• Murskakritiikkiä metsäyhtiöille: Yli 80 prosenttia verkkokyselyn vastaajista pitää puun hinnoittelua epäreilun alhaisena – ”Seisotetaanko tehtaita mieluummin kuin maksetaan kuitupuusta korkeampaa hintaa kotimaassa?"

    Ylivoimainen enemmistö MT:n verkkokyselyn yli 1300 vastaajasta oli sitä mieltä, että markkinatalous ei toimi puukaupassa.
    MT:n verkkokyselyssä ylivoimainen enemmistö vastaajista oli tyytymättömiä puumarkkinoiden toimintaan.
    MT:n verkkokyselyssä ylivoimainen enemmistö vastaajista oli tyytymättömiä puumarkkinoiden toimintaan. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Puukauppa
    3.10.202206:00
    Hanna Lensu

    Baltian maissa kuitupuusta maksetut yli sadan euron satamahinnat kuutiolta ovat hämmästyttäneet tänä syksynä monia, sillä Suomessa hintojen vaihtelu on ollut vähäistä. Kysyimme MT:n verkkolukijoilta, toimiiko suomalaisessa puukaupassa markkinatalous. Vastaajista 82 prosenttia oli sitä mieltä, että ei toimi.

    Perusteluina toistuivat seuraavat avainsanat: savujako, kartelli ja oligopoli. Liian vähän ostajia, liian paljon myyjiä. Useat vastaajat kertoivat pahastuneensa sydänjuuriaan myöten siitä, miten paljon suomalaisostajat maksavat Baltiassa puusta. Monet kertoivat ihmetelleensä jo vuosia, miten pienet erot suurten ostajien tarjoamissa hinnoissa on.

    Muun muassa näin vastaajat kommentoivat näkemystään, että markkinatalous ei toimi:

    "Tehtaan vierestä ei puusta makseta enemmän, vaikka on varaa rahdata ympäri Suomea ja ulkomaita."

    "Jos metsäyhtiöt ostavat ulkomaista puuta moninkertaisella hinnalla kotimaahan nähden, niin on selvää, että markkina ei toimi."

    ”Törkeän korkeilla ulkomaiden ostohinnoilla painetaan kotimaan hintaa alas.”

    "Tuontipuulla kotimaiset puun ostajat pystyvät painamaan hintoja alas. Kyse on puun ostajien keskenään sanattomasti hyväksymästä menetelmästä, joka on hintamanipulointia."

    "Bonuksilla sitoutetaan myyjät myymään halvemman tarjouksen tehneille."

    "Metsäyhtiöt pääsivät puukartelliasiasta muutaman kymmenen miljoonan sakoilla. Rikoshyöty useita miljardeja. Ei kannusta olemaan rehellinen."

    "Kaiken muun hinta puutavaraketjussa, paitsi kantohinta, ovat nousseet markkinatilanteen mukaan."

    "Ollaanko tulossa jopa tilanteeseen, että tehtaita aletaan seisottaa mieluummin, kuin maksetaan kuitupuusta selvästi korkeampaa hintaa kotimaassa puun myyjille?"

    "Törkeää maksaa ulkomailta haalitusta puusta keskimäärin kaksinkertaista hintaa!"

    "Ollaanko tulossa jopa tilanteeseen, että tehtaita aletaan seisottaa mieluummin, kuin maksetaan kuitupuusta selvästi korkeampaa hintaa kotimaassa puun myyjille?"

    Toimivaan markkinatalouteen uskoneista vastaajista (13 prosenttia) useat mainitsivat silti, että epäkohtia on. Tyypillinen Kyllä toimii -vastaajan perustelu oli, että se on vain myyjän oma vika, jos myy liian halvalla.

    "Tekisi mieli sanoa ei mutta kun todellisuudessa myyjän ei ole pakko myydä ostajan tarjoamaan hintaan."

    "Kysyntä määrää tarpeen ja hinnan."

    "Yli 30 vuotta metsäteollisuudessa 'sisäpiirissä' toimineensa on ollut alueita ja perioodeja, jolloin vastaus olisi ollut Ei."

    "Toimii siinä mielessä, että vapaus on tehdä kauppaa ilman välikäsiä ja halunsa mukaan. Ei siinä mielessä, että markkina tilanteen ja puunhinnan välinen korrelaatio on erittäin heikko. Teollisuus maksaa puusta niin, että heikossakin markkinassa se tekee tulosta, hyvässä markkinassa huipputulosta."

    Vastaajista 82 prosenttia oli sitä mieltä, että markkinatalous ei toimi puukaupassa, 13 prosentin mielestä toimii ja viisi prosenttia vastanneista ei osannut ottaa asiaan kantaa.

    MT:n verkkokyselyyn vastasi 1382 henkilöä. Kysely tehtiin mt.fi verkkosivustolla 12.-15.9.2022.

    Lisää aiheesta
    • Puun tuonnin katkeaminen venäjältä on ajanut metsäteollisuuden ja muut puun käyttäjät haalimaan puuta eri lähteistä. Myös kilpailu Baltian puusta on kiristynyt ja se näkyy huimasti nousseina tuontihintoina.

      Puukauppa | Energiakriisi kiritti Baltian puun hintoja ‒ kuidusta maksetaan nyt moninkertaista hintaa Suomeen verrattuna ja silti puuta virtaa Pohjolaan

      Tilaajalle
    • Jukka Helanderin 50-vuotias, taimikkovaiheessa pystykarsittu koivikko olisi kypsä hakattavaksi. Helander ihmettelee, miksi metsäteollisuus maksaa korkeaa hintaa Baltian maissa, kun puuta olisi saatavissa tehtaiden läheltä.

      Puukauppa | Vanerikoivikko vaikka polttopuuksi Saksaan, sijoitusmetsien harvennukset seis – metsänomistajat vaativat kotimaan teollisuudelta käypää hintaa puulle

      Tilaajalle
    • UPM:n mukaan Suomesta ei ole saatavissa riittävää määrää koivukuitupuuta.

      Talous | UPM:n Brander Baltian kalliista tuontipuusta: ”Suomesta ei ole saatavissa riittävää määrää koivukuitupuuta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsäyhtiöt
    puukauppa
    puun hinnoittelu
    markkinatalous
    verkkokysely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen