyyn rajaan asti.
”Lain mukaan tarjousta ei voi vetää pois, jos myyjä on jo ehtinyt ottaa siitä selon, eli myyjä on tutustunut tarjoukseen”, toteaa MTK:n lakimies Laura Harjunpää.
Harjunpään mukaan erityisen selvä tilanne on sellaisissa tarjouksissa, jonka myyjä on ehtinyt jo hyväksyä. Hänen tiedossaan on, että sitäkin Stora Enso on yrittänyt tehdä.
”Oikeustoimilaki ei anna mahdollisuutta perua myyjän hyväksymää puukauppatarjousta, vaan tässä tilanteessa sopimus katsotaan syntyneen osapuolten kesken. Siltä osin Stora Enso on mennyt lain väärälle puolelle”, toteaa Harjunpää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
