• Tutkimus: Maa- ja metsätilalliset ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti – haluavat osallistua ilmastotoimiin

    Tilojen taloudellinen ahdinko kaventaa toteutuskeinoja ja tulevaisuuden näkymiä.
    Ilmastonmuutos koskettaa monin tavoin maa- ja metsätaloutta, mutta tiloilla on myös halua toteuttaa ehkäiseviä toimia.
    Ilmastonmuutos koskettaa monin tavoin maa- ja metsätaloutta, mutta tiloilla on myös halua toteuttaa ehkäiseviä toimia. Kuva: Elina Paavola
    Metsä|Ilmastonmuutos
    14.9.202311:30
    Jukka Hämäläinen

    Pohjois-Savon maa- ja metsätilalliset haluaisivat toteuttaa tiloillaan ympäristö- ja ilmastotoimia. Vapaaehtoisuuteen kannustavat tuet, korvaukset ja kompensaatiot saavat heiltä kannatusta.

    SysteemiHiili-hankkeessa tehdyn kyselytutkimuksen perusteella suurin osa tilallisista suhtautuu ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin vakavasti. Maatilallisista 75 prosenttia koki tärkeäksi toteuttaa ympäristötoimia tilallaan. Metsätilallisista 75 prosenttia halusi edistää hiilensidontaa ja 82 prosenttia luonnon monimuotoisuutta, hankkeen tiedotteessa kerrotaan.

    Akuutit huolenaiheet kaventavat kuitenkin toimintamahdollisuuksia ja tulevaisuudennäkymiä. Tilan taloudellinen ahdinko, omaan päätäntävaltaan puuttuminen ja luottamuspula päätöksentekijöitä kohtaan lannistavat ja vähentävät halua ottaa riskejä tilan tulevaisuuden suhteen.

    Maatilallisten joukosta keskeisin este ilmastotoimien toteuttamiseksi on tilojen heikko kannattavuus ja tulotaso. Ukrainan sodan vaikutukset sekä lannoitteiden ja energian hinnan nousu kiristivät tilojen taloudellista asemaa kyselyn toteutuksen aikaan.

    "Jos ilmastolle haitallisista toimintatavoista kuten runsaasti päästöjä tuottavista turvepelloista pidetään kiinni taloudellisten syiden takia, ilmastotoimet vaikeutuvat”, tutkija Matias Sivonen Itä-Suomen yliopistosta toteaa.

    Metsätilojen omistajat eivät koe taloudellista tilannetta yhtä painostavana. Tärkeimmäksi tekijäksi ilmasto- tai ympäristötoimien toteuttamisessa metsätilalliset arvioivat vapaaehtoisuuden. Siksi tilalliset kannattavat tukia, korvauksia ja kompensaatioita rajoitusten, kustannusten ja verojen sijaan.

    Maatilallisista noin 80 prosenttia ja metsätilallisista yli puolet koki, etteivät he luota päätöksentekijöiden asiantuntijuuteen kansallisissa maa- ja metsätaloutta koskevissa ilmastopäätöksissä.

    Jotta maa- ja metsätiloille suunnatut ilmastopolitiikan ohjauskeinot olisivat mahdollisimman vaikuttavia, niiden tulisi helpottaa tilallisten taloudellista ahdinkoa kannustaen samalla vähähiilisyyteen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuvaan toiminnanharjoittamiseen.

    Tilalliset ajattelevat oman tilansa hoidossa myös jälkipolvia.

    ”Ylisukupolvinen ajattelutapa voisi edistää myös ilmastotoimien toteutumista, jos tulevaisuuden näkymiin saataisiin lisää ennustettavuutta ja vakautta”, toteaa Sivonen.

    SysteemiHiili-hanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus ja sen kumppaneina toimivat Itä-Suomen yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Tutkimukseen osallistui 402 maanomistajaa, joista 71 oli maataloustuottajia ja 367 harjoitti metsätaloutta.

    Tutkimusraporttiin pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Hiilensidontamarkkinassa olisi kehitettävää, jotta viljelijälle maksettaisiin maahan sidotusta hiilestä.

      Ilmastonmuutos | Maatalouden ilmastotoimet toisivat rahaa maaseudulle – viljelijöille ja koneyrittäjille voisi aueta luonnonhoidosta kannattavia vaihtoehtoja

      Tilaajalle
    • Raportissa käsitellään liikkumisen ja liikenteen ohjauskeinoja, joilla kotitaloudet voivat pyrkiä hiilijalanjäljen pienentämiseen. LEHTIKUVA.

      Ympäristö | Tutkimus: Suomalaiset haluavat valinnanvapautta – ”Rajoittavat keinot hyväksytään sillä edellytyksellä, että niille tarjotaan vaihtoehtoja”

    • Finnwatchin mukaan sähköautojen valmistajien vastuullisuudessa on suuria eroja. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | USU-gallup: Puolet suomalaisista hyväksyy ilmastotoimet vaikka arki kallistuisi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire