
Suuri osa maailman puista päätyy suoraa polttoon. Suomessa puut kiertävät jalostusketjun kautta, mutta lopulta suurin osa suomalaismetsienkin puusta päätyy polttoon.
Puuta palaa etenkin kehittyvissä maissa. YK:n alainen FAO arvioi, että niissä usein yli puolet korjatuista puista menee suoraa polttoon. Puilla lämmitetään ruokaa ja koteja.
Kehittyneissä maissa puu päätyy polttoon yleensä vasta jalostusprosessin päätteeksi. Sen lisäksi voimalat toki polttavat myös metsäenergiaa ja osa kotitalouksistakin lämpiää puulla.
Viime vuonna Suomessa käytettiin 76,7 miljoonaa kuutiometriä puuta, kertoo Luonnonvarakeskus. Teollisuus jalosti siitä noin 63 miljoonaa kuutiota eli neljä kuutiota viidestä. Loput 14 miljoonaa kuutiota käytettiin energian tuottamiseen.
Lämpö- ja voimalaitoksissa paloi runkopuusta valmistettua metsähaketta 7,6 miljoonaa kuutiometriä. Sen lisäksi puilla lämmitettiin pientaloja ja maatiloja.
”Vuoden 2008 jälkeen metsäteollisuuden tuotteisiin sitoutuneen puun kuiva-aineen määrä on jäänyt energian tuotantoon kulunutta määrää pienemmäksi.”
Metsäteollisuuden prosesseista syntyi vuoden aikana 23,5 miljoonaa kuutiometriä erilaista sivutuote- ja tähdepuuta. Siitä hyödynnettiin energiaksi 14,8 miljoonaa kuutiometriä.
Pääasiassa kuorta, purua ja teollisuuden puutähdehaketta poltettiin 10,1 miljoonaa kuutiometriä. Noiden lisäksi polttoon päätyi kierrätyspuuta ja esimerkiksi puupellettejä.
Purun ja kuoren osalta puun energiakäyttö on tärkein teollisen mittakaavan loppukäyttökohde.
Merkittävä määrä energiaa tehtiin myös metsäteollisuuden jäteliemillä. Kun ne otetaan mukaan laskentaan, silloin on järkevämpää puhua kuutioiden sijaan puun kuiva-aineesta.
Kuiva-aineeksi muutettuna viime vuonna käytettiin puuta 35,5 miljoonaa tonnia. Siitä vajaa kaksi viidesosaa sitoutui metsäteollisuuden tuotteisiin.
Jalostetusta puusta 13 prosenttia päätyi sahatavaraan kuiva-aineena mitattuna. Selluvientiin sitoutui noin 10, kartonkiin 9 ja paperiin 6 prosenttia.
Vuosien varrella paperin osuus puun kuiva-aineen sitojana on vähentynyt ja kartongin luku on ollut kasvussa. Vielä 10 vuotta sitten paperiin sitoutui eniten puusta.
”Puun polton merkitys puun kokonaismassasta on todella suuri Suomessa.”
Pääosa eli yli 60 prosenttia puun kuiva-aineesta päätyi lopulta polttoon. Energian tuotantoon päätyneestä puun kuiva-aineesta valtaosa oli metsäteollisuuden sivuvirtoja.
”Vielä vuosituhannen vaihteessa puolet puusta sitoutui metsäteollisuuden tuotteisiin. Vuoden 2008 taantuman jälkeen tuotteisiin sitoutuneen puukuiva-aineen määrä on jäänyt jatkuvasti energian tuotantoon kulunutta määrää pienemmäksi”, toteaa yliaktuaari Aarre Peltola Luken tiedotteessa.
”Puun polton merkitys puun kokonaismassan käytössä on todella suuri Suomessa”, vahvistaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
Suomesta vietiin ulkomaille puuta kuiva-aineena mitattuna 13,2 miljoonaa tonnia, josta 12,5 miljoonaa tonnia metsäteollisuustuotteina ja 0,7 miljoonaa tonnia raaka- ja jätepuuna.
Suomeen tuotiin puuta kuiva-aineena mitattuna 3,1 miljoonaa tonnia. Tästä kolme neljäsosaa oli raaka- tai jätepuuta.
Tiedot perustuvat Luonnonvarakeskuksen puun kulkuvirtatilastoon, jossa tuotteiden määrät on muutettu puun kuiva-ainetonneiksi. Muunnos mahdollistaa puuhun ja eri metsäteollisuustuotteisiin sitoutuneen puun kuiva-aineen määrien vertailun.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
