• Ei lahjoille, kyllä lasten vapaalle leikille – viisivuotiaiden metsäsynttärit oli suuri menestys

    Metsässä lapset saavat juosta, kiipeillä ja mekastaa ilman, että aikuisilla menevät hermot.
    Synttäriviiri oli käytössä viidettä kertaa.
    Synttäriviiri oli käytössä viidettä kertaa.  Kuva: Suvi Jylhänlehto
    Metsä|Luonto
    13.10.202417:00
    Kolumni
    Suvi Jylhänlehto

    Viiden vuoden ikään ehtineet kaksoseni juhlivat syyskuussa syntymäpäiviään. Kaverisynttäreistä on tullut juttu, jota odotetaan ja suunnitellaan, sillä päiväkodista on kertynyt jo hyvä liuta tärkeitä ystäviä.

    Lapsilauman riemu on ihanaa seurattavaa, mutta sisätiloissa ääni ja vauhti saattavat yltyä melko koviksi.

    Ratkaisuni oli järjestää lasten synttärit metsässä. Siellä lapset saavat juosta, kiipeillä ja mekastaa ilman, että aikuisilla menevät hermot. Lapset saavat olla lapsia.

    Juhlapäivä oli suuri menestys. Naperot saivat seikkailla vapaasti sovitulla alueella, eikä tarvinnut varoa perintövaaseja tai terävää takanreunaa.

    Ohjelmaksi riitti hodareiden ja herkkujen syöminen sekä aarteenetsintä.

    Totta kai pieniä vastoinkäymisiäkin koettiin. Yhdellä tuli itku, kun ei pysynyt vauhdikkaimpien matkassa, toinen sai haavan sormeen ja kolmas kakkasi housuun. Kaikesta kuitenkin selvittiin.

    Kukaan ei kaatunut nuotioon eikä pudonnut veteen, mitä eniten pelkäsin.

    Kukaan ei kaatunut nuotioon eikä pudonnut veteen, mitä eniten pelkäsin.

    Jo toista vuotta olen ilmoittanut kutsuttujen lasten vanhemmille, että lahjat ovat kiellettyjä, mutta kortit sallittuja.

    Pääsyy päätökseen on puhtaasti se, että ylimääräinen tavara ahdistaa minua. En siedä ajatusta, että vastaanottaisimme parikymmentä pientä lahjanyssäkkää.

    Juttelin lahjoista kieltäytymisestä etukäteen myös lapsilleni. Vaikka monissa juhlissa päivänsankari on saanut lahjoja, lahjattomuus ei tuntunut lapsia haittaavan.

    Oli liikuttavaa katsoa, kun vieraat toivat omin pikkukätösin askartelemia kortteja. Lapseni olivat niistä aidosti innoissaan: asettelivat niitä myöhemmin ikkunanlaudalle ja tutkivat niitä hartaasti.

    Sukulaisten ja kummien antamat lahjat kyllä täyttivät jälkikasvuni materialistiset haaveet.

    Lahjattomuudesta tuli kiitosta kutsuttujen lasten vanhemmilta. Sopivien lahjojen keksiminen kaverisynttäreille voi olla työlästä ja isohko menoerä, jos juhlia on paljon.

    Metsäsynttäreille vieraat saivat halutessaan tuoda jotain syötävää yhteiseen pöytään, mikä helpotti myös omaa stressiä tarjottavan määrästä.

    Vieroksun myös valtavaa koristelun tarvetta, joka kenties kumpuaa Instagramin ja Pinterestin inspiraatiopostauksista.

    Valtavat ilmapalloseinät ja sävy sävyyn mätsäävät kukat ja servetit ovat toki kauniita, mutta tuntuvat silti vähän ylimääräiseltä hössötykseltä.

    Me olemme juhlineet kaikki synttärit samalla viirillä. Jopa kakkukynttilöitä on kierrätetty juhlista toiseen, sillä niitä poltetaan yleensä vain muutaman sekunnin ajan.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n Pohjois-Suomen aluetoimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Syntymäpäiviin liittyy paljon odotuksia ja toiveita. Kaikki lapset eivät halua suuria syntymäpäiväjuhlia. LEHTIKUVA.

      Perhe | MLL: Lapsi saattaa murehtia etukäteen, tuleeko omille kaverisynttäreille juhlijoita – taustalla vertailua ja painetta juhlien viihtyvyydestä

    • Pilkkiminen on hauskaa hommaa. Kuvassa Sofia Hanki (vas.) ja Ada Jääskeläinen.

      Erä | Mallasveden jäällä pursui vilpitön ilo ja riemu, kun metsäeskarit tutustuivat pilkkimisen jaloon taitoon

    • Joulupukki on paikalla Pajakylässä napapiirillä joka päivä.

      Matkailu | Joulupukki paljastaa, mitä häneltä toivotaan juuri nyt – lapsilla on yksi vakiotoive, mutta eräs aikuinen esitti erikoisen toiveen

    • Luonto | Päiväpatikka lähiseudun luontokohteessa on edelleen retkistä rakkain – nämä kolme someajan ilmiötä kasvattavat suosiotaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle