• Karhut ovat aiheuttaneet maatiloille yli 200 vahinkoa, sudet tappaneet 30 koiraa – 8,5 miljoonan korvausbudjetti pian käytetty

    Suurpetojen aiheuttamia vahinkoja on korvattu tänä vuonna jo noin kahdeksalla miljoonalla. Summa selviää riistavahingot.fi-sivustolta. Valtion tämän vuoden budjetissa korvauksiin on varattu noin 8,85 miljoonaa.
    Tilaajalle
    Sudet ovat tappaneet tai raadelleet yli 300 lammasta ja noin 30 koiraa.
    Sudet ovat tappaneet tai raadelleet yli 300 lammasta ja noin 30 koiraa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    16.10.202405:00
    Eija Vallinheimo

    Suurpetojen vahinkoja on korvattu tänä vuonna jo 7,9 miljoonalla eurolla. Valtion budjettiin on varattu suurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen tälle vuodelle noin 8,85 miljoonaa euroa, josta vahinkojen ehkäisemiseen ja valvontaan on korvamerkitty 750 000 euroa.

    Vuonna 2023 lisätalousarviosta saatiin 2,5 miljoonaa lisää kaikkien vahinkojen täysimääräiseksi korvaamiseksi.

    Ministeriöstä vakuutettiin viime perjantaina, ettei susien koirille aiheuttamista vahingoista tulla tekemään leikkauksia, vaikka budjetti loppuisi kesken.

    Lisää aiheesta
    • Jahtikauden aikana keskimäärin joka päivä koira on joutunut suden saaliiksi.

      Erä | Susien koirille aiheuttamia vahinkoja korvattu jo yli 80 000 eurolla –”Koiravahingoista leikkaamista ei tapahdu”

    Lampaita on kuollut tai raadeltu susihyökkäyksissä alkuvuoden aikana yli 300 ja vahinkoja on korvattu noin 92 000 euron edestä. Eniten vahinkoja sudet ovat aiheuttaneet kuitenkin poroille. Vahinkojen rahallinen arvo on kivunnut jo noin 950 000 euroon.

    Lisää aiheesta
    • Susia arveltiin olleen paikalla ainakin kolme. Arkistokuva.

      Maatalous | Sudet tappoivat perinnebiotooppia hoitaneita lampaita Halikossa

      Tilaajalle

    Porotaloudelle suurempia ongelmia ovat aiheuttaneet kuitenkin ahmat, joiden aiheuttamat vahingot ovat nousseet jo noin 3,8 miljoonaan euroon. Karhujen aiheuttamat porovahingot ovat noin 1,5 miljoonaa ja ilveksien 1,2 miljoonaa euroa. Ilvekset ovat aiheuttaneet porovahinkoja lähes 900 kappaletta.

    Alkuvuoden aikana sudet ovat riistavahingot.fi-sivujen mukaan aiheuttaneet 30 koiravahinkoa, joista korvauksia on maksettu hiukan yli 80 000 euroa. Karhut ovat aiheuttaneet viisi koiravahinkoa. Karhu on tappanut ainakin yhden suurriistavirka-aputehtävässä mukana olleen koiran Pohjois-Savossa.

    Lisää aiheesta
    • Patu-koira oli vasta 3,5-vuotias.

      Erä | Ansioitunut hirvikoira ja harrastuskaveri jäi susien suuhun – ”Patu-koiran menetys oli iso isku koko perheelle”

      Tilaajalle

    Karhut ovat aiheuttaneet myös yli 200 erilaista maatalousvahinkoa. Vahinkoa on aiheutettu muun muassa rehupaaleille että -aumoille, jotka ovat repeytyneet karhujen kynsissä. Vahinkoja on korvattu jo noin 130 000 eurolla. Mehiläispesille karhut ovat myös aiheuttaneet yli 134 000 euron vahingot.

    Lisää aiheesta
    • Pertti Katajamäelle revityt rehupaalit ovat tulleet liiankin tutuksi viime viikkojen aikana.

      Maatalous | Rehupaaleilla huvittelevat karhut koettelevat maanviljelijöiden hermoja – "Mitta alkaa olla täynnä"

      Tilaajalle

    Ilvekset ovat tänä vuonna ehtineet hyökätä kymmenen hevosen kimppuun. Myös sudet ovat aiheuttaneet tänä vuonna vahinkoja jo viidelle hevoselle. Ainakin yksi poni on saanut surmansa elokuussa ja yksi hevonen on jouduttu lopettamaan sen saatua pahoja vammoja.

    Lisää aiheesta
    • Katariina Virtalan poni ja hevonen joutuivat suden hyökkäyksen kohteeksi perjantaina.

      Erä | Susi kävi hevosen ja ponin kimppuun perjantaina Pomarkussa

    Maaseutuelinkeinoviranomaiset tekevät jokaisesta vahingosta maastotarkastuksen vahingon toteamiseksi ja arvioimiseksi sekä käsittelevät korvaushakemuksen. Ruokavirasto maksaa vahingon kärsineelle korvauksen riistavahinkolain perusteella maa- ja metsätalousministeriön myöntämistä määrärahoista. Summat näkyvät riistavahingot.fi-sivustolla.

    Rautateillä karhuonnettomuuksia on sattunut viisi ja liikenneonnettomuuksia autojen kanssa on ollut kolme. Susia enemmän liikenteessä ovat autojen kanssa törmäilleet ilvekset. Ilves on ollut mukana onnettomuudessa tähän mennessä jo yli 58 kertaa. Tieliikenteessä sudet ovat olleet alkuvuoden aikana osallisina ainakin seitsemässä onnettomuudessa.

    Itä-Suomen poliisi varoittaa Facebook-päivityksessään, että loukkaantunut eläin voi käyttäytyä arvaamattomasti ja vaarallisesti. Jos suurpedon kanssa kolaroi, tulee soittaa aina hätäkeskukseen.

    Lisää aiheesta
    • Karhut jäivät junan yliajamaksi Orivesi-Haapamäki -rataosuudella Mänttä-Vilppulan Kolhossa. Kuvituskuva.

      Erä | Kolme karhunpentua jäi Junan alle Mänttä-Vilppulassa

    Susia on Suomessa Luonnonvarakeskuksen virallisen tilaston mukaan tänä kesänä noin 500, karhuja on noin 2 000 ja ilveksiä noin 2 300.

    Lisää aiheesta
    • Jenna Simula on maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja.

      Erä | Kannanhoidollisen metsästyksen estäminen lisännyt suurpetokonflikteja – Simula: "Henkinen vastuu kuuluu niille, jotka pistävät kapuloita rattaisiin"

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle