• Hidas yhteyttäminen voi tehdä metsästä päästölähteen

    Sodankylän perukoilta löytyy tärkeä osa eurooppalaista tutkimusinfrastruktuuria.
    Tilaajalle
    Mittausdata osoittaa, että Tähtelän koemetsä päästää hiiltä enemmän kuin nielee, Jyri Heilimo kertoo.
    Mittausdata osoittaa, että Tähtelän koemetsä päästää hiiltä enemmän kuin nielee, Jyri Heilimo kertoo. Kuva: Jouni Porsanger
    Metsä|Ilmastonmuutos
    23.9.202317:54
    Suvi Jylhänlehto
    Sodankylä

    Ilmatieteen laitoksen Sodankylän mittausasema on osa ICOS-verkostoa, joka mittaa hiilen lähteitä ja nieluja eri puolilla Eurooppaa erilaisissa ekosysteemeissä. ICOS tulee sanoista integrated carbon observation system.

    ”Monet maat ovat aliarvioineet kasvihuonekaasupäästöjään”, llmatieteen laitoksen avaruus- ja kaukokartoitustutkimuskeskuksen johtaja Jouni Pulliainen toteaa. Yhtenäisen mittausaineiston avulla päästöjä pystytään todentamaan.

    Kaikki tieto ei aina ole mieluisaa suomalaistenkaan näkökulmasta.

    Sodankylän Tähtelässä jäkäläkankaalla sijaitseva mäntyvaltainen koemetsä ei mittausten mukaan ole hiilinielu vaan juuri sillä rajalla, että se on päästölähde, arktisen avaruuskeskuksen yksikön päällikkö Jyri Heilimo Ilmatieteen laitokselta kertoo.

    ”Ei voi kuitenkaan suoraan sanoa, että kaikki Sodankylän pohjoispuolella sijaitsevat metsät olisivat hiilen lähteitä.” Jyri Heilimo

    Heilimön mukaan metsikön yhteyttäminen on niin vähäistä, että maan mikrobitoiminta päästää hiiltä enemmän kuin sitä sitoutuu puihin.

    ”Tämän perusteella ei voi kuitenkaan suoraan sanoa, että kaikki Sodankylän pohjoispuolella sijaitsevat metsät olisivat hiilen lähteitä. Maaperä vaikuttaa asiaan”, hän toteaa.

    Sodankylän mittaustorni kuuluu ICOS-verkoston infrastruktuuriin.
    Sodankylän mittaustorni kuuluu ICOS-verkoston infrastruktuuriin. Kuva: Jouni Porsanger

    Heilimon mukaan satelliitit mahdollistavat kokonaisvaltaisen näkemyksen muodostamisen, kun valtaosa boreaalisesta havumetsästä on asumatonta aluetta.

    ”Valtakunnallista metsien inventointia kaukokartoitus ei kuitenkaan korvaa.”

    Lisää aiheesta
    • Avaruus- ja kaukokartoitustutkimuskeskuksen johtaja Jouni Pulliainen esittelee lautasantennia, joka vastaanottaa dataa maata kiertävistä satelliiteista.

      Politiikka | Venäläisen säätutkadatan lähetys Suomeen katkesi kaksi viikkoa ennen hyökkäystä Ukrainaan – maailmanpolitiikka myllertää 185-vuotiasta Ilmatieteen laitosta

    • TaimiCO2-hankkeen maastopäivä Nastolassa saatiin viettää aurinkoisessa säässä. Kuvassa tutustutaan soluhengityksen havitsemiseen käytettävään mittalaitteeseen.

      Ilmastonmuutos | Varhaisperkaus kiihdyttää taimikon kasvua, mutta heikentää hiilensidontaa ‒ hyödyt hiilensidonnalle selviävät vasta vuosien päästä

    • Suomen maankäyttösektorin hiilinielut pitäisi saada 20 miljoonaan tonniin lähivuosina. Nyt nielu on nippa nappa miinuksen puolella, -1 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Mukana laskelmissa on metsien lisäksi muun muassa maatalous.

      Ympäristö | Tutkija: Hakkuut eivät saa ylittää 55–65 miljoonaa kuutiota metsien kasvun ja nielujen turvaamiseksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire