• Näin valmistat kuusenkerkistä herkullista siirappia

    Kuusenkerkät ovat pian parhaimmillaan. Juttu on julkaistu alun perin kesäkuussa 2025.
    Itse tehty kerkkäsiirappi on mainio herkkulahja.
    Itse tehty kerkkäsiirappi on mainio herkkulahja. Kuva: Anni-Sofia Hoppi
    Metsä|Luonto
    10.5.202619:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Kuusien oksien päissä näkyy parhaillaan nuoria vuosikasvaimia eli kerkkiä.

    Kerkkien paras keruuaika sijoittuu yleensä touko–kesäkuun vaihteeseen. Sesonki kestää parista viikosta kuukauteen, joten keruun kanssa kannattaa olla nopea.

    Kerkät ovat makoisimmallaan kauden alussa, jolloin ne ovat vaaleanvihreitä ja noin 3–5 sentin pituisia. Pidempiäkin kerkkiä voi kerätä. Kun neulaset muuttuvat tummemman vihreiksi ja kovemmiksi, on keruukausi päättynyt.

    Kerkkien keruu on nopeinta varttuneista ja hoidetuista kuusitaimikoista. Teiden varsilta kerkkiä ei pidä poimia. Poimiminen ei vaikuta puun kasvuun, kun niitä kerää puusta tasaisesti enintään kolmasosan.

    Kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin, joten siihen tarvitaan maanomistajan lupa, jos kyseessä ei ole oman pihan tai metsäpalstan kuusi.

    Kuusenkerkkiä voi käyttää sellaisenaan esimerkiksi salaattiin ja smoothieen. Käyttökautta voi kuitenkin pidentää tekemällä kerkistä pidempään säilyvää siirappia. Kerkkiä voi kerätä myös talteen pakkaseen.

    Kuusenkerkkäsiirapin valmistaminen on sinänsä helppoa, sillä se vaatii vain kerkkiä, vettä ja sokeria. Liottamiseen ja keittämiseen pitää kuitenkin varata runsaasti aikaa.

    Kuusenkerkkäsiirapin ohje

    Tarvittavat ainekset: 5–6 l kuusenkerkkiä, vettä ja noin kilo sokeria.

    Valmistus:

    Huuhtele kerkät ja pane ne kattilaan.

    Kaada kylmää vettä niin paljon, että kerkät juuri ja juuri peittyvät. Anna liota yön yli.

    Keitä kerkkiä liotusvedessään noin 2 tuntia.

    Siivilöi seos. Tässä vaiheessa nestettä tulisi olla 1 ½–2 litraa.

    Lisää sokeria noin 1/2 kg liemilitraa kohden.

    Keitä seosta pari tuntia. Hämmennä seosta silloin tällöin, ettei liemi pala pohjaan. Mitä pidempään keität, sitä paksumpaa siirappia saat.

    Voit maustaa valmiin siirapin esimerkiksi sitruunamehulla tai vaniljalla.

    Kaada kuuma siirappi kuumennettuihin lasipurkkeihin. Sulje kannet.

    Lähde: Martat

    Valmis siirappi on väriltään punaruskeaa. Jos siirappiin haluaa paahteisemman maun, kannattaa osa taloussokerista korvata ruokosokerilla. Siirappi säilytetään jääkaapissa.

    Siirappia voi myös maustaa esimerkiksi vaniljalla tai sitruunalla. Sitä voi tarjota kastikkeena esimerkiksi jäätelön, marjojen, lättyjen ja juustojen kanssa tai riistaruokien lisäkkeenä.

    Kuusenkerkässä on runsaasti C-vitamiinia ja antioksidantteja.
    Kuusenkerkässä on runsaasti C-vitamiinia ja antioksidantteja. Kuva: Anni-Sofia Hoppi
    Lisää aiheesta
    • Kuusenkerkien keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin eikä niistä siis saa kerätä ilman maanomistajan lupaa.

      Luonto | Antioksidantteja ja C-vitamiinia: Superfood-kuusenkerkkää täytyy ehtiä kerätä muutamassa viikossa koko vuoden tarpeisiin

    • Kuusenkerkkää voidaan hyödyntää esimerkiksi elintarvikkeissa ja luonnonkosmetiikassa.

      Metsänhoito | Yhteismetsä ryhtyi myymään kuusenkerkkää ja muita luonnontuotteita, mutta jäikö rahaa viivan alle? ”Sen verran kannattavaa, että kannattaa jatkaa”

      Tilaajalle
    • Kuusenkerkkähillo sopii sekä makean että suolaisen ruoan kanssa.

      Helppo kuusenkerkkähillo

    Artikkelin aiheet
    kuusenkerkkä
    siirappi
    resepti
    metsän antimet
    luonnonkeruu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 3

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?