
Maailman suurin elävä organismi on tuhansia vuosia vanha yhdysvaltalainen haapametsikkö, joka on viime vuosina joutunut sorkkaeläinten hampaisiin.
Maailman suurin elävä organismi, 43 hehtaarin alalle levittäytyvä haapametsikkö, elää Utahin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Noin 47 000 yksittäisestä rungosta koostuva metsä lasketaan yhdeksi suureksi eliöksi, sillä metsän jokainen puu kasvaa samasta juuristosta ja on geneettisesti yhtä ja samaa haapaa.
Pandoksi nimetyn haapakloonin on arvioitu painavan 6 000 tonnia, mikä on kolme kertaa enemmän kuin maailman suurimman yksittäisen puun, Kaliforniassa kasvavan mammuttipetäjän General Shermanin paino.
Pando-metsä on myös hyvin vanha. Sen yksittäiset rungot elävät vanhimmillaan 130-vuotiaiksi, mutta itse metsikön iästä on useita arvioita. Joidenkin arvioiden mukaan Pando olisi jopa 80 000 vuotta vanha, mutta metsikköä pitkään tutkinut professori Paul Rogers Utahin yliopistosta arvelee Science Daily -verkkolehdessä, että puu on syntynyt viimeisimmän jääkauden jälkeen. Se päättyi 12 000 vuotta sitten.
Viime vuosina tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että Pandon koko on alkanut pienentyä. Uusia runkoja syntyy vähemmän kuin vanhoja kuolee. Kun suuria runkoja kuolee, valon määrä metsässä lisääntyy ja metsän rakenne muuttuu.
Syypäiksi ovat osoittautuneet lisääntyneet sorkkaeläimet, jotka järsivät haapojen nuoria taimia. Myös hyönteistuhot ja sienitaudit vaivaavat Pandoa.
Metsää on yritetty huonolla menestyksellä suojella peuroilta ja muilta sorkkaeläimiltä aitaamalla sen herkimpiä alueita. Viimeisissä inventaarioissa kuitenkin havaittiin, ettei aita ollut pitänyt eläimiä loitolla.
Tutkijoiden mielestä aitaaminen ei muutenkaan ole paras tapa suojella Pandoa. Samalla kun aitaamattomat alueet kuolevat, aitaaminen tukee tasaikäisen puuston kehittymistä metsässä, joka on vuosisatojen pystynyt uudistumaan itse. Tutkijat haluaisivatkin ratkaista peurojen aiheuttamaa painetta metsälle muilla keinoilla.
Pando-metsä on kiinnostava kohde tutkijoille. Siitä on tullut Utahissa ikoninen nähtävyys, mutta metsästä ollaan huolissaan myös monimuotoisuuden takia. Haapaa pidetään yleisesti metsän avainlajina, josta lukemattomat muut eliöt ovat riippuvaisia.
Utahilaiselle haapametsäkloonille on tehty oma postimerkki, ja Utah on nimennyt sen osavaltion viralliseksi puuksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
