• Tiina ja Manu jäivät suden hampaisiin – ”Kuului vain jumalaton huuto”

    Metsästäjäliitto kertoo, että susi tappoi harjoituslenkillä olleen Manu-koiran Joensuun Tuupovaarassa. Tiina-koira puolestaan jäi suden hampaisiin Valtimolla.
    Tiina-koira vietiin tajuttomana eläinlääkäriin, jossa se lopetettiin vammojen takia.
    Tiina-koira vietiin tajuttomana eläinlääkäriin, jossa se lopetettiin vammojen takia.  Kuva: Metsästäjäliitto
    Metsä|Erä
    21.10.202419:00
    Eija Vallinheimo

    3-vuotias jämtlanninpystykorva Manu oli lyhyellä harjoituslenkillä perjantai-iltapäivällä ennen seuraavalle päivälle suunniteltua hirvenmetsästystä.

    ”Manu oli jäljestämässä ja haukkui. Se oli silloin noin 50 metriä tiestä. Kun pääsin lähemmäksi kuulin, että siellä on tappelu käynnissä. Vaikea sanoa oliko susia useampi, yhden suden näin”, omistaja kertoo.

    Kun omistaja pääsi koiran luokse, mitään ei ollut enää tehtävissä. Manu oli jo eloton.

    ”Metsästäminen koiran kanssa on käynyt mahdottomaksi. Mielestäni susi, joka kerran on tappanut koiran, tulisi saada lopettaa ennen kuin se tappaa toisen koiran”, omistaja pohtii tiedotteessa.

    Suomenajokoira Tiina puolestaan lähti ajamaan päivän kolmatta jänistä viime keskiviikkona. Jäniksen sijasta Tiina kohtasi tien kääntöpaikalla suden.

    ”Kuului jumalaton huuto. Olin linnuntietä pitkin alle puolen kilometrin päässä koirasta, kaverini oli vielä lähempänä. Hyppäsimme äkkiä autoon ja ajoimme nopeasti koirani luokse”, Reijo Nevalainen kertoo Metsästäjäliiton tiedotteessa.

    Susi oli maassa makaavan koiran kimpussa, ja lähti karkuun vasta kun auto pysäytettiin lähelle.

    ”Sillä oli useita puremia. Mahassa, niskassa ja jaloissa oli reikiä. Se virkosi sen verran että nosti vähän päätään, mutta takaset eivät liikkuneet”, omistaja kertoo.

    Koira vietiin eläinlääkärille, jossa koiran vammoja saatiin tutkittua tarkemmin. Eläinlääkäri arvioi selkärangan vaurioituneen niin, että koira oli halvaantunut. Tiina päätettiin nukuttaa ikiuneen.

    Myös Säkylän Köyliössä hirvijahti päättyi lauantaina surullisesti, kun paikallisen metsästäjän koira joutui suden tai susien raatelemaksi. Koira menehtyi tilanteessa.

    Lisää aiheesta
    • Patu on yksi susien hampaisiin jääneistä koirista Sotkamossa.

      Erä | Kartta näyttää karun tilanteen: Sotkamon ja Kajaanin välinen alue on synkintä susien aiheuttamissa koiravahingoissa

      Tilaajalle
    • Jahtikauden aikana keskimäärin joka päivä koira on joutunut suden saaliiksi.

      Erä | Susien koirille aiheuttamia vahinkoja korvattu jo yli 80 000 eurolla –”Koiravahingoista leikkaamista ei tapahdu”

    • Sudet ovat tappaneet tai raadelleet yli 300 lammasta ja noin 30 koiraa.

      Erä | Karhut ovat aiheuttaneet maatiloille yli 200 vahinkoa, sudet tappaneet 30 koiraa – 8,5 miljoonan korvausbudjetti pian käytetty

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle