
Kuluvana syksynä ei ole voinut välttyä kuulemasta rakennusalan kriisistä. Rakentamisen lajeista hankaluuksissa on erityisesti asuntorakentaminen. Ahdinko koettelee myös puurakentamista.
Puukerrostaloja rakennetaan tänä vuonna 13, kun viime vuonna niitä rakennettiin 16. Puukerrostaloasuntoja valmistuu vuonna 2023 alle 400, kun vuosina 2021 ja 2022 niitä valmistui yli 700. Puukerrostaloja on Suomessa noin 150 ja niissä asuntoja noin 4 800.
Tiedot ilmenevät Tampereen yliopiston rakennusopin professorin Markku Karjalaisen laatimista tilastoista. Niissä puukerrostaloiksi on laskettu vähintään kolmekerroksiset asuinkerrostalot, joissa kantava runko on pääosin puinen. Mukana ovat myös hirsijulkisivuiset kerrostalot, joiden kantava runko on betonia.
Samanlainen 50 prosentin pudotus asuntojen määrässä on koettu pientalopuolella. Pientaloista jopa 90 prosenttia on puutaloja.
”Tänä vuonna omakotitaloja rakennetaan historiallisen vähän, noin 3 500–4 000 eli suunnilleen puolet siitä, mitä rakennettiin viime vuonna”, kertoo Pientaloteollisuus ry:n johtaja Kimmo Rautiainen.
Muutokset ovat olleet isoja ja nopeita. Muutoin synkkä korona-aika oli puurakentamisen ja pientaloteollisuuden kannalta valoisaa. Ihmiset rakensivat ja remontoivat taloja ja kesämökkejä ja nikkaroivat terasseja. Talotehtaiden myynti kasvoi kohisten.
Maailmanlaajuinen kysyntä johti kuitenkin siihen, että puutavaran saatavuus heikkeni ja hinta nousi rajusti. Talotehtaat joutuivat hankaluuksiin. Puutavaran kustannukset saattoivat kaksinkertaistua kaupanteon ja talotoimituksen välissä, eikä hintojen nousua voitu siirtää talopakettien hintoihin.
Helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäyssota johti erityisesti pientaloihin osuvaan energiakriisiin ja sähkön hinnannousuun. Rakennusalan ahdinkoa kiihdyttivät korkea inflaatio ja korkojen nopea nousu. Kuluttajista tuli varovaisia. Rakennusluvat ja omakotialoitukset lähtivät laskuun.
”Viime syksynä kuluttajaluottamusindeksi oli mittaushistorian pohjalukemissa. Ja pientalorakentaminen kulkee käsi kädessä kuluttajaluottamuksen kanssa”, Rautiainen sanoo.
Elokuun lopussa monia hätkähdytti tieto Jukkatalon, Suomen yhden suurimman, vanhimman ja tunnetuimman talovalmistajan konkurssista.
”Eräässä lehdessä kirjoitettiin, että erityisesti pientaloyrityksiä menee nyt konkurssiin. Ei niitä ole mennyt tänä vuonna kuin kolme, Jukkatalo, Saagatalot ja Evesa, ja viime vuonna yksi, Aatelitalo. Alalla on kuitenkin parisataa yritystä”, muistuttaa Rautiainen.
Esimerkiksi Ylen ja Maaseudun Tulevaisuuden teettämissä suurimpien talotehtaiden taloustietojen vertailuissa kävi ilmi, että Jukkatalon konkurssi ei ollut yllätys. Muiden vertailtujen talovalmistajien pitäisi analyysin mukaan pärjätä.
”Tilanne on ollut nähtävissä jo pitkään. Jo viime syksynä talovalmistajien myynti oli tosi heikkoa. Yritykset ovat sopeutuneet tilanteeseen”, Kimmo Rautiainen sanoo.
Vaikka talovalmistaja välttyisi konkurssilta, vaikeuksia riittää. Esimerkiksi Honkarakenteen ja Kontiotuotteen tammi-kesäkuun liikevaihto laski edellisen vuoden vastaavaan jaksoon nähden noin 37 prosenttia. Liiketulos oli molemmissa tappiollinen, ja molemmissa on jouduttu tekemään lomautuksia ja irtisanomisia.
”Syyskuun puolivälissä ruotsalainen Älvsbytalo ilmoitti sulkevansa Suomen-tehtaansa. Jatkossa Suomeen myydyt talot tehdään Ruotsissa ja tuodaan tänne. Kauhajoen-tehdas suljetaan tilapäisesti ja käynnistetään uudelleen sitten, kun talomarkkinat korjautuvat”, Rautiainen kertoo.
Rakennusteollisuus RT:n pääekonomistin Jouni Vihmon mukaan rakennusalan ahdinko ei helpota vielä hetkeen.
”Näyttää siltä, että suunta kääntyy vasta vuonna 2025, ja silloinkin kasvu on aika tiukassa.”
Vihmo ennustaa, että inflaatio jatkuu ensi vuonna odotuksia sitkeämpänä.
”Vaikka Euroopan keskuspankki nosti juuri ohjauskorkoa kenties viimeisen kerran, korkojen laskusta ei kannata vielä unelmoida.”
”Rakennuskustannusten nousuvauhti tasaantuu nyt edellisiin vuosiin verrattuna, mutta kustannukset tuskin laskevat ainakaan voimakkaasti.”
Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset olivat elokuussa 2,1 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten.
Eri rakennusmateriaalien hintakehityksessä on kuitenkin eroja. Puurakenteiden hinta on laskenut 17 prosenttia viime vuoden elokuusta.
Kimmo Rautiaisen mukaan suhdanne on tällä hetkellä haastava: parempaan suuntaan mennään, mutta hitaasti. Talon rakentamisesta haaveileville hän sanoo, että ajat eivät silti ole hassummat rakentamiselle, jos oma taloustilanne sen sallii.
”Rakennusmateriaalien ja ammattitekijöiden saatavuus on hyvä, toimitusajat ovat lyhyet, rakennusluvan saa nopeasti. Sähkön hinta on rauhoittunut. Myös tonttien hinnat ovat tulleet paikoin alemmas.”
Hän kehottaa kuluttajia kuitenkin valppauteen. Talovalmistajien taloustilanteet vaihtelevat, toiset ovat vakaampia kuin toiset. Vaikka talopaketin ostaja ei maksa taloa etukäteen, kesken rakennusprojektin konkurssiin ajautuva talovalmistaja aiheuttaa asiakkaalle ylimääräistä riesaa ja lisäkustannuksia.
”Kun vertailee talotoimittajien tarjouksia, kannattaa ottaa selvää myös valmistajien taloudesta. Taloustiedot löytyvät julkisesti yritysten sivuilta ja Finder.fi-palvelusta. Lisäksi talovalmistajaa voi pyytää osoittamaan ihan konkreettisesti, miten sillä menee taloudellisesti.”
Rautiainen uskoo, että puurakentaminen pitää pintansa pientalopuolella. Puu sopii materiaalina ja runkorakenteena hyvin teolliseen rakentamiseen ja esivalmistettuihin elementteihin. Puu on myös ympäristöystävällinen rakennusmateriaali.
”Pientaloissa varsinkin hirsitalojen suosio on kasvanut. Noin 25 prosenttia omakotitaloista on tällä hetkellä hirsirakenteisia. Hirsitaloissa viehättää niiden ekologisuus ja hyvä sisäilma. Nykyisin myös monilla perinteisillä puutalovalmistajilla on valikoimissaan hirsitaloja.”
Rautiainen luottaa pientalo- ja puurakentamisen tulevaisuuteen. Etätyö on tullut jäädäkseen ja työssäkäyntialueet kasvaneet. Oman talon ei tarvitse enää sijaita lähellä työpaikkaa eikä edes samassa kunnassa.
”Asumistoivetutkimusten mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista haluaisi asua pientaloissa. Myös kaupunkimaisesti, mutta pientaloissa.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
