• Ponsselta toinen tulosvaroitus tänä vuonna – tulos jää merkittävästi viime vuodesta

    Metsäkonevalmistajan kannattavuus laskee Brasilian tytäryhtiön huonon tuloksen vuoksi.
    Ponssen tulos jää tänä vuonna merkittävästi viime vuoden tulostasosta.
    Ponssen tulos jää tänä vuonna merkittävästi viime vuoden tulostasosta. Kuva: MT Arkisto
    Metsä|Metsäkoneet
    9.8.202410:57
    Sami Suojanen

    Metsäkonevalmistaja Ponsse varoittaa tuloksensa heikkenemisestä. Tulosvaroitus on jo toinen tänä vuonna.

    Perjantain antamansa uuden ohjeistuksen mukaan yhtiön euromääräisen liikevoiton arvioidaan olevan tänä vuonna merkittävästi heikompi kuin jatkuvien toimintojen liikevoitto viime vuonna. Silloin liikevoitto oli 47,2 miljoonaa euroa.

    Ponsse perustelee tuloksensa heikkenemistä Brasilian tytäryhtiön, Ponsse Latin America Ltda:n odotettua merkittävästi heikommalla kannattavuudella.

    Huhtikuun tulosvaroituksessa yhtiö arvioi tämän vuoden liikevoiton olevan hieman heikompi kuin vuonna 2023. Helmikuun tilinpäätöstiedotteessa Ponsse odotti tämän vuoden liikevoiton olevan samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

    Tällä kertaa Ponsse varoitti tuloksensa heikkenemisestä neljä päivää ennen tiistaina 13. elokuuta julkistettavaa puolivuosikatsausta.

    Lisää aiheesta
    • Henkilöstövähennysten lisäksi yhtiö kertoo siirtyvänsä kesäkuun alussa globaaliin organisaatiorakenteeseen ja raportointilinjoihin.

      Metsäteollisuus | Ponsse vähentää henkilöstöään ennakoitua vähemmän – 21:n työsuhde päättyy Suomessa

    • Ponsse nostaa vaihtokoneiden hyvän kysynnän alkuvuoden ilonaiheeksi.

      Metsäkoneet | Liikevoitto nippa nappa plussalla – heikko kysyntä ja lakkojen viivyttämät toimitukset söivät Ponssen tulosta

    Artikkelin aiheet
    Ponsse
    tulosvaroitus
    metsäkonevalmistus
    liikevoitto
    Brasilia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa