• Lääninhallitukset antoivat luvat 48 suden kaatamiselle Ruotsissa

    Ruotsissa vuoden 2026 sudenmetsästyksen tavoitteena on vähentää susikanta 270 yksilöön.
    Sudenmetsästys alkaa Ruotsissa 2. tammikuuta.
    Sudenmetsästys alkaa Ruotsissa 2. tammikuuta. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    7.11.202515:30
    Eija Vallinheimo

    Ruotsin lääninhallitukset ovat julkaisseet tänään perjantaina päätöksensä ensi vuoden sudenmetsästyksestä. Vuoden 2026 susijahdissa saa Ruotsissa kaataa yhteensä 48 sutta. Nämä jakautuvat kuuteen eri lääniin.

    Södermanlandin läänissä saa kaataa kaksitoista sutta. Lisäksi Örebron läänissä saa kaataa 18 sutta, Länsi-Götanmaan läänissä kuusi sutta, Västmanlandin läänissä kuusi sutta ja Taalainmaan ja Västmanlandin läänin rajaseudulla saa kaataa kuusi sutta.

    Sudenmetsästystä ei kuitenkaan järjestetä lainkaan Värmlannin eikä Gävleborgin läänissä. Syynä on susikannan väheneminen näillä alueilla.

    Metsästettävien susien määrä kasvoi viime vuodesta, jolloin Ruotsissa saatiin ammuttua 25 sutta.

    Viimeisimmän tiedon mukaan Ruotsissa on noin 355 sutta. Hallitus on aiemmin ilmoittanut, että susikannan alarajaa lasketaan asteittain. Ruotsi on päättänyt susikannan suotuisan suojelutason viitearvoksi 170 sutta ja on raportoinut sen EU:lle.

    Sudenmetsästys alkaa Ruotsissa 2. tammikuuta ja voi jatkua enintään helmikuun 15. päivään asti. Viime vuonna metsästys oli ohi vain muutamassa viikossa.

    Metsästykseen sovellettavat ehdot on esitetty kunkin lääninhallituksen päätöksessä. Kaikkien sudenmetsästykseen osallistuvien on esimerkiksi pystyttävä osoittamaan sijaintinsa digitaalisesti jälkikäteen koko metsästyksen ajan. Tämä vaatimus koskee sekä metsästäjiä että metsästyskoiria.

    Lisää aiheesta
    • Suden kannanhoidollinen metsästys voi näillä näkymin alkaa vuodenvaihteessa. Muiden suurpetojen osalta asia vaatii vielä selvittelyä.

      Erä | Sudenmetsästys alkaa ensi vuoden alussa, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntaa johtava Kike Elomaa uskoo

      Tilaajalle
    • Viron Ympäristölautakunta (Keskonnaamet) on määritellyt susien metsästyskiintiöt metsästyskaudelle 2025-26.

      Erä | Viron metsästyskiintiöksi määritelty 84 sutta –tarvittaessa kiintiötä korotetaan metsästyskauden aikana

    Artikkelin aiheet
    sudet
    Ruotsi
    sudenmetsästys
    luonnonsuojelu
    lääninhallitukset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle