Erikoispuiden kasvatus on jännittävää touhua – näin upeaa pintaa viiluista syntyy

Kirsi Laitinen tekee tikkuaskikoteloita, servettitelineitä, lasinalusia ja muita pieniä käyttöesineitä. Niille hän taituroi yksilölliset viilupinnat, joissa viilukuviona on usein jokin humoristinen eläinhahmo. Intarsiatyön pelkistetty sommittelu antaa tilaa puun kauneudelle. Esimerkiksi punarinnan punainen rinta on yhtenäistä, punertavaa kirsikkaviilupintaa.

Nuorena penkkipuusepäksi valmistunut taitaja oppi tuntemaan viilun salat työssään puutyötehdas Saarnilla Turussa. Hän hypistelee pientä, vaaleaa saarniviilupalaa. ”Tätä käytimme Nokian pääkonttorissa muun muassa kaapinoviin.”

Kun Saarni lopetti 2001, Laitinen otti talteen kaikki eksoottisetkin viilunpalat. Kimalaisen pikku verstaassa Paraisilla niistä on edelleen iloa.

Aivan pienetkin viilupalat ovat intarsiataitajalle aarteita. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Usein Kirsi Laitisen työn lähtökohtana on kiinnostava viilu tai sen yksityiskohta. Ne synnyttävät erilaisia mielleyhtymiä. ”Teen tilauksesta naalin, ja nyt mietin, mitkä puulajit ilmentävät parhaiten juuri tämän eläimen olemusta.”

Laitinen käyttää kolmisenkymmentä eri puulajia saadakseen töihinsä väri- ja pintavaihtelua.

Talismaanikori. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Meriharakkakuvioiset suodatinpaperitelineet ovat suosittuja, varsinkin saaristossa, ja niitä varten on hän tummentaa kirsikkaviilua. Lintu on mustavalkoinen, eikä mustia viiluja ole tarjolla.

”Sitä paitsi ne ovat hyvin kovaa puuaineista – eebenpuusta on aikanaan tehty kuulalaakerien kuulia.”

Jokainen visakoivuviilu on omanlaisensa. Siksi sitä on Kirsi Laitisen mielestä kaikkein hauskinta työstää. Hän tilaa kerralla viilua useamman neliön, jotta voi etsiä pinnoilta töihin sopivia kohtia. Hän saattaa kysyä etukäteen kuvia viiluista, jotta voi valita itselleen parhaimmat.

Laitinen ottaa verstaan hyllyltä kirsikkaviilunipun, josta hän on leikannut kerralla monta istuvan ketun vartaloa ja niiden häntiä. Osat hän teippaa yhteen ja etsii visakoivuviilusta kuvioita, kullekin ketulle sopivan taustan.

”Voin nähdä siinä avaran maiseman yhtä lailla kuin puurunkoja tai tiheän kuusikon.”

Visakoivuviilusta löytyy myös liikkuvan veden vaikutelmaa, jota tarvitaan niin ahvenen kuin koskikaran taustaksi.

Laitinen kyselee joskus puusepäntehtaista jämäpaloja. ”Kerran ystäväni teki itse koivuviiluja ja harmitteli niiden laatua. Minulle ne sopivat hyvin, sillä siinä oli loimukoivua ja kaikkia hienoja oksankohtia,” nauraa Laitinen, mutta harmittelee, että koivu kellastuu ajan myötä.

Viilua tummennetaan kuumassa hiekassa. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Pelinappula-rasian pähkinäviiluun on upotettu koivua, jalavaa, visakoivua ja niin sanottua tilkkuvaahteraa. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Yhden naisen yrityksellä on ikää yli 20 vuotta ja saman ajan Kirsi Laitinen on pitänyt intarsiakursseja Paraisten kansalaisopistossa. Hän saattaa tilata kurssilaisille ulkomailta kalliita, hauskoja erikoispuulajeja ja värjättyjä viiluja. ”Värjäys pitää tehdä alipainetyönä,” Laitinen toteaa. Hän kehuu lämpökäsitellyn koivuviilun pronssin väriä.

Yrityksen nimi Kimalainen syntyi nimestä Kirsi Marja Laitinen. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Kimalaisen yrittäjä kävi itse aikanaan lyhyen intarsiakurssin ja alkoi tehdä harrastuksena pieniä, viilukoristeltuja esineitä 1990-luvun lopulla, kun lapset olivat pieniä. ”Tuolloin ilmestyi myös Juha Nuutin intarsiakirja, mutta kyllä intarsiatyötaito kehittyi tekemällä,” painottaa alan taitaja.

Hän muistelee, että Paraisilla oli tuolloin käsityöläisyhteisö, jonka kanssa kierteli markkinoita. Nyt Kimalaisella on monta jälleenmyyntipistettä. Uusi ilonaihe on roolipelitapahtuma Ropecon, missä hän myy scifi-ja fantasia-aiheisia pelinappulakoteloita.

Kirsi Laitinen istahtaa työpöytänsä ääreen, asettaa viilunpalasista teipatun pöllön taustaviilun päälle ja leikkaa siihen pöllönmentävän aukon, johon sitten ujuttaa hahmon. Puristelevyjen välissä prässätty, uniikki viilutyö liimataan pienesineen runkoon, hiotaan ja viimeistellään puu- tai öljyvahalla.

Pöllön idean intarsiataitaja sai oregoninvaahteran erikoisviilusta (guilted maple). Sen tietty kuvio ilmentää linnun vatsan pehmeyttä.

Hahmo on tekijän suosikki. Yleisön ykkönen on hirvi, jonka sarvien ja honkelojalkojen tekeminen on Laitisen mukaan työlästä. Sitä on myös siilikuvio. ”Silppuan viilua tikuiksi ja istutan niitä veitsenkärjellä taustaviiluun siilin piikeiksi.”

Laitinen veistää visakoivuun pöllönmentävän reiän. Viilujen paksuus on 0,6 milliä. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Pöllön idean Laitinen sai oregoninvaahterasta. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Linnun jalkojen viiluttaminen vaatii tarkkuutta. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Pöllähtänyt pöllö on Kirsi Laitisen suosikki. Tausta on visakoivua. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Tyylitellyt eläimet ovat Laitisen mieleen. Hän tutkii kuvattaviensa muotoja ja värejä kirjoista ja miettii mikä kussakin eliölajissa on olennaisinta. Yrittäjä tekee myös tilaustöitä: ison tarjottimen pinnan ruudut on jokainen viilutettu eri puulajilla.

Koivuviilu on intarsiaverstaan ykkösmateriaali, mutta tekijä pitää myös tervalepästä ja haavasta, vaikka viilu ei välttämättä ole kotimaista.

Perusviilulajeja ovat myös kirsikka ja jalopähkinä, joita tuodaan Kanadasta. Mänty kuuluu valikoimaan, samoin oregoninmänty, Pseudotsuga. Mutta tammeen ei askarteluveitsi pysty. ”Käytän jalavaa, joka on kuvioltaan ja väriltään samanlaista.” Erikoisviilulajeja Laitinen käyttää harkiten.

Tikkuaskikoteloa koristaa herkkutatti. Sen elävä pillistö on movinguiviilua. ”Sitä tuodaan Kongosta. Viilun syykuvioissa on tietty kohta, jossa on selkeästi se pillistö,” hymyilee Kirsi Laitinen. Tatin hattu on kirsikkaa ja jalka saarnea.

Kahta samanlaista intarsiatyötä ei ole. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Villit, hauskat ja abstraktit aiheet ovat kaikki Kirsi Laitisen mieleen. Kuva: Vesa-Matti Väärä