• Monipuolinen tuotantorakenne auttoi elementtitehdasta epävarmoina aikoina ‒ ”Vaikeista ajoista on entisestään sisuunnuttu”

    Vieskan Elementti onnistui kasvattamaan viime vuonna liikevaihtoaan reilusti.
    Vieskan Elementillä työskentelevä Matti Parhiala asentaa eristevillaa paritalon ulkoseinäelementtiin.
    Vieskan Elementillä työskentelevä Matti Parhiala asentaa eristevillaa paritalon ulkoseinäelementtiin. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Rakentaminen
    7.3.202307:00
    Suvi Jylhänlehto
    Alavieska

    Vieskan Elementti ei pöyhkeile pramealla pääkonttorilla tai uutuutta kiiltävillä tuotantotiloilla. Vuonna 1968 perustetun yrityksen tuotantomenetelmiin, kalustoon ja työntekijöiden osaamiseen on kuitenkin investoitu, toimitusjohtaja Tapani Yrjölä painottaa.

    Yritys tekee Pohjois-Pohjanmaan Alavieskassa puuelementtejä muun muassa pientaloihin, rivi- ja paritaloihin, maataloushalleihin ja hevosmaneeseihin.

    ”Syksy oli hiljainen, mutta vuodenvaihteessa kysyntä virkosi. Kevät ja kesä näyttävät jo paremmilta”, Yrjölä toteaa.

    Asiakkaina ovat pääasiassa rakennusliikkeet. Kuluttajakaupan hiipuminen viime vuonna ei siksi koetellut yritystä niin paljon kuin avaimet käteen -periaatteella toimivia talotehtaita.

    Tapani Yrjölä on ollut Vieskan Elementin toimitusjohtaja vuodesta 2021.
    Tapani Yrjölä on ollut Vieskan Elementin toimitusjohtaja vuodesta 2021. Kuva: Kai Tirkkonen

    Liikevaihdosta kolmannes tulee hallirakentamisesta ja kaksi kolmasosaa asuintilarakentamisesta, Yrjölä kertoo.

    Monipuolinen tuotantorakenne on turvannut yrityksen pärjäämistä epävarmoina aikoina.

    Vieskan Elementti Oy:n liiketulos oli vuonna 2021 puoli miljoonaa euroa tappiolla Alma Talent Tietopalvelun mukaan. Yhtiön liiketulos ja nettotulos ovat olleet tappiolliset vuodet 2012–2021.

    Viime vuonna yritys teki toimitusjohtajan mukaan positiivisen tuloksen ja onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan edellisvuosien seitsemästä miljoonasta eurosta yhdeksään miljoonaan euroon.

    Lisää aiheesta
    • Pientaloteollisuuden jäsenyritysten myynti romahti viime syksynä.

      Rakentaminen | Pientaloteollisuus tilauskannan romahtamisesta: ”Pohjalukemat nähtiin joulukuussa”

      Tilaajalle

    Materiaaleista ei lopulta tullut pulaa, vaikka sitä viime vuonna pelättiin. Siinä turvana on ollut pitkä yhteistyö paikallisten yritysten kanssa, minkä ansiosta tilaukset saatiin toimitettua sovitussa aikataulussa.

    Yrityksen käyttämä sahatavara tulee pääosin Junnikkalan sahalta Kalajoelta.

    Yrityksen kaikki rakennukset lämpiävät oman lämpölaitoksen turvin. Siellä poltetaan niin hukkapuu kuin pakkausmateriaalit.

    Oma lämpölaitos on ollut pelastus energian hinnan nousun aikana.
    Oma lämpölaitos on ollut pelastus energian hinnan nousun aikana. Kuva: Kai Tirkkonen

    Yksi hyvistä päätöksistä Yrjölän mukaan oli lähteä yhteistyöhön Hankkija-ketjun kanssa, joka myy nyt Vieskahalleja. Maatilojen ja hevospuolen lisäksi halleja on mennyt nyt yhä enemmän myös liike- ja toimitiloiksi esimerkiksi sähkö- ja lvi-liikkeille ja pelastuslaitoksille.

    Töitä tehdään yhdessä vuorossa vajaan 50 henkilön voimin.

    Yrjölä haluaa kiittää sitoutuneita työntekijöitään. Puolet työntekijöistä on ollut talossa yli 15 vuotta. Talviaikaisiin lomautuksiin on suhtauduttu ymmärtäväisesti.

    ”Vaikeista ajoista on entisestään sisuunnuttu. Päätettiin, että otamme oman markkinaosuutemme.”

    Eemeli Vuolaspuro ja Jarno Mäki tekevät paritalon ulkoseinän sisäpuolen levytyksiä.
    Eemeli Vuolaspuro ja Jarno Mäki tekevät paritalon ulkoseinän sisäpuolen levytyksiä. Kuva: Kai Tirkkonen
    Lisää aiheesta
    • Viime vuosi oli talotehtaillle hyvä: esimerkiksi Kastellin liikevaihto ja tulos kohenivat. Juhana Ojala valmistaa talon seinäelementtiä Raahen tehtaalla.

      Pientalojen kauppa käy kuin rasvattuna, mutta puun hintapiikki on aiheuttanut haasteita – talotehdas ei voi siirtää raaka-aineen nopeaa hinnannousua jälkikäteen talon hintaan

    • Vesa Sairasen valmistamat perinteiset hirsitalot rakennetaan kentällä ennen siirtoa varsinaiselle paikalleen.

      Valmistalo ohitti suosiossa talopaketit, pitkän tavaran suosio romahti pientalorakentamisessa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein