• Lehti: Paukkupakkaset lisäsivät polttopuiden kysyntää

    Joulukuun lauha sää hyydytti klapikauppaa, kun moni puulämmittäjä toivoi välttävänsä puutilauksen tai osti vain pieniä määriä.
    Puulämmittäjät suosivat koivua.
    Puulämmittäjät suosivat koivua. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Puukauppa
    7.1.202610:50
    Sami Suojanen

    Vuodenvaihteessa alkanut pakkasjakso on vilkastuttanut polttopuukauppaa.

    Savon Sanomien haastattelemat puukauppiaat kertovat, että pakkasten myötä puulämmittäjät ovat aktivoituneet.

    Esimerkiksi polttopuukauppias Sami Toivanen Maaningalta sai vuoden ensimmäisinä päivinä toistakymmentä tilausta.

    ”Joulukuu oli hiljainen, mutta nyt tilauksia taas tulee. Osa jää odottelemaan, jos polttopuukuormaa ei tarvitsisi ottaakaan. Viime talvi oli leuto, ja polttopuuta saattoi jäädä käyttämättä”, Toivanen kertoo Savon Sanomien jutussa.

    Toivasen mukaan syksyn leuto sää vaikutti myyntiin. Kauppa kävi, mutta yksittäiset tilaukset olivat pieniä.

    Kuopion Lamperilassa polttopuuta myyvällä Pasi Korhosella on samankaltaisia kokemuksia.

    ”Syys-, loka- ja marraskuu olivat aika vilkkaita myynniltään, mutta joulukuussa ei mennyt kuin kuorma viikkoon. Kun vuosi vaihtui, puhelin on soinut”, Korhonen toteaa Savon Sanomissa.

    Puulämmittäjät suosivat koivua. Osaltaan sekapuun vähäistä kysyntää selittää koivun ja sekapuun pieneksi kutistunut hintaeroa.

    Savon Sanomien haastattelemilla polttopuunmyyjillä irtokuutio koivua maksoi 80–85 euroa. Tyypillinen tilaus on kahdesta kolmeen kuutiota puuta.

    Toivasen mukaan polttopuusta ei nyt saa kunnollista hintaa.

    ”Muutama vuosi sitten 50 euroa heittomotista oli hyvä hinta ja siitä jäi katettakin. Nyt pelkkä polttopuun valmistaminen maksaa sen. Puun raaka-ainehinta on noussut, ja polttoaine, koneet ja huollot maksavat enemmän kuin ennen”, Toivanen arvioi.

    Suonenjokelainen polttopuukauppias Eetu Meri sanoo, että puu menee paremmin kaupaksi myyjän järjestäessä kuljetuksen. Hyvin harva lämmittäjä hakee puita myyjän luota.

    Tässä linkki Savon Sanomien juttuun. Juttu on maksullinen.

    Lisää aiheesta
    • Jos puut kuivaa ulkona, otollisin aika niiden kaatoon on keväällä.

      Metsäenergia | Kun polttopuiden teko myöhästyi, piti ikivanhat keinot ottaa käyttöön

    • Kuivat laudat kun olisivat räystään allahan ne olisivat suhteellisen suojassa ja kätevästi käsillä kesän remontti- ja nikkarointihommissa.

      Rakentaminen | Halkopino rakennuksen seinustalla on laiton, mutta entäs lautapino?

    • Kahviklapit valmistetaan Sipoossa eri yrityksiltä kerätystä kahvijätteestä.

      Energia | Löytyikö koivuklapille haastaja? Kahvinpuruista tehty klapi palaa lähes kaksi kertaa pidempään

    • Metsäteollisuuden sivuvirroista syntyy paljon energiaa.

      Metsäenergia | Puun käyttö Suomessa: Suurin osa puusta päätyy lopulta polttoon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    klapi
    polttopuu
    Puut
    Metsänhoito ja metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen