• Oulujärvi on vetouistelun Eldorado – Matti Kemppaisen kiikarissa on kuha, mutta saaliiksi päätyy hauki, katso video

    Oulujärven kuhakanta teki järvestä tunnetun. Nyt yleisin saaliskala on hauki.
    ”Uisteluveneen vauhti on neljä kilometriä tunnissa, silloin vaaput uivat hyvin”, kertoo Matti Kemppainen.
    ”Uisteluveneen vauhti on neljä kilometriä tunnissa, silloin vaaput uivat hyvin”, kertoo Matti Kemppainen. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Erä
    23.8.202420:00
    Päivitetty24.8.202407:17
    Kari Lindholm
    Paltamo

    Nelitahtinen perämoottori surisee paltamolaisen Matti Kemppaisen veneen takatuhdossa Oulujärven Mieslahdella. Veneen kattoon on pultattu rosterinen teline, jossa sojottaa kahdeksan vapaa, ja lisäksi kaksi vapaa on sijoitettu veneen takaosaan.

    ”Jos kolmeenkin vapaan iskee kala yhtä aikaa, siinä tulee hoppu, ja sitten kädet käyvät kuin Remu Aaltosella”, vetouisteluvenettään ohjastava Kemppainen lohkaisee.

    Mies on kyntänyt Kainuun meren aalloilla jo kolmisenkymmentä vuotta ja tuntee järven itäosat kuin omat taskunsa.

    Kuhaa on ollut runsaasti, mutta viime vuosina kanta kutistunut. Kemppainen arvioi, että syynä kuhan alakuloon on istutusten lopettaminen. Kalastuskin on tehostunut. Nykyisillä vehkeillä kalat löytyvät pinnan alta, ja talviverkot ottavat osansa.

    Kuhakantojen heikentymisen myötä Oulujärven ylivoimaisesti yleisin saaliskala on hauki, mutta toisinaan vieheeseen tärähtää iso ahven tai järvitaimen.

    ”Kalaan ei saa koskea käsin, jos se aiotaan vapauttaa”, Matti Kemppainen ohjeistaa.
    ”Kalaan ei saa koskea käsin, jos se aiotaan vapauttaa”, Matti Kemppainen ohjeistaa. Kuva: Kari Lindholm

    ”Kyllähän kuha on aivan yliarvostettu kala, kun ottaa huomioon, että eihän se maistu oikeastaan juuri miltään. Mausteilla siihen saa makua, mutta hauki ja varsinkin ahven on huomattavasti maukkaampaa.”

    Kemppaisen uisteluvauhti on tasainen neljä kilometriä tunnissa, mutta vaikka vauhtia on vähän, 10 tunnin aikana järveä haravoidaan 40 kilometrin matkalta.

    Plaanarit levittävät veneen katolla olevien vapojen siimat kauas veneen sivuille, ja siimojen perässä uivat vaaput kroolaavat kolmessa metrissä.

    Vetouistelussa vieheet levitetään veneen molemmille sivuille plaanarin avulla.
    Vetouistelussa vieheet levitetään veneen molemmille sivuille plaanarin avulla. Kuva: Kari Lindholm

    ”Ennen muutaman kuhan saantiin riitti tunti tai pari ja kaksi tai kolme vapaa. Nyt ei ole takeita, tuleeko kuhaa, vaikka vapoja olisi 10.”

    Potkurivirrasta pyytävä vapa notkahtaa saaliin merkiksi. Kemppainen pyörittää ruotsalaisen hyrräkelansa veiviä, ja vastaan haraava puolimetrinen hauki porskuttaa hinauksessa veneen reunalle.

    ”Näitähän täältä saisi yhden päivän aikana varmasti repullisen, mutta mitallisia kuhia yhden tai korkeintaan kaksi. Minulle riittää, että saan ruokakalat.”

    Kuhan alamitta Oulujärvellä on 45 senttimetriä, jolloin se painaa suunnilleen kilon verran.

    Järven selkä on hiljainen. Kemppainen toteaa, että vetouistelun suosio on vähentynyt. Laji vaatii melkoisesti välineistöä ja järvikelpoisen veneen moottoreineen, joten pikkurahalla hommaa ei pysty aloittamaan.

    13 senttimetrin mittainen Karikko-vaappu on Kemppaisen salainen ase, johon iskee niin hauki kuin kuhakin.
    13 senttimetrin mittainen Karikko-vaappu on Kemppaisen salainen ase, johon iskee niin hauki kuin kuhakin. Kuva: Kari Lindholm

    ”Kyllä siihen helposti kymppitonni kuluu. Vaikka kuhafile on kalatiskissä kallista, vetouistelijalle se tulee monin verroin kalliimmaksi. Mutta eihän se ole harrastus eikä mikään, mihin ei kulu kaikki rahat.”

    ”Mutta eihän se ole harrastus eikä mikään, mihin ei kulu kaikki rahat.” Matti Kemppainen

    Oulujärvi on Suomen viidenneksi suurin järvi, ja saaria siinä on peräti 667 kappaletta. Tuulen yltyessä olosuhteet ovat samantapaiset kuin merellä, sillä kovassa aallokossa avoveneellä liikkuvat joutuvat kuivattelemaan kamppeitaan.

    Kemppainen totesi avomallisen veneensä epämukavaksi ja hankki siihen hardtop-katteen Etelä-Suomesta.

    ”Eräs kaveri oli tehnyt saman merkkisestä hyttiveneestään avoveneen ja leikannut katon pois, jolloin minä ostin sen ja niittasin sen tähän omaan paattiini.”

    Lisää aiheesta
    • Kuha on urhelukalastajien suosiossa. Hienojan kalastushetkien lisäksi kala tarjoaa miellyttäviä makuelämyksiä.

      Eläimet ja kasvit | Kuha on aggressiivinen yksinhuoltajaisä ‒ tämä selittää kalan vihaista käytöstä

    • Jani Ollikaisen mieleenpainuvimpia saaliita ovat isot suurhauet, mutta hän nauttii myös lasten kanssa kalastamisesta. Kuvassa Juuli-tytär.

      Erä | Heittokalastusta kohtuubudjetilla? − ”Oikein halvalla ei saa hyvää välineistöä ja harrastus saattaa jopa tyssätä huonoihin välineisiin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Oulujärvi
    vetouistelu
    kalastus
    kuha
    hauki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle