
Metsä Groupin puukauppavuosi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti.
”Puun tarjonta on ollut varsin hyvällä tasolla alkuvuonna. Tällä hetkellä kysytyimpiä artikkeleita ovat kesäkorjuukelpoiset harvennukset ja hankintapuu. Myös uudistusleimikoita ostetaan normaalisti”, kertoo Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen.
Puutavaralajeista eniten kysyntää on koivulle sekä tukkina että kuitupuuna.
Alkuvuonna lauhtuneet kelit ovat hankaloittaneet puunkorjuuta maan eteläosissa Jyväskylän korkeudelta alaspäin.
”Joulukuu oli todella hyvä talvikuukausi ja päästiin siirtymään jo talvikohteille. Tammikuu on ollut erittäin haastava korjuukeleiltään. Jouduimme kuun puolivälin tienoilla siirtämän kalustoa kesäkohteille ja Lounais-Suomessa jopa kelirikkokohteille.”
Pohjoisessa korjuukelit ovat olleet paremmat mutta eivät kuitenkaan täysin normaalit.
"Juuri nyt on meneillään suojajakso ja esimerkiksi Kainuussa talviteitten osalta on tiettyjä haasteita.”
Jumppasen mukaan Metsä Group on onnistunut hankkimaan haasteista huolimatta puuta hyvin. ”Nyt toivotaan, että tulisi vielä kunnon pakkaset tälle talvelle.”
”Tammikuu on ollut erittäin haastava korjuukeleiltään.”
Puun ostotarve kasvaa Metsä Groupilla tänä vuonna, kun Rauman syyskuussa käynnistynyt saha pääsee täyteen vauhtiin ja Kemin biotuotetehdas käynnistyy vuoden kolmannella neljänneksellä.
Kemin puunhankinnan valmistelut ovat sujuneet Jumppasen mukaan suunnitellusti.
”Ostollisesti Kemin starttiin on valmistauduttu jo viime vuonna ja osittain sitä edeltävä vuonna. Lapin junaterminaalit valmistuivat loppuvuoden aikana ja eteläisemmät valmistuvat tämän vuoden aikana suunnitellusti. Lisähenkilöstö rekrytoitiin pääosin 2021–2022 ja yrittäjien kanssa on sovittu kasvavista korjuu- sekä kuljetusmääristä.”
”Sopimusasiakkaille on kampanja-aikana katoton hintatakuu kuitupuulle ja järeyshinnoitelluille kaupoille.”
Venäjän puun tuonnin jättämää aukkoa yhtiö on pyrkinyt paikkamaan ensisijaisesti kotimaasta.
”Olemme korvanneet venäläistä ja baltialaista puuta Suomesta ja osin Ruotsista hankitulla puulla.”
Kotimaan puukauppaa Metsä Group vauhdittaa kahdella sekä uusia että nykyisiä omistajajäseniä koskevalla uudella kampanjalla. Lisäksi tavoitteena on varmistaa yrittäjille täystyöllisyys myös kesäkaudella sekä tasainen kasvava puuvirta investointihankkeiden mukaisesti.
”Annamme helmikuun ja huhtikuun lopun välisenä aikana tehdyille kaupoille vähintään euron bonuksen ja hintatakuun kaupantekohetkestä lokakuun loppuun saakka.”
Sekä kuitupuuta että tukkia koskeva hintatakuu on uusille ja vanhoille omistajajäsenille maksimissaan 3 euroa kuutiometriltä. Aiemmin hintatakuun ovat saaneet vain sopimusasiakkaat.
”Sopimusasiakkaille on kampanja-aikana katoton hintatakuu kuitupuulle ja järeyshinnoitelluille kaupoille.”
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
