• Viannankosken kalastuskohde suljetaan Kuopion Maaningalla

    Metsähallitus pyrkii vähentämään vieraslajin istutuksia etenkin virtavesikohteilla.
    Metsähallitus pyrkii vähentämään kirjolohen istutuksia virtavesikohteilla.
    Metsähallitus pyrkii vähentämään kirjolohen istutuksia virtavesikohteilla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Kalastus
    6.12.202516:00
    Eija Vallinheimo

    Viannankosken kalastuskohde on päätetty sulkea Kuopion Maaningalla. Kalastus Viannankoskella on perustunut pitkälti pyyntikokoisten kirjolohien istutuksiin. Metsähallitus pyrkii vähentämään vieraslajin istutuksia etenkin virtavesikohteilla. Kirjolohi on vieraslaji, joka ei lisäänny Suomessa. Metsähallitus pyrkii kalastuksen kehittämisohjelmansa mukaisesti vähentämään kirjolohikohteita ja lisäämään luontaisten kalojen pyyntiä valtion vesialueilla.

    Viannankoski on noin 300 metriä pitkä kalastuskohde Viitasaaren ja Siilinjärven välisen maantien varrella, entisen Maaningan kunnan alueella. Metsähallitus kertoo tiedotteessa, että kohde on palvellut erityisesti lähialueen kalastajia, mutta sen suosio on vähitellen hiipunut.

    Myös alueelle rakennettu laavu puretaan, eikä yksityisrantoja enää voi käyttää retkeilyyn.

    Viannankoskelle on myyty viime aikoina noin 750 kalastuslupaa vuosittain. Kalastuslupia Viannankoskelle voi ostaa 31.12.2025 saakka.

    Kohde on vaelluskalavesistöön kuuluva koski- ja virtapaikka, jollaisessa kalastaja tarvitsee aina vesialueen omistajan luvan. Kalastus Viannankoskella ei siis ole vuodenvaihteen jälkeen mahdollista edes yleiskalastusoikeuksin eli kalastonhoitomaksun turvin.

    Lakkautettavan kohteen vesialue kuuluu valtiolle, mutta rannat ovat yksityisalueita. Metsähallitus on aiemmin sopinut rannan omistajien kanssa kalastuksen järjestämisestä, mutta vuodenvaihteen jälkeen nämä sopimukset päättyvät. Myös alueelle rakennettu laavu puretaan, eikä yksityisrantoja enää voi käyttää retkeilyyn.

    Kalastus on jatkossa mahdollista lähialueen koski- ja virtapaikkojen ulkopuolella yleiskalastusoikeuksin.

    Lisää aiheesta
    • Metsästäjät suosivat valtion alueilla kanalinnustusta.

      Erä | Metsästäjät ja kalastajat hankkivat yli 185 000 lupaa valtion alueille – kysyntää luville on tarjontaa enemmän

    Artikkelin aiheet
    Viannankoski
    Kirjolohi
    kalastuskohteen sulkeminen
    Metsähallitus
    Luontoharrastukset
    Kalastus
    Kalat
    Kuopio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen