• Metsätiaisten elinympäristöjen kohentamiseen tarjolla luonnonhoitorahaa – myös jalopuumetsiköille tukea

    Rahaa on tarjolla myös suometsiin ja jaloihin lehtipuihin liittyviin monimuotoisuushankkeisiin.
    Metsätiaisten elinolojen parantamiseen on tarjolla luonnonhoidon hankerahoitusta.
    Metsätiaisten elinolojen parantamiseen on tarjolla luonnonhoidon hankerahoitusta. Kuva: Säde Aarlahti
    Metsä|Luonto
    12.10.202314:00
    Jarmo Palokallio

    Metsien monimuotoisuutta edistäville luonnonhoidon kehittämishankkeille on avattu rahoitushaku. Sen tavoitteena on edistää metsätiaisille soveltuvia elinympäristöjä sekä parantaa suometsiin ja jaloihin lehtipuihin liittyvää monimuotoisuutta.

    Maa- ja metsätalousministeriön avaama rahoitushaku liittyy Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (Metso) toteutukseen. Tämänkertaisen tukihaun tavoitteena on edistää metsätiaisten elinympäristöjä.

    Metsätiaisille tärkeitä metsän rakennepiirteitä ovat esimerkiksi vanhat puut, lahopuut ja lehtipuut. Tiaisille tärkeiden metsän rakennepiirteiden lisääminen hyödyttää myös monia muita taantuvia varttuneiden ja vanhojen metsien lajeja.

    Hankkeen tavoitteena on selvittää ja edistää luonnon- ja metsänhoidon keinoja metsätiaisten kantojen kohentamiseksi.

    Toisena tavoiteena on lisätä suometsiin ja jaloihin lehtipuihin liittyvää monimuotoisuutta.

    Suometsähankkeissa kerätään tietoa luonnonhoitotoimien monimuotoisuusvaikutuksista puuntuotannossa olevissa ojittamattomissa ja ojitetuissa suometsissä sekä kehitetään suometsien monimuotoisuutta lisäävien luonnonhoitotoimien toteutustapoja.

    Jalopuumetsiköiden tuella haetaan toimintatapoja jalopuiden ja jalopuustoisten metsiköiden luonnonhoitoon.

    Kehittämishankkeiden rahoittamiseen on käytettävissä vuosittain yhteensä noin 260 000 euroa.

    Ensi vuoden alkupuolella on tarkoitus käynnistää 2–3 hanketta. Hankkeita varaudutaan rahoittamaan myös vuonna 2025.

    Rahoitushakemukset tulee toimittaa maa- ja metsätalousministeriöön joulukuun puoliväliin mennessä.

    Hakuohje, jossa on tarkemmat tiedot hankehausta ja sen teemoista, sekä luonnonhoidon kehittämishankkeen hakulomake ja lomakkeen täyttöohjeet löytyvät maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Eroja kemeratukeen on paljon. Metka-tuen myötä tulee muun muassa uusia tuettavia työlajeja.

      Metsänhoito | Metsätalouden tuet muuttuvat ensi vuonna – lue tästä erot tänä vuonna päättyvään kemeratukeen

    • Erilaiset luonnonhoitotyöt ja ympäristötukihakemusten valmistelu kaipaavat lisää tekijöitä.

      Metsänhoito | Luonnonhoito tarjoaa uusia työmahdollisuuksia yrittäjille, monella olisi sopivaa konekalustoa valmiina

      Tilaajalle
    • Hakataanko vai ei? Luontopaneeli painottaa, että neuvontatilanteissa metsänomistajille pitää turvata aito valinnanmahdollisuus heidän omien tavoitteidensa mukaisesti. Kuvituskuva MT:n ja Aarteen arkistosta.

      Metsä | Neuvonta ratkaisee usein luontokohteen kohtalon – ”Kukaan ei pakota hakkaamaan, mutta joskus tuloa on saatava”, MTK:sta todetaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle