• Suuri osa lainsäädännöstämme tulee EU:n kautta – älä tuhlaa ääntäsi!

    Europarlamentilla on valtava vaikutus arkeemme, se näkyy esimerkiksi suurpetopolitiikassa, muistuttaa MT:n erätoimittaja Eija Vallinheimo.
    EU:n väsäämät direktiivit ovat ne raamit, joiden puitteissa voimme omaa lainsäädäntöämme täällä viilata.
    EU:n väsäämät direktiivit ovat ne raamit, joiden puitteissa voimme omaa lainsäädäntöämme täällä viilata. Kuva: Juho Leskinen
    Metsä|Erä
    1.6.202419:00
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    ”Tutkijat tarkastelevat tietoa ilmasto- tai biodiversiteettisilmälasit päässä. Poliitikkojen tehtävänä on laajentaa näkökulmaa yhteiskunnan laajemmat intressit mielessä”, kirjoitti Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi palannut Petteri Taalas taannoin kolumnissaan.

    Taalas totesi, että liian kireäksi koettu maa- ja metsätalouteen kohdistuva ilmastopolitiikka on johtanut kapinaliikkeisiin ja ilmastoteeman polarisoitumiseen eikä se ole ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta myönteistä.

    Tämä on paljon sanottu mieheltä, joka mitä suuremmassa määrin edustaa tutkimusmaailmaa ja juuri ilmastotutkijoita. Saman ajatuskuvion voi kuitenkin levittää moneen muuhun asiaan.

    Hyvänä esimerkkinä on suurpetojen suojelu. Viime aikoina suurpetojen suojelupolitiikka on perustunut siihen, että tutkimusmaailman tuottama tieto on katsottu kaikkea muuta tärkeämmäksi.

    Tämä on johtanut epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen, johon on vastattu lähinnä vaatimuksilla lisätä erävalvontaa.

    Suojeluinnon keskellä poliitikkojen tulisi pitää tässäkin asiassa mielessä yhteiskunnan laajemmat intressit eli esimerkiksi ne, jotka elävät suurpetojen rinnalla.

    Tutkijat katsovat asiaa ymmärrettävästi vain ja ainoastaan oman tutkimuskohteensa näkökulmasta. Tilanne ei tule helpottumaan jatkossa, kun suurpetokonfliktit lisääntyvät kantojen kasvaessa.

    En jaksa uskoa, että kukaan varsinaisesti toivoo ilmaston lämpenevän liiaksi tai susien tai karhujen kuolevan sukupuuttoon. Liian kireäksi koettu politiikka on kuitenkin jo johtanut polarisoitumiseen, jossa tunteet käyvät kuumina puolin ja toisin.

    Poliitikkojen tehtävä on kuunnella tutkijoiden parasta tietämystä suurpetoasioissa mutta samalla etsiä viisaita ratkaisuja. Ilman niitä ajaudumme tilanteeseen, josta ei hyödy kukaan, kaikkein vähiten suurpedot itse.

    Siksipä on tärkeätä vaikuttaa tulevissa europarlamenttivaaleissa, sillä pelissä on tärkeitä asioita. EU:n väsäämät direktiivit ovat ne raamit, joiden puitteissa voimme omaa lainsäädäntöämme täällä viilata.

    Jos et äänestä, luovutat vaikutusvallan niille, joka äänestävät ehkä toisin kuin sinä.

    Suurpetojen lisäksi EU:ssa päätetään muun muassa valkoposkihanhien ja merimetsojen suojelulinjauksista. Myös lyijyammusten täyskielto uhkaa eurooppalaista metsästystä, urheiluammuntaa ja vapaaehtoista maanpuolustusta.

    Rajoitusesitys annetaan jäsenmaiden Reach-komitean käsiteltäväksi mahdollisesti jo ensi syksynä ja sieltä esitys pullahtaa EU:n parlamentille.

    Europarlamentilla on valtava vaikutus arkeemme – siksi ei ole yhdentekevää, kuka asioitamme siellä ajaa. Älä tuhlaa ääntäsi!

    Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja

    Lisää aiheesta
    • Kokonaan kuparista valmistettuja luoteja.

      Erä | Euroopan komission kaavailema lyijyammusten täyskielto aiheuttaisi turvallisuusuhan koko Euroopan alueella – Ruotsi on jo ilmoittanut vastustavansa kieltoa

    • Kansallisia toimia tarvitaan Metsästäjäliiton mukaan EU-komission linjamuutoksesta huolimatta.

      Erä | Metsästäjäliitto: Suden suojelutason muutokset vievät vähintään kaksi vuotta ‒ muutos ei koske muita suurpetoja

      Tilaajalle
    • Saksassa muiden muassa Baijerin osavaltio on helpottanut susien ampumiseen liittyvää poikkeuslupakäytäntöä. Kuvan susi on Baijerista.

      Erä | Monissa EU-maissa vedetään huoletta omaa linjaa karjaa repivien susien kanssa − erikoisin esimerkki tulee Ranskasta

      Tilaajalle
    • Euroopan susikanta on kasvanut merkittävästi viimeksi kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana.

      Erä | Suomalaiset lähettivät Brysseliin syksyllä yli 1500 susikirjettä – suurpetopolitiikan ”konkelon” purku edistyy, iloitsee ministeri Essayah

    • Face vaatii myös karhun suojelutason muuttamista.

      Erä | Eurooppalaisten metsästäjien kattojärjestö Face vaatii laajempaa suurpetopakettia

    Artikkelin aiheet
    eu-politiikka
    suurpetopolitiikka
    ilmastopolitiikka
    europarlamenttivaalit
    äänestäminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle