“Majavaa ei ammuta veteen” – savolainen mestari paljastaa majavajahdin salat

MT tapasi majavajahdin viimeisinä päivinä juankoskelaisen eränkävijän, joka tuntee majavajahdin niksit. Kyösti Hallikainen ei ole mikään sunnuntaikävelijä luonnossa. Tämä savolainen veitikka on vuosikymmenten aikana kerännyt tietoa ja taitoa luonnon kanssa toimimisesta. Majavasta hänellä on erityisen paljon sanottavaa.

Mieluisinta ruokaa majavalle ovat pajut ja haavat, mutta myös muut lehti- ja havupuut kelpaavat. Kuva: Panu Hiidenmies

“Majava on mestarillinen selviytyjä ja taistelija. Mikäpä muu eläin täällä viettäisi aikaansa kylmissä vesissä vuoden ympäri”, Hallikainen pohtii vakavana, ennen kuin siemaisee kahviaan.

Hänellä on kokemusta lukemattomista majavajahdeista, joista 25 on päättynyt kaatoon. Yksikään saalis ei ole jäänyt vesien syvyyksiin.

”Majavaa ei pidä koskaan ampua veteen. Eikä haulikolla. Majava on sitkeä eläin, ja vain kovakärkinen luoti maalle ammuttuna takaa eettisen ja varman kaadon,” Hallikainen painottaa.

Majavan metsästys alkaa vuosittain 20. elokuuta ja jatkuu huhtikuun loppuun saakka. Kuva: Panu Hiidenmies

“Totta kai jousimiehet tekevät omalla tavallaan, mutta minä puhun nyt kiväärimetsästyksestä. Ja siitä minä jotain tiijän,” hän lisää savolaisen kuivalla huumorilla.

Kyöstillä on vyöllään metsästysammunnan meriittejä enemmän kuin tavallisella metsästäjällä saaliita. Hirvenjuoksun ja -hiihdon Suomen mestaruudet kertovat, että miehellä ei ole ollut pelkästään tarkka silmä, vaan myös tossu on noussut.

“Kyllähän sitä vauhtiakin piisasi, mutta aseenkäsittely on ollut aina se mun vahva alue,” Hallikainen virnistää leveästi niin että korvatkin naurahtavat.

Mutta majavassa ei kaikki jää pyssyn pamaukseen.

“Kaikki majavasta käytetään. Nahka on uskomattoman hieno, kun sen oikein nylkee ja parkitsee. Vaan harvassa on nykyään tekijät,” hän huokaa.

Majavan kallo päätyy usein Hallikaisen metsästysmuistojen hyllylle – komeana ja arvokkaana. Liha puolestaan pääsee pataan.

“Kevätmajavassa voi olla vähän tymäkkä maku, mutta sen saa pois ryöppäämällä. Keitetään lihoja ensin kahdeksan minuuttia ja kaadetaan keitinliemi pois. Sitten vaan kasvisten kanssa uuniin, kuin karjalanpaistia tekis. Tulee niin hyvää että vie kielen mennessään,” hän nauraa ja maistelee kahviaan samalla tavalla kuin majava-aromien sävyjä pataruoasta.

Kyösti Hallikainen ei metsästä huvikseen. Hän tekee sen vanhan koulun kunnioituksella – ja viisaudella.

“Majavalla on täällä monta ottajaa ihmisen lisäksi. Karhu, ahma… kyllä se on elämää täällä. Mutta kunnioitus on kaiken a ja o. Luonto antaa, kunhan muistat olla nöyrä. Sieltä ei mitään oteta, vaan kaikki mitä saat on annettua”, Hallikainen toteaa.