
Metsähallitus on rakentanut tänä talvena talviteitä valtion maille lähes 700 kilometriä. Näistä Pohjanmaan–Kainuun alueella on käytössä 180 kilometriä ja Lapissa 500 kilometriä.
Etelä-Suomessa talviteiden käyttö on harvinaista. Kuluva talvi on ollut talviteiden kannalta erinomainen aikaisin tulleiden pakkasten vuoksi, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan.
Talviaikainen puunkorjuu on riippuvainen väliaikaiseksi rakennetuista talviteistä. Suomen pitkä ja kylmä talvi mahdollistaa teiden rakentamisen lumen ja jään päälle. Talviteiden avulla puunkorjuu ja -kuljetus on mahdollista talvella alueilta, joille ei pääse tietä pitkin.
”Lapissa melkein puolet puunkorjuusta tehdään talviteitä pitkin. Talvitiekausi kestää tyypillisesti marraskuulta huhtikuulle”, kertoo Metsähallitus Metsätalous Oy:n korjuupäällikkö Juho Hiltunen Lapin alueelta.
”Talvitiekohteille on päästy tänä talvena korjaamaan puuta huomattavasti aiemmin kuin normaalisti, ja myös puiden kaukokuljetukset voitiin aloittaa hyvissä ajoin, sillä tiet jäätyivät nopeasti puutavara-autolla ajettavaan kuntoon”, iloitsee Metsähallitus Metsätalous Oy:n korjuupäällikkö Ari Pasanen Pohjanmaan–Kainuun alueelta.
Talvitien pohja perustetaan kangasmetsään tai suolle tiivistämällä lunta, tasaamalla tiepohjat kaivinkoneella tai puskutraktorilla, tai levittämällä piennarojista maata tieuralle. Tämä mahdollista maan jäätymisen riittävän syvälle, jotta maa jaksaa kantaa metsäkoneet ja puutavara-autot.
Tilapäisten talviteiden rakentaminen on kustannustehokasta, ja niistä jää luontoon vain vähän jälkiä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
