
Savonlinnalaisen ammattiopisto Samiedun metsäalan opettaja Hanne Liukko kertoo hallituksen ammatillisen koulutuksen säästöjen vaikuttavan myös metsätalousyrittäjän ammattitutkintoon.
”Säästöt ovat kohdistumassa myös luonnonvara- ja metsäalan koulutukseen. Tätähän on esitetty ja tilannetta seurataan oppilaitoksessa tarkasti.”
Liukko kertoo, että metsätalousyrittäjän ammattitutkinto suoritetaan usein oman työn ohessa. Osa opiskelijoista saa siihen aikuiskoulutustukea. Myös aikuiskoulutustuen lakkautus saattaa siis vaikuttaa koulutukseen hakeutumiseen.
”Meillä on opiskelijoina metsänomistajia laidasta laitaan. Eniten on tuoreita metsänomistajia, joille tilan hankinta tai sukupolvenvaihdos on ajankohtainen. Koulutuksesta saa eniten hyötyä, kun voi tehdä oppimistehtäviä omassa metsässä”, Liukko mainitsee.
”Metsään liittyvä perinnetieto ei enää siirry uudelle sukupolvelle niin kuin ennen.” Hanne Liukko
Samiedun metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon noin puolitoistavuotiset opinnot suoritetaan pääasiassa verkossa, mutta opintoihin sisältyy intensiivijaksoja maastossa ja metsätiloilla ympäri Suomen.
Opinnot sisältävät tietopohjaista opiskelua muun muassa talousmetsän hoidosta ja puukaupasta. Myös monimuotoisuusasioita, luonnonhoitoa ja ilmastokestävyyttä opiskellaan. Oppiminen on yhteisöllistä ja tapahtuu tiimeissä.
”Metsään liittyvä perinnetieto ei enää siirry uudelle sukupolvelle niin kuin ennen, joten koulutukselle on tarvetta. On tärkeää, että opiskelijat miettivät itse, mitä metsänhoidolta haluavat ja osaavat oikea-aikaisesti toteuttaa metsätöitä omien tavoitteidensa mukaisesti”, Liukko toteaa.
Metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon voi suorittaa useissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea.
Metsätalousyrittäjän ammattitutkintoon valittavien uusien opiskelijoiden määrä Samiedussa on vaihdellut. Vuonna 2023 tutkintoon otettiin noin 100 uutta opiskelijaa. Tänä vuonna aloitti vain 24 opiskelijaa, sillä tutkinnon kokonaisopiskelijamäärä pidetään 100–130 opiskelijassa.
Seuraava metsätalousyrittäjän ammattitutkinto alkaa Samiedussa keväällä 2025. Koulutukseen voi hakea syksystä alkaen. Liukko ei osaa vielä sanoa, miten hallituksen säästötoimet ja lausuntokierroksella olevat rahoituskriteerit vaikuttavat opiskelijavalintaan.
Metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon voi suorittaa useissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea.

Uudet metsänomistajat eivät pääse osallistumaan Suomen metsäkeskuksen järjestämiin Metsään-koulutuksiin tulevana syksynä. Viimeiset koulutukset järjestettiin tänä keväänä.
”Pohdimme syksyllä, mitä tarjoamme jatkossa”, toteaa Metsäkeskuksen Metsään-koulutuksista vastaava Maria Isolahti.
Metsään-koulutukset muuttuivat säästösyistä jo aiemmin alueellista paikan päällä toteutettavista koulutuksista valtakunnallisiksi verkkototeutuksiksi. Samalla luovuttiin koulutusten maastokäynneistä.
Metsäkeskus teki aiemmin tilakäyntejä uusien metsänomistajien luona. Yksilöllistä metsänomistajaneuvontaa ei kuitenkaan enää tarjota. Syitä tähän ovat organisaatiouudistus ja tiukka taloustilanne. Uusia ratkaisuja on etsitty toiminnan kehittämiseen.
”Olemme ottaneet metsänomistajat uudistustyöhön mukaan ja perustaneet asiakasyhteisön”, toteaa Isolahti toiveikkaasti.
Isolahti suosittelee uudelle metsänomistajalle Metsäkeskuksen metsaan.fi-palvelua, verkkokoulutuksia sekä sivuille tallennettuja kurssimateriaaleja, jos itsenäinen opiskelu kiinnostaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
