• Venäjän hyökkäyssota tuplasi koivukuitupuun tuontihinnan ‒ näin paljon siitä maksetaan nyt

    Puun tuonti jäi viime vuonnakin vajaaseen puoleen sotaa edeltäneestä ajasta.
    Tilaajalle
    Metsäteollisuuden puuntuonnista suurin osa on kuitupuuta.
    Metsäteollisuuden puuntuonnista suurin osa on kuitupuuta. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    17.9.202514:30
    Jarmo Palokallio

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan mullisti puun tuontikuviot kerrasta. Yksinkertaistaen sanottuna puun tuonti puolittui ja koivukuitupuun hinta tuplaantui.

    Ennen vuonna 2021 käynnistynyttä hyökkäys sotaa Suomeen tuotiin puuta noin miljoonan kuutiometrin kuukausivauhdilla. Pääosa siitä oli koivukuitupuuta ja haketta.

    Suurin osa tuontipuusta oli peräisin Venäjältä. Hyökkäystä edeltävänä vuotena metsäyhtiöt ostivat Venäjältä yli 9 miljoonaa kuutiometriä puuta.

    Tilanne muuttui vuoden 2021 kevättalvella, kun venäläiset hyökkäyskiilat jyräsivät kohti Kiovaa. Metsäyhtiöt vetäytyivät Venäjältä ja puun tuonti sieltä loppui käytännössä kesään mennessä.

    Venäläisen puun sijaan yhtiöt kasvattivat puunhankintaa kotimaasta ja lähialueilta. Se on kannatellut kotimaan puukauppaa ja kantohintoja näihin päiviin asti.

    Myös lähialueilla nähtiin puun hinnoissa melkoinen paniikkipiikki. Koivukuitupuun tuontihinta käväisi hetkellisesti yli 100 eurossa kuutiometriltä.

    Se oli melkoinen pomppu, sillä venäläisestä koivusta oli maksettu rajalla selvästi alle 40 euron kuutiohintoja.

    Baltit eivät päässeet nauttimaan huippuhinnoista kovinkaan pitkään, sillä metsäteollisuuden rahkeet eivät niitä kestäneet. Ensijärkytyksen jälkeen koivukuitupuun tuontihinta on vakiintunut noin 70 euroon kuutiometriltä.

    Viron ja Latvian lisäksi metsäteollisuus lisäsi kuitupuun tuontia Ruotsista. Metsä Group laski Kemin uuden biotuotetehtaan puunhankinnan osin ruotsalaisen havukuitupuun varaan.

    Mäntykuitupuun hinta pyöri 45 eurossa kuutiolta ennen Venäjän hyökkäystä. Viime vuonna se kipusi 69 euroon.

    Myös hakkeen ja polttopuun hinnat ovat nousseet vastaavasti. Viime vuonna hakkeesta maksettiin 76 euroa kuutiometriltä.

    Metsä Groupin Kemin uusi biotuotetehdas tarvitsee myös ruotsalaista kuitupuuta.
    Metsä Groupin Kemin uusi biotuotetehdas tarvitsee myös ruotsalaista kuitupuuta. Kuva: Timo Heikkala

    Puun vuosittainen tuontimäärä notkahti Venäjän hyökkäyssotaa edeltäneestä noin 12 miljoonasta kuutiosta alle 5 miljoonaan kuutioon vuoteen 2023 mennessä. Viime vuonna puun tuonti kasvoi 5,5 miljoonaan kuutioon, kertoo Luonnonvarakeskus.

    Tuodusta puusta 58 prosenttia oli kuitupuuta ja 30 prosenttia haketta. Tukin osuus pysyi pienenä, parissa prosentissa.

    Eniten puuta tuotiin Latviasta, 2,2 miljoonaa kuutiometriä. Toisena tuli Viro ja sitten Ruotsi.

    Lisää aiheesta
    • Puun kysyntä on pysynyt kovana Venäjän käynnistettyä hyökkäyssodan.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöt sopeutuvat korkeisiin kantohintoihin – venäläinen puu ei kuulu suunnitelmiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Venäjän hyökkäyssota
    koivukuitupuu
    metsäteollisuus
    puun tuonti
    puun hinta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa