• Viron metsästyskiintiöksi määritelty 84 sutta –tarvittaessa kiintiötä korotetaan metsästyskauden aikana

    Metsästyskausi alkoi Virossa lauantaina 1. marraskuuta.
    Viron Ympäristölautakunta (Keskonnaamet) on määritellyt susien metsästyskiintiöt metsästyskaudelle 2025-26.
    Viron Ympäristölautakunta (Keskonnaamet) on määritellyt susien metsästyskiintiöt metsästyskaudelle 2025-26. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    4.11.202512:30
    Eija Vallinheimo

    Viron Ympäristölautakunta (Keskonnaamet) on määritellyt susien metsästyskiintiöt riistanhoitoalueittain metsästysvuodelle 2025–2026. Sen mukaan Virossa saa metsästää 84 sutta. Tarvittaessa metsästyskiintiötä korotetaan metsästyskauden aikana, kun saadaan tarkempia tietoja susien määrästä.

    Kiintiö on kuusi yksilöä vähemmän kuin viime vuonna marraskuun alussa määritetty kiintiö.

    Viron ympäristövirasto (Keskonnaagentuur) oli ehdottanut alustavaksi kiintiöksi 96 sutta.

    Lukujen ero johtuu siitä, että 12 sutta oli jo kaadettu ennen metsästyskautta myönnettyjen poikkeuslupien nojalla. Viron ympäristölautakunta myönsi aiemmin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kuusi poikkeuslupaa susien metsästykseen Soomaan kansallispuistossa karjalle aiheutuneiden vahinkojen takia.

    Suden metsästyskausi alkaa Virossa 1. marraskuuta ja jatkuu helmikuun loppuun.

    ”Suurpetojen suojelu- ja hoitosuunnitelmassa pyritään pitämään susien määrä 20–30 lisääntyvän lauman välillä ja samalla pitämään niiden aiheuttamat vahingot hallinnassa.”

    Leelo Kukk

    Ympäristölautakunnan luonnonsuojeluasioiden apulaisjohtaja Leelo Kukk sanoi, että metsästyspainetta kohdistetaan ensisijaisesti alueille, joilla susivahinkoja on tapahtunut eniten.

    ”Suurpetojen suojelu- ja hoitosuunnitelmassa pyritään pitämään susien määrä 20–30 lisääntyvän lauman välillä ja samalla pitämään niiden aiheuttamat vahingot hallinnassa.”

    Viron susikannan tila on edelleen suotuisa ja vakaa. Ympäristöviraston syksyn viimeisimpien seurantatietojen perusteella Manner-Virossa on tällä hetkellä tiedossa ainakin 25 susipentuetta, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna. Itämeren susikannan tila on suotuisa ja kasvussa sekä Virossa että rajojen ulkopuolella, Ympäristölautakunnan tiedotteessa todetaan.

    Päätöksessä otettiin huomioon se, että maan susikanta on pysynyt vakaana. Toisaalta huomioitiin, että suden tärkeimpien saalislajien määrät ovat laskeneet viime vuosina.

    ”Susien karjalle aiheuttamat kokonaisvahingot ovat myös jonkin verran vähentyneet viime vuoteen verrattuna”, Kukk sanoi.

    Suden tappamien nautojen määrä puolestaan on kasvanut aiempiin vuosiin verrattuna, mutta ilmoitukset ovat tulleet yhdeltä alueelta – Soomaalta.

    "Noin puolet koko maassa susien tappamista naudoista on peräisin Soomaalta. Alueen kansallispuisto tekee karjan suojelemisen petoeläimiltä perinteisillä ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä alueella erittäin vaikeaksi.”

    Viime kaudella Viron lopullinen metsästyskiintiö oli 134 sutta. Alunperin kiintiöksi määriteltiin 90 sutta. Kauden loppuun mennessä saaliiksi saatiin 118 sutta. Tämä johtui pääasiassa siitä, että sudenmetsästys keskeytyi lähes kahdeksi kuukaudeksi oikeuden määräyksellä eläinoikeusjärjestön tekemän valituksen takia.

    Keskonaammet: Alanud hundijahi käigus tohib esmalt küttida 84 hunti
    ERR: 2025-2026 wolf cull quota slightly lower than last season's
    Lisää aiheesta
    • Arvioiden mukaan Euroopassa oli vuonna 2023 jo 23 000 sutta ja 20 400 karhua.

      Erä | Petojen paluu

      Tilaajalle
    • Virossa susi on kuulunut koko ajan EU-direktiivin liitteeseen viisi samaan tapaan kuin Suomen poronhoitoalueella.

      Erä | Suden suojelutaso on ollut Virossa Suomea löyhempi – siitä huolimatta susi on naapurimaassakin iso kiistakapula

    • Jos metsästys on kielletty, tullaan suojelleeksi myös alueen vieraspetoja, kuten supikoiria.

      Erä | Metsiä vapaaehtoisesti suojellessaan saattaa tulla samalla kieltäneeksi kaiken metsästyksen

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle