• Holzkurier: Saksassa yli 20 miljoonaa kuutiota vahingoittunutta puuta ‒ miksi määrä on hyvä uutinen?

    Vuotuisen vahingoittuneen puun määrän on arvioitu olevan jopa 30 prosenttia pienempi kuin edeltävänä vuonna, vaikka neljännesvuoden ennuste ylittyy lähes miljoonalla kuutiolla.
    Tilaajalle
    Kirjanpainajatuhoja Baijerilaisessa metsässä syksyllä 2022.
    Kirjanpainajatuhoja Baijerilaisessa metsässä syksyllä 2022. Kuva: Tapio Nurminen
    Metsä|Metsänhoito
    15.8.202316:23
    Henna Lääveri

    Saksan metsätuhoarvion mukaan maassa kertyi vuoden 2023 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana yli 12 miljoonaa kuutiometriä vahingoittunutta puuta, kertoo Holzkurier.

    Loppuvuodelle Saksan maatalousministeriö ennustaa vaurioitunutta puuta kertyvän lähes 15 miljoonan kuution verran. Lopullisista määristä voidaan kuitenkin tehdä tarkempia arvioita loppuvuoden säänvaihtelun ja mahdollisten kaarnakuoriaistuhojen jälkeen.

    Koko vuoden tuhopuumääräksi on arvioitu noin 26,8 miljoona kuutiota, mikä on jopa 30 prosenttia vähemmän kuin edeltävän vuonna. Tuolloin vuotuinen vahingoittuneen puun määrä oli 38,4 miljoonaa kuutiota.

    Lisää aiheesta
    • Suurimmat vahingot heinäkuun myrskyt aiheuttivat Sloveniassa maan pohjois- ja koillisosissa. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Timber-online: Puuston vaurioituminen verottaa hakkuumääriä Saksassa ja Sloveniassa − puuta tuhoutunut yhteensä jo noin viidennes Slovenian vuosittaisesta hakkuumäärästä

      Tilaajalle

    Liittovaltion maatalousministeriön tiedottaja arvioi Holzkurierille vaurioituneen puun määrä olevan edelleen laskusta huolimatta korkealla tasolla.

    ”On vielä vaikea arvioida, kuinka voimakkaasti heinäkuun loppuun asti jatkuva pitkä kuivuus ja korkeat lämpötilat vaikuttavat kuoriaissukupolven dynamiikkaan sekä lehtipuiden elinvoimaisuuteen.”

    Artikkelissa kerrotaan ennustetusta vahingoittuneen puun määrästä havupuuta olevan 88 prosenttia ja lehtipuuta 12 prosenttia.

    Jo pelkästään Thüringenin, Baijerin ja Nordrhein-Westfalenin osavaltioiden alueilla odotetaan vuoden loppuun mennessä kertyvän yli 2 miljoonaa kuutiometriä vahingoittunutta puuta.

    Lue Holzkurierin maksullinen artikkeli.

    Lisää aiheesta
    • Puun nestevirtauksen katkaiseva kirjanpainaja on kuusen merkittävin tuholainen.

      Metsä | Hyönteistuhot painavat tukin hintaa alas Keski-Euroopassa – Timber-online: Uutta pudotusta ennakoidaan syksyksi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla