

Länsi-Lappiin suunnitteilla olevan Miekojärven kansallispuistohankeen käsittely etenee.
Pellon ja Ylitornion kunnanhallitukset päättivät alkuviikosta esittää ympäristöministeriölle Miekojärven kansallispuiston perustamista ja lainsäädäntövalmistelun käynnistämistä.
”Tämä on pitkän prosessin ensimmäinen vaihe. Nyt päätettiin siitä, että lähdemme ylipäätänsä esittämään tätä kansallispuistohanketta ministeriöön”, sanoo Ylitornion kunnanjohtaja Hanna Lintupuro.
”Tämä on pitkän prosessin ensimmäinen vaihe.”
Pellon ja Ylitornion kuntien alueille suunnitellun Miekojärven kansallispuiston kokonaispinta-ala olisi tämän hetken suunnitelmien mukaan 6 400 hehtaaria vesistöt mukaan luettuina. Vesistöjä kaavaillun kansallispuiston alueella olisi noin 2 000 hehtaaria.
Hankkeen etenemisestä huolimatta tuleva prosessi on Lintupuron mukaan vielä pitkä.
”Veikkaisinpa, että asian käsittelyssä saattaa kulua useampikin vuosi. Tässä talouskurin tilanteessa rahoitusta tuskin valtiolta heti saadaan, mutta ehkä jo seuraavalla hallituskaudella olisi paremmat mahdollisuudet rahoituksen osalta uusille kansallispuistoille.”

Pellon ja Ylitornion alueella kansallispuistohankkeen kanssa ollaan yhtä kaikki nyt tosissaan. Vuodenvaihteessa Pellon kunnanhallitus nimitti jopa työryhmän edistämään hanketta. Yksi työryhmän jäsenistä on Pellon kehitys oy:n yritysneuvoja Mika Rinne. Hänen mukaansa useampikin asia puoltaisi kansallispuiston perustamista alueelle.
”Kun katsoo Itä-Lapin kansallispuistoverkostoa, niin siellähän puistoja on hyvin tiheästi. Länsi-Lapissa taas puistoja ei ole kuin kaksi: merialueella on Perämeren kansallispuisto ja ylempänä Pallas-Yllästunturin puisto, mutta muuten on tyhjää. Kyllä täällä Länsi-Lapissa olisi aivan kansallispuiston mentävä aukko.”
Miekojärven alueelle on Rovaniemeltä autolla noin tunnin matka, Pellosta paikalle pääsee puolessa tunnissa. Matkailijoita voisi tulla Rinteen mukaan tulevaan puistoon niin koti- kuin ulkomailtakin.
”Tällaista järvimaisemaa ei muualta löydy. Myös Napapiiri kulkee puiston läpi, ja se on kyllä kansainvälisen matkailun osalta aivan omanlaisensa brändi. Ja onhan tässä vielä sellainenkin ulottuvuus, että täältä olisi myös hyvin saavutettavissa lähellä sijaitsevat Ruotsin kansallispuistot.”
Aluetta on lisäksi jo nykyiselläänkin suojeltu laajalti, joten kansallispuistohanke ei Rinteen mukaan toteutuessaan aiheuttaisi lisähaittaa metsänkäytölle, tuulipuistohankkeille tai mahdolliselle kaivostoiminnalle.
”Ei alueen lempinimi sattumalta ole Napapiirin Helmi.”
Rinteen mukaan alueen asukkaiden keskuudessa ajatus kansallispuistosta on ollut myönteinen.
”Tietysti soraääniä ja huolenaiheita aina löytyy, mutta yleisilmapiiri on ollut kyllä hyvä. Olemme olleet myös läheisessä kontaktissa eri asiantuntijoiden kanssa niin maankäytön, metsästyksen kuin poronhoitoalueen paliskuntienkin osalta. Keskeisimmät sidosryhmät ovat olleet siis valmistelussa aktiivisesti mukana. Kyllä täällä on vankka usko ja toive siitä, että hanke jonain päivänä toteutuisi”, Rinne kertoo.
Toteutuessaan kansallispuisto toisi alueelle Rinteen mukaan myös kauan kaivattua elinvoimaa.
”Monelle suomalaiselle Ylitornio ja Pello ovat lähinnä läpikulkupaikkoja matkalla pohjoiseen. Valitettavan harvoin tänne kukaan pysähtyy tutustumaan paikkoihin. Miekojärven kansallispuisto voisi muuttaa tämän tilanteen päälaelleen. Ei alueen lempinimi sattumalta ole Napapiirin Helmi.”

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
