• Stora Enso palkkaa Oulun tehtaalle 300 uutta työntekijää

    Ensimmäiset noin 40 työpaikkaa tulevat hakuun helmikuussa. Rekrytoinnin toinen vaihe käynnistyy maalis–huhtikuussa.
    Stora Enson Oulun tehtaalle palkataan noin 300 työntekijää.
    Stora Enson Oulun tehtaalle palkataan noin 300 työntekijää. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäteollisuus
    6.2.202314:42
    Anniina Jokinen

    Stora Enson Oulun tehtaalle tulee noin 300 uutta työpaikkaa, yhtiö kertoo tiedotteessa. Ensimmäisiin kunnossapidon ja tuotannon tehtäviin voi jo hakea.

    Työpaikat ovat seurausta Stora Enson päätöksesta investoida noin miljardi euroa Oulun tehtaan toisen tuotantolinjan muuntamiseen suuren mittaluokan kuluttajapakkauskartonkilinjaksi.

    Ensimmäiset noin 40 työpaikkaa tulevat hakuun helmikuussa. Rekrytoinnin toinen vaihe käynnistyy maalis–huhtikuussa.

    ”Tarjoamme tehtaalla myös omaa, kattavaa koulutusta, jotta tehtaalla työskentelisi moniosaajia. Esimerkiksi suurella osalla nykyisestä tuotantohenkilöstöstä on sekä kunnossapidon että prosessioperaattorin koulutus”, sanoo Stora Enson Oulun tehtaanjohtaja Juha Mäkimattila.

    Toisen paperilinjan muunnos siirtää osan nykyisestä henkilöstöstä tuleville tuotantolinjoille, joten uutta henkilöstöä haetaan koko tehtaalle erilaisiin tehtäviin. Työtehtäviin tarvitaan erilaisia peruskoulutuksia, sillä tehtaalla valmistetaan kartonkia korkealaatuisiin elintarvikepakkauksiin.

    "Oulun avautuvat työpaikat antavat erinomaisen mahdollisuuden edistää työyhteisön monimuotoisuutta, kuten ikärakennetta, sukupuolijakaumaa ja kokemustaustaa. Uskomme, että erilaiset ihmiset luovat yhdessä parempaa työyhteisöä, edistävät innovaatioita ja auttavat meitä kehittämään ja kehittymään", sanoo Stora Enson Packaging Materials -divisioonan henkilöstöjohtaja Sonja Salmi.

    Oulun tehdan muunnettiin aaltopahvin pintakartongin valmistukseen vuonna 2021. Stora Enso muuntaa toisen käytöstä poistetun paperikonelinjan taivekartonkia valmistavaksi kuluttajapakkauskartonkilinjaksi.

    Investoinnin jälkeen tehtaalla valmistetaan uusiutuvia ja kierrätettäviä materiaaleja, jotka korvaavat pakkauksissa esimerkiksi muovia ja alumiinia. Tuotannon arvioitu käynnistymisajankohta muunnetulla koneella on vuoden 2025 alkupuolella.

    Lisää aiheesta
    • Aaltopahvin pintakartongin markkinat olivat jo viime vuoden lopulla heikot. Arkistokuva on Stora Enson Oulun tehtaalta, missä valmistetaan aaltopahvin pintakartonkia eli kraftlaineria.

      Metsäteollisuus | Stora Enso teki parhaan tuloksen 22 vuoteen, vaikka tulos heikkeni loppuvuonna ‒ alkaneen vuoden näkymät selvästi heikommat

    • Muutosneuvotteluiden piirissä oli noin 1 300 työntekijää. LEHTIKUVA / Eeva Riihelä.

      Talous | Stora Enson muutosneuvottelut päättyivät, lomautuksiin voidaan ryhtyä tarvittaessa

    • Stora Enso ja Polestar kehittävät päästötöntä autoa.

      Metsä | Stora Enso auttaa Polestaria rakentamaan oikeasti hiilivapaan sähköauton

    • UPM kehitti FibDex-haavasidoksen yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkijoiden sekä yliopistollisen keskussairaalan palovammakeskuksen kirurgien ja hoitohenkilökunnan kanssa.

      Metsäteollisuus | Puu parantaa palohaavat ja murtuneet luut, siitä voi tehdä myös t-paidan ja kylpyammeen

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa