• Lopella paukuttelevat viikonloppuna sadat kilpailijat lapsista vanhuksiin — tästä on kyse

    ”Metsästyslajeissa ei ole kysymys pelkästään kilpailemisesta, vaan kaikki ampumaharjoittelu tähtää myös parempiin riistalaukauksiin.”
    Metsästysammuntakisojen onnistuminen vaatii valtavasti talkootyötä ja hyvät tukijat.
    Metsästysammuntakisojen onnistuminen vaatii valtavasti talkootyötä ja hyvät tukijat. Kuva: Eetu Kokkonen
    Metsä|Erä
    25.7.202513:24
    Suvi Jylhänlehto

    Metsästysammunnan SM-kisa kerää satoja ampujia Lopelle tänä viikonloppuna. Kilpailut alkoivat torstaina ja päättyvät sunnuntaina.

    Kisojen aikana ammutaan yli 1 400 suoritusta kuudessa eri lajissa ja eri sarjoissa, SM-kisoja hallinnoiva Suomen metsästäjäliitto kertoo. Lopen kisat järjestää Metsästäjäliiton Etelä-Hämeen piiri.

    Kisojen kuusi lajia ovat metsästyshaulikko, metsästystrap, metsästyshirvi, metsästysluodikko, pienoishirvi ja pienoisluodikko. Kilpailijoita on kaikkiaan noin 650 ja heidän ikähaarukka on noin 10—90 vuotta.

    Kisojen onnistuminen vaatii hyvät puitteet ampumaradalta, valtavasti talkootyötä sekä hyvät tukijat, liitto toteaa.

    Metsästäjäliiton puheenjohtaja Petteri Lampinen korostaa, että metsästyslajeissa ei ole kysymys pelkästään kilpailemisesta, vaan kaikki ampumaharjoittelu tähtää myös parempiin riistalaukauksiin.

    Osallistujamäärä kisoissa on viime vuosina ollut hienoisessa laskussa.

    Kisojen suojelija, kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Timo Heinonen (kok.) muistuttaa, että kaikkeen urheiluun, myös ammuntaan, tarvitaan hyvät suorituspaikat harrastamista ja harjoittelua varten.

    Kisoja voi seurata reaaliajassa osoitteessa hirviurheilu.com

    Lisää aiheesta
    • Vaasan Ampujien EM-kisojen mitalistit käyvät läpi practical-rataa ennen ampumasuoritusta.

      Urheilu | Suomalaiset maailman huippuja tässä ampumaurheilussa ‒ läjäpäin mitaleja yhteen pohjalaiseen seuraan

    • Oikean tähtäinkuvan ymmärtäminen on tärkeä osa haulikkoammuntaa.

      Erä | Video: Merja Kyllönen on ampunut haulikolla viimeksi 30 vuotta sitten – katso miten ammunta sujui

    • Jotta aseita työkseen tai harrastuksensa vuoksi käsittelevillä on mahdollisuus harjoitella aseenkäyttöä turvallisissa oloissa, ampumarataverkoston laajuus pitää Suomessa turvata, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Ampumaradat turvaavat ampumataitoa ja huoltovarmuutta – niiden lupamenettelyä on sujuvoitettava

    Artikkelin aiheet
    metsästysammunta
    SM-kisat
    Loppi
    Metsästäjäliitto
    ampumarata
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle