• Ahvenen kutua suojellaan Vaasassa tiukasti – kalastus kielletään ja merimetsojen munat öljytään

    Vaasan edustalla on koko rannikon kannalta erittäin tärkeä kutupaikka ahvenelle.
    Tilaajalle
    Vaasan edustalla on yksi ahvenen tärkeimmistä kutualueista. Kuvituskuva.
    Vaasan edustalla on yksi ahvenen tärkeimmistä kutualueista. Kuvituskuva. Kuva: Juha Rahkonen
    Metsä|Kalastus
    21.4.202611:45
    Jarmo Palokallio

    Vaasan edustalla on poikkeuksellisen tärkeä kutualue ahvenelle. Tänä keväänä sitä suojellaan kalastuskiellolla ja ahvenia ahmivien merimetsojen torjunnalla.

    ”Merimetsolla on merkittävä heikentävä vaikutus alueen ahvenkantoihin. Niiden torjunnassa käytetään munien öljyämistä”, kertoo toiminnanjohtaja Marina Nyqvist eteläisen Rannikko-Pohjanmaan kalatalousalueelta.

    Öljyäminen tapahtuu niin, että munien päälle suihkutetaan rypsiöljyä. Sen luoma kalvo estää munan sisällä kehittyvän alkion hapensaannin.

    ”Taistelimme pitkään saadaksemme merimetsojen torjuntaan poikkeusluvan.”

    Marina Nyqvist

    Luonnonvarakeskuksen seurannan mukaan Vaasan edustan ahvensaaliit ovat heikentyneet huomattavasti viime vuosina. Siihen on syynä sekä alueelle pesiytyneet merimetsot että ahventen kutuaikaan tapahtuva kalastus.

    ”Kyse on Suomen rannikon tärkeimpiin kuuluvasta ahvenen kutualueesta. Rajoituksilla yritetään varmistaa kudun onnistuminen”, kertoo Nyqvist.

    Munien öljyäminen on tehokas tapa estää merimetsojen kannan kasvua.
    Munien öljyäminen on tehokas tapa estää merimetsojen kannan kasvua. Kuva: Markku Vuorikari

    Öljyäminen on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi torjua merimetsoa. Menetelmän etuna on, että merimetsot jatkavat munien hautomista eivätkä tee uusia munia.

    ”Öljyäminen tehdään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, eli heti kun munat ilmestyvät. Lupaehtojen mukaan se uusitaan parin viikon päästä, millä varmistetaan lopputulos”, selittää Nyqvist.

    ”Munien öljyäminen on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi torjua merimetsoa.”

    Marina Nyqvist

    Koska merimetso on luonnonsuojelulailla rauhoitettu, sen pesinnän häiritseminen on luonnonsuojelurikos. Munien öljyäminen vaatii siksi poikkeusluvan.

    ”Taistelimme pitkään saadaksemme merimetsojen torjuntaan poikkeusluvan. Onnistuimme siinä lopulta, ja nyt meillä on ollut siihen lupa vuodesta 2017 lähtien”, kertoo Nyqvist.

    Lupaehtojen mukaan merimetsoja ei saa hävittää alueelta kokonaan. Siksi 10 prosenttia niiden munista pitää jättää öljyämättä.

    Merimetsojen torjunnan lisäksi Vaasan kaupunki ja Elinvoimakeskus kieltävät kalastuksen lähes koko eteläisellä kaupunginselällä sekä sinne johtavilla salmilla ja Onkilahdessa kuukaudeksi eli 20. toukokuuta asti.

    Kalastuskiellolla turvataan ahvenen kutua.

    Lisää aiheesta
    • Tenon lohikannan aallonpohja oli vuonna 2024, mutta kannan ei katsota kestävän vielä kalastusta.

      Kalastus | Lohta ei pyydetä Tenolla vielä tulevanakaan kesänä

    • Pariskunta viettää vesillä 170 päivää vuodessa.

      Erä | Kalastusharrastuksesta tuli Jyrin ja Anne-Maaritin päätyö – pariskunta viettää vesillä 170 päivää vuodessa

      Tilaajalle
    • Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa sisävesillä vapaa-ajankalastajille pienimuotoisen itse pyydetyn kalan myynnin loppukäyttäjille kalastonhoitomaksulla.

      Kalastus | Kalojen myyntikielto herätti keskustelua – miksi pienimuotoinen toiminta pitäisi kieltää?

    Artikkelin aiheet
    ahven
    Vaasa
    merimetso
    kalastuskielto
    luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen