• Havukuitupuusta maksetaan jo tukin hintaa Latviassa ‒ hintaero Suomeen repesi yhä suuremmaksi

    Suomen metsäteollisuus on saanut tarvitsemansa puun toistaiseksi hakkaamalla aiemmin ostettuja pystyvarantoja. Tuonti Baltian maista on vähentynyt viime vuoteen verrattuna.
    Tilaajalle
    Metsä|Puukauppa
    5.10.202205:00
    Henrik Hohteri

    Kuitu- ja energiapuun hintaerot Suomen ja Baltian maiden välillä repesivät entistä suuremmiksi elo- ja syyskuussa.

    Virossa rajuimmin on noussut mäntykuitupuun hinta, joka harppasi elokuussa 21 prosenttia heinäkuuhun verrattuna yltäen 63,54 euroon kuutiolta. Kuusikuitupuun hinta nousi kahdeksan prosenttia 66,53 euroon kuutio. Koivukuidun hinta puolestaan laski kolme prosenttia 70,13 euroon kuutiolta. Energiapuun hinta lähes kaksinkertaistui kesä-heinäkuussa aikana. Elokuun keskihinta oli 43,27 euroa kuutiolta.

    Viron hinnat ovat Viron valtion metsistä vastaavan RMK:n tilastoimia tienvarsihintoja. Hintojen vertailussa on huomioitava lisäksi, että Baltian maissa käytetään kuoren alta mitattua puumäärää.

    Latviassa koivukuidun satamahinta jatkoi edelleen nousuaan ja oli syyskuun lopulla 135 euroa kuutiolta. Havukuidun hinta nousi heinäkuun vajaasta 79 eurosta noin 95 euroon kuutiolta, kertoo metsätietokeskuksen johtaja Igors Krasavcevs latvialaisesta metsä- ja puutuotealan tutkimuslaitoksesta.

    ”Näitä puutavaralajeja käyttävät myös pelletin valmistajat. Niillä on niin hyvä kysyntä, että ne ostavat kuitupuuta.”

    Havutukkipuun hinta Latviassa on tullut huippuhinnoista alas niin, että havutukin ja -kuidun hinnat ovat lähes tasoissa. Energiapuu sen sijaan on kallistunut kuukausi kuukaudelta. Hinta ylitti 70 euroa elokuussa.

    Viimeisen 15 vuoden aikana kuitupuun hinta on ollut Suomessa ja Ruotsissa keskimäärin korkeampi kuin Latviassa. Latvian kuitupuu saattaa nyt olla kuitenkin pysyvästi entistä kalliimpaa, koska kuitupuusta ei ollut kotimaista kilpailua ennen viime vuosina kasvaneen pellettiteollisuuden syntyä. Nykyistä hintapiikkiä Krasavcevs pitää silti väliaikaisena.

    ”En tiedä, kuinka kauan suomalaiset ja ruotsalaiset yhtiöt ovat valmiita maksamaan niin korkeaa hintaa. Tämä ei ole kestävää. Jos paperituotteiden markkinat kääntyvät laskuun, se näkyy heti satamahinnoissa”, Krasavcevs ennakoi.

    Latvian tavoin havutukkien hinnat ovat kääntyneet myös Virossa elokuussa laskuun pitkän nousuputken jälkeen, mutta muutos ei ole ollut yhtä selvä.

    Yli 18 senttiä järeästä kuusitukista maksettiin Virossa elokuussa tien varressa 129,60 euroa kuutiolta ja mäntytukista 134,98 euroa kuutio.

    Koivutukin hinta nousi hieman heinäkuusta 129,60 euroon kuutiota kohti.

    Myös Keski-Euroopan maissa puun hinnat ovat olleet Suomea korkeammalla, kertoo tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta. Esimerkiksi Tsekissä mäntykuidun tienvarsihinta on pysytellyt kesällä yli 46 eurossa kuutiolta. Poikkeuksena on kuusikuidun hinta Itävallassa, joka oli kesä-heinäkuussa neljästä viiteen euroa alle Suomen vastaavan.

    Suomessa tukin hinnat ovat kesän jälkeen hieman laskeneet. Kuitupuun hinnat ovat pysyneet varsin tasaisina.

    Viime vuoteen verrattuna metsäteollisuus on ostanut 14 prosenttia vähemmän puuta yksityismetsistä. Keväällä loppunutta Venäjän tuontia ei ole korvattu muulla tuonnilla. Päinvastoin Virosta, Baltiasta ja Ruotsista on tuotu tullin tilaston mukaan tammi-heinäkuussa yhteensä vähemmän puuta kuin viime vuonna.

    Teollisuus on saanut tarvitsemansa puun hakkaamalla aiemmin ostettuja pystyvarantoja. Kesästä lähtien puun ostot kotimaasta ovat lisääntyneet, mutta eivät hakkuita suuremmiksi.

    ”Kirittävää on. Teollisuus on viestinytkin, että talvileimikoistakin on nyt kysyntää”, Karttunen sanoo.

    Samalla kun kemiallinen metsäteollisuus tarvitsee aiempaa enemmän kuitupuuta kotimaasta, sahatavaran kysyntä on hiipumassa.

    ”Tukin kysyntä hyytyi viime vuonnakin kausiluontoisesti, ja kauppa lähti joulu-tammikuussa taas viriämään. Nyt taantuma voi olla sitkeämpi.”

    Kemiallisessa metsäteollisuudessa taantumasta sen sijaan ei ole tietoa. Erityisesti harvennusleimikot käyvät kaupaksi.

    ”Paino on harvennuksissa, mutta puun kysyntä on kovaa, joten harvennukset voivat painottua järeämpiin leimikoihin. Kemiallinen metsäteollisuus vetää niin hyvin, että jopa tukkia voi ohjautua sellukattilaan.”

    Metsäyhtiöiden tulosten ja energian hinnan perusteella niillä olisi varaa maksaa kuitupuusta nykyistä enemmän.

    ”Kemiallisessa metsäteollisuudessa ei voi hidastella vaan on tehtävä tulosta, ja yhtiöt tekevätkin valtavasti tulosta tällä hetkellä. Suomalaisten tehtaiden kilpailukyky on parantunut aika lailla, koska keskieurooppalaisilla tehtailla kaasu on kallista ja sen saatavuus heikkoa.”

    Lisää aiheesta
    • Havukuitupuu kallistui elokuussa voimakkaasti Virossa. Eniten nousi mäntykuidun hinta.

      Puukauppa | Raju nousu jatkui elokuussa: Havukuitupuun hinta Virossa on yli tuplaantunut keväästä

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus on ostatanut puuta yksityismetsistä alkuvuonna 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

      Metsäteollisuus | Koivukuitupuusta maksettiin viime viikolla enemmän kuin mäntykuidusta ‒ havutukkien alamäki jatkui

      Tilaajalle
    • "Todennäköisesti tulevan vuoden aikana tullaan näkemään voimakasta heiluntaa varsinkin saha- ja liimapuutuotteidemme kysynnässä ja hinnoissa", Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra sanoo.

      Metsäteollisuus | Suomen suurin yksityinen sahayritys Versowood teki huipputuloksen – liiketulos kohosi peräti 29 prosenttiin liikevaihdosta

    • MT:n verkkokyselyssä ylivoimainen enemmistö vastaajista oli tyytymättömiä puumarkkinoiden toimintaan.

      Puukauppa | Murskakritiikkiä metsäyhtiöille: Yli 80 prosenttia verkkokyselyn vastaajista pitää puun hinnoittelua epäreilun alhaisena – ”Seisotetaanko tehtaita mieluummin kuin maksetaan kuitupuusta korkeampaa hintaa kotimaassa?"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen