• Kolme puukaupan kilpailuttajaa yhdistää voimansa: Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistys aloittaa 2026

    Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uusimaan valtuustot ovat tehneet päätöksen yhdistymisestä.
    Mhy Päijät-Häme, Mhy Kanta-Häme ja Mhy Uusimaa yhdistyvät 1.1.2026. Kuvassa Mhy Päijät-Hämeen johtaja Jari Yli-Talonen.
    Mhy Päijät-Häme, Mhy Kanta-Häme ja Mhy Uusimaa yhdistyvät 1.1.2026. Kuvassa Mhy Päijät-Hämeen johtaja Jari Yli-Talonen. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Puukauppa
    11.12.202411:37
    Suvi Jylhänlehto

    Kolmen metsänhoitoyhdistyksen fuusio varmistui. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomi aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa.

    Yhdistysten mukaan tavoite on tarjota jäseninä oleville metsänomistajille nykyistä kattavammat palvelut, lisätä edunvalvonnan vaikuttavuutta ja vastata kiristyvään kilpailuun metsäomaisuuden hoitoon liittyvissä palveluissa. Kaikki nykyiset toimipisteet säilyvät henkilöstöineen.

    ”Alueen metsänhoitoyhdistyksillä on ollut tiivistä yhteistyötä jo pitkään. Fuusioituvat yhdistykset ovat omistajia puukauppaa ja välitystoimintaa harjoittavassa osakeyhtiö Family Timber Finlandissa (FTF)”, toteaa Mhy Päijät-Hämeen puheenjohtaja Jukka-Pekka Kataja.

    Uusi yhdistys tuo metsänomistajalle merkittäviä etuja korjuupalvelussa saavutettavien synergiahyötyjen ansiosta, Kataja toteaa tiedotteessa.

    Mhy Kanta-Hämeen puheenjohtaja Juha Kartano korostaa, että isompana yksikkönä yhdistys pystyy tarjoamaan houkuttelevia ja kattavia työmaakokonaisuuksia.

    ”Varmistamme myös toimihenkilöiden erikoistumis- ja urakehitysmahdollisuudet organisaation sisällä”, Kartano sanoo.

    ”Katse on nyt tulevaisuudessa”, sanoo Mhy Uusimaan puheenjohtaja Kallepekka Toivonen.

    ”Isompana yksikkönä yhdistys pystyy tarjoamaan houkuttelevia ja kattavia työmaakokonaisuuksia.” Juha Kartano

    ”Ennen kuin uusi yhdistys aloittaa, pitää vielä tunnistaa ja viedä käytäntöön parhaimmat toimintatavat. Vuoden 2025 aikana suunnitellaan uusi organisaatio yhdessä henkilöstön ja hallinnon kanssa.”

    Etelä-Suomen metsänhoitoyhdistyksellä tulee olemaan jäsenenä noin 10 700 metsänomistajaa ja heitä palvelee lähes 100 henkilöä.

    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola näkee, että fuusio tukee strategista tavoitetta, että vuonna 2030 oli noin 20 metsänhoitoyhdistystä.

    ”Hämeeseen ja Uudellemaalle syntyy vahva metsänhoitoyhdistys, joka tulee olemaan entistä vahvempi puumarkkinoiden ja muussa metsänomistajien edunvalvonnassa”, Tiirola kommentoi.

    Lisää aiheesta
    • Huupponen muistuttaa metsänomistajia, että taimikoihin ja nuoriin metsiin kannattaa panostaa. ”Se on investointi eikä kulu.”

      Metsänhoito | Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Harri Huupponen: ”Uskon, että puukauppa käy keväällä todella vilkkaana”

      Tilaajalle
    • MTK:n ruotsinkielinen rinnakkaisjärjestö SLC on perustettu jo vuonna 1945.

      Metsäpolitiikka | Suomen Metsäyhdistys laajenee – mukaan tuhansia suomalaisia maa- ja metsätiloja edustava järjestö

    • Yhteismetsien toiminta ei välttämättä kiinnosta vanhenevien metsänomistajien jälkeläisiä.

      Metsä | Pertunmaalla historiallinen fuusio ‒ Nipulin yhteismetsät yhdistyvät

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen