• Fuusio pysäytti metsänhoitoyhdistyksen toimistotyöt viikoksi – ”Paperikartat ja ruutupaperit kaivettiin esiin”

    Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistys toimii neljän maakunnan alueella.
    Tilaajalle
    Työt jatkuvat normaalisti tietojärjestelmien yhdistymisen jälkeen, kertoo Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistyksen myyntipäällikkö Lauri Halonen.
    Työt jatkuvat normaalisti tietojärjestelmien yhdistymisen jälkeen, kertoo Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistyksen myyntipäällikkö Lauri Halonen. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsänhoito
    1.2.202614:00
    Henrik Hohteri
    Kärkölä

    Metsänhoitoyhdistykset Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Uusimaa sulautuivat vuodenvaihteessa Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistykseksi.

    Nimistä ei voi päätellä, että yhdistys toimii peräti neljän maakunnan alueella: yhdistyksen toimialueen pohjoisreunalla sijaitseva Kuhmoinen kuuluu Pirkanmaahan.

    ”Olemme nyt yksi Suomen suurimmista metsänhoitoyhdistyksistä”, toteaa myyntipäällikkö Lauri Halonen.

    Metsänomistajia yhdistykseen kuuluu 11 000 ja heidän metsäpinta-alansa on 460 000 hehtaaria. Hakkuusuunnite on 5,2 miljoonaa kuutiota vuodessa. Työntekijöitä on noin 100 ja liikevaihto 20 miljoonaa euroa vuodessa.

    Tammikuun puolivälissä yhdistyksen tietojärjestelmä on saatu toimimaan. Toimistotyöt jouduttiin yhdistymisen takia keskeyttämään kuuden vuorokauden ajaksi, mutta onneksi ei metsätöitä.

    ”Paperikartat ja ruutupaperit kaivettiin esiin”, Halonen kuittaa.

    Entisiä suurempi yhdistys parantaa Halosen mukaan mahdollisuutta tarjota erikoispalveluita kuten luonnonhoitoa ja neuvontaa sukupolvenvaihdoksiin.

    Esimerkiksi Kanta-Hämeen yhdistyksellä ei ollut ympäristötukiin erikoistunutta asiantuntijaa. Päijät-Hämeen puolella oli, ja nyt palvelua voi tarjota koko toimialueella.

    Lisää aiheesta
    • Mhy Päijät-Häme, Mhy Kanta-Häme ja Mhy Uusimaa yhdistyvät 1.1.2026. Kuvassa Mhy Päijät-Hämeen johtaja Jari Yli-Talonen.

      Puukauppa | Kolme puukaupan kilpailuttajaa yhdistää voimansa: Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistys aloittaa 2026

    • Metsänhoito | MT Live: Tulevaisuudessa metsänhoitoyhdistyksiä saattaa olla vain muutama, arvioi Eero Poikonen

    • Poikonen kertoo, että aikoo muuttaa Hämeeseen.

      Metsä | Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen johtaja siirtyy Mhy Etelä-Suomen johtoon

    • Uudesta yhdistyksestä muodostuu Suomen suurin metsänhoitoyhdistys.

      Metsänhoito | Suomen suurin metsänhoitoyhdistys aloittaa toukokuussa: 17 000 jäsentä

    Artikkelin aiheet
    metsänhoitoyhdistys
    fuusio
    Etelä-Suomi
    metsätalous
    toimistotyö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla