Jämsässä kylvettiin uudistusalalle männyn valiosiementä ‒ ”Metsän kiertoaika lyhenee 10–20 vuodella”

Sähköperämoottorilla varustettu vene halkoo äänettömästi Kalmaveden selkää, kun metsuri Kari Järvinen ohjaa sitä kohti vastarannalla siintävää niemenkärkeä. Niemessä odottaa uudistustyömaa, jolla Järvinen on viime päivät ahkeroinut työparinsa Suvi Kaura-ahon kanssa.

”Niemeen pääsisi myös maata pitkin, mutta vene on nopeampi, sillä välissä on puuton suo”, Järvinen sanoo.

Jämsän Koskenpäässä sijaitseva reilun kuuden hehtaarin uudistusala on tarkoitus uudistaa sekapuustoiseksi. Osa istutetaan kuuselle, osa kylvetään männylle.

”Sekapuustoisuus oli omistajan toive, sillä alueella kasvoi aiemmin kuusta ja mäntyä”, kertoo Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvoja Niina Laivanen.

Suomessa metsät perustettiin pitkään vain yhdelle puulajille, mutta viime vuosina sekametsien hyödyt on alettu tunnistaa entistä paremmin.

”Metsänkasvatuksessa on varauduttava muuttuvaan ilmastoon ja sen mukanaan tuomiin riskeihin. Sekametsät ovat elinvoimaisempia ja tuhonkestävämpiä kuin yhden puulajin metsät”, Laivanen sanoo.

Sekaviljelyllä pyritään pienentämään esimerkiksi kuuselle lisääntyvästä kuivuudesta aiheutuvia riskejä. Sekapuustoisuus näyttäisi myös jarruttavan kuusia tuhoavan kirjanpainajan leviämistä.

Koskenpään uudistusalalla kuvion ravinteisuuden vaihtelu puoltaa useamman puulajin viljelyä. Rannasta maasto kohoaa kumpareeksi ja laskeutuu vähän kerrassaan kohti suon laitaa. Maapohjaltaan hieman karumpi kumpare soveltuu männylle, kun taas reheviin notkelmiin kuusi on oikea puulaji.

Viimeistään taimikkovaiheessa puulaji­valikoima täydentyy luontaisesti koivulla.

Päijänteen Metsänhoito­yhdistyksen metsäneuvoja Niina Laivanen tietää, että metsän­kasvatuksessa on varauduttava muuttuvaan ilmastoon. Vieressä Siemen Forelian myynti- ja asiakkuuspäällikkö Marko Tynkkynen. Kuva: Hanne Manelius

Uudistusala muokattiin helmikuussa. Se ei ole tyypillinen muokkausaika, mutta tällä kertaa se oli käytännön toteutuksen kannalta paras vaihtoehto, sillä talvella kaivinkone pääsi uudistusalalle suon yli jäätyneitä uria pitkin. Sulan maan aikaan suon yli ei olisi kannattanut yrittää.

Koko alueelle käytettiin yhtä ja samaa muokkausmenetelmää eli laikkumätästystä. Taimet istutetaan mättäisiin, ja siemen kylvetään laikkuun.

Eilen Järvinen ja Kaura-aho istuttivat viimeiset kuuset. Tänään heidän on määrä kylvää.

Niina Laivasen mukaan istutusta ja kylvöä yhdistävä uudistaminen on fiksuin tapa saattaa kasvuun uusi sekapuustoinen metsä.

”Joskus minulta kysytään, voisiko kuusenkin kylvää. Useimmiten vastaan, että ei kannata, sillä epäonnistumisen todennäköisyys on suuri.”

”Kuuselle sopivat alueet ovat reheviä, jolloin muu kasvillisuus tukahduttaa sirkkataimet herkästi alleen. Männyn ja kuusen sekakylvö voi toki olla käyttökelpoinen menetelmä silloin, kun kohteen maapohjan ravinteisuus liikkuu puolukka- ja mustikkatyypin rajamailla.”

Kuuselle soveltuvat maalajit ovat yleensä hienojakoisia ja alttiita pintaroudalle eli rousteelle. Tällaisilla mailla siemen kyllä nousee oraalle, mutta talvella rouste nostaa sirkkataimet irti maasta.

Rouste ei toki ole pelkästään kuusen ongelma, vaan se nostaa yhtä lailla maasta männyn sirkkataimen. Rousteelle alttiit mäntymaat kannattaakin uudistaa istuttamalla.

Männyn siemen vaatii itääkseen sekä kosteutta että lämpöä. Kylväjän näkökulmasta harmillista on se, että toisen olosuhteen kohentuessa toinen heikkenee.

Aikaisin keväällä maa on kyllä kostea mutta liian kylmä. Kevään edetessä tilanne kääntyy toisinpäin: kun lämpöolosuhteet paranevat, kosteusolot heikkenevät.

Etelä- ja Keski-Suomessa kylvöaika ulottuu toukokuun alusta juhannukseen. Tätä myöhemmin kylvetyt siemenet saattavat itää vasta elokuussa, jolloin niiden kasvukausi jää liian lyhyeksi.

Juuri ennen lumia tehdyistä syyskylvöistä on Pohjois-Suomessa saatu hyviä kokemuksia. Etelä- ja Keski-Suomessa syyskylvö on riskialtis menetelmä. Jos alkutalvesta tulee lämmin, siemenet kostuvat ja joko itävät jo syksyllä tai jäätyvät pakkasten tullen.

Käsinkylvössä siementä kuluu hehtaarille noin 150–200 grammaa. Pienelle alalle siemenet varistelee suoraan pussistakin, mutta Järvisellä ja Kaura-aholla on kätevämpi työkalu, pullo.

”Pulloa on helppo käsitellä, ja kun korkkiin tekee muutaman reiän, siemeniä saa kerralla oikean määrän”, Järvinen kertoo.

Järvinen ropsauttaa pulloaan malliksi pari kertaa. Kämmenelle varisee kymmenkunta siementä, juuri sen verran kuin yhdelle laikulle tarvitaan.

Valiosiemenen laadun takaa valikointi, jossa vain parhaat 1. sukupolven puut on valittu 1,5. sukupolven perustaksi. Kuva: Hanne Manelius

Päällepäin Järvisen kouralla lepäävät siemenet näyttävät aivan tavallisilta männynsiemeniltä. Mutta mitä tahansa siemeniä ne eivät ole. Ne ovat 1,5. sukupolven siemeniä, joita kutsutaan myös valiosiemeniksi.

”1,5. sukupolven valiosiemenet on saatu aikaan, kun pitkäaikaisen jalostustyön tuloksena syntyneistä männyn 1. sukupolven siemenpuista kaikkein parhaimmat on valittu jalostukseen”, kertoo Siemen Forelian myynti- ja asiakkuuspäällikkö Marko Tynkkynen.

Tavalliseen metsikkösiemeneen verrattuna 1,5. sukupolven siemen tuottaa jopa 25 prosenttia suuremman tilavuuskasvun.

”Tukkirekallinen enemmän puuta hehtaarilta. Ja sekin on vaatimattomasti sanottu”, Tynkkynen sanoo.

Myös puutavaran laatu on tavanomaista parempi. 1,5. sukupolven siemenestä kasvaneen männyn oksat ovat hennommat ja oksakulma avoimempi kuin jalostamattomalla män­nyllä.

Kilohinnaltaan 1,5. sukupolven siemen on noin 100–200 euroa kalliimpaa kuin metsikkösiemen tai 1. sukupolven siemen. Tynkkysen mukaan investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin.

”Valiosiementä käytettäessä ensiharvennus voidaan toteuttaa 10 vuotta tavanomaista aiemmin ja metsän kiertoaika lyhenee 10–20 vuodella.”

Nopea kasvu ilahduttaa metsänomistajaa ja puuaineksen hyvä laatu sahuria, mutta miten käy metsän monimuotoisuuden? Tynkkysen mukaan jalostus jopa lisää sitä.

”Nämä ympärillä kasvavat puut ovat todellisuudessa serkuksia keskenään. Jalostettujen siementen perimä tulee useasta eri kantapuusta, jotka ovat eri puolilta Suomea.”

Suvi Kaura-aho ropsauttaa omasta pullostaan siemenet kylvölaikkuun ja potkaisee niiden päälle kevyen maakerroksen ennen kuin siirtyy eteenpäin.

Parin sentin paksuinen maakerros suojaa siementä siemensyöjiltä, kuten esimerkiksi linnuilta, sekä hidastaa kosteuden haihtumista. Samalla maakerroksen humus turvaa sirkkataimen ravinteiden saantia.

Työ etenee joutuisasti. Puolessa tunnissa metsurit ovat käyneet koko alan läpi. Huomenna vuorossa on uusi työmaa.

Muutamassa viikossa siemenet itävät. Ne kasvattavat ensin maahan juuren, ja kohta siemenkuoresta tulevat esiin sirkkaneulaset.

Elokuussa uudistusalaa peittää hennonvihreiden sirkkataimien matto.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2023.