
Keski-Euroopassa muun muassa kesän myrskyt ja peräkkäisinä vuosina ilmenneet hyönteistuhot ovat vaikuttaneet merkittävästi maiden kokonaishakkuumääriin, kertoo verkkomedia Timber-online.
Muun muassa Slovenian valtion metsäpalvelu Zavod za Gozdove Slovenije (ZGS) kertoo jo pelkästään heinäkuun myrskyissä vaurioituneen yli 500 000 kuutiota edestä puuta.
Kun tuulenkaatoihin lasketaan mukaan kuoriaistuhoista kärsinyt puusto, arvioi ZGS vaurioituneen puuston määrän nousevan jopa miljoonaan kuutioon. Se käsittää noin viidenneksen Slovenian vuosittaisesta hakkuumäärästä.
ZGS:n arvion mukaan pahimmat myrskytuhot syntyivät Triglavin kansallispuiston eteläosissa, jossa vahingoittunutta puuta on yli 170 000 kuutiota. Eri hallintoalueilla myrsky kaatoi sekä pieniä metsiköitä että laajempia metsäalueita.
Heinäkuun myrskyt kaatoivat valtavan määrän metsää myös Itävallan eteläosissa sijaitsevassa Kärnten osavaltiossa. Kaatuneen puustossa on havaittu suuria määriä kuoriaisia.
Kärnten alueen metsäjohtajan Christian Matitzin mukaan kaatunut puusto on ”kuin tarjottimella kuoriaisia varten”.
Saksassa viime vuoden aikana metsätuhot verottivat maan kokonaishakkuumäärää lähes 45 000 kuutiolla.
Maan vuoden 2022 kokonaishakkuumäärä putosi noin viidellä prosentilla edeltävästä vuodesta. Vuonna 2021 puuta hakattiin lähes 83 miljoonan kuution edestä, kun vuonna 2022 kokonaishakkuumäärän arvioidaan olleen noin 79 miljoonaa kuutiota.
Hakatuimman puulajin kuusen hakkuumäärä putosi 15 prosentilla, 62 miljoonasta kuutiosta 52,8 miljoonaan kuutioon.
Timber -onlinen mukaan Saksassa vuoden 2022 kasvukautta määrittivät muun muassa vähäiset sateet, ennätyskokreat lämpötilat sekä runsas auringon määrä.
Timber-onlinen artikkelit:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
