Lupa- ja valvontavirasto on pyytänyt selvityksiä Muhoksen ja Kajaanin suunnitteilla olevien datakeskusten rakentamiseen liittyvistä hakkuista. Luonnonsuojeluliiton mukaan hakkuut aloitettiin ennen ympäristövaikutusten arvioinnin valmistumista.
Kyse on Googlen datakeskushankkeista, joiden rakentamiseen on valmistauduttu laajoilla avohakkuilla ja maansiirtotöillä. Ne on käynnistetty ennen hankkeiden lopullista luvitusta.
Virasto on pyytänyt selvityksiä Muhoksen kunnalta, Kajaanin kaupungilta sekä hankkeista vastaavalta Tuike Finland Oy:ltä. Selvityksissä halutaan tarkempi kuva siitä, mitä alueilla on jo tehty ja millä luvilla.
Lupa- ja valvontaviraston ympäristöosaston yksikön päällikön Sari Myllyojan mukaan selvitysten perusteella arvioidaan, tarvitaanko jatkotoimia.
”Näiden hankkeiden osalta myös kunnalla on oma vastuu hankkeiden toteuttamiskelpoisuuden ja lainmukaisuuden valvonnasta”, Myllyoja toteaa tiedotteessa.
Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella esimerkiksi Muhoksen alueella on kaadettu noin 300 hehtaaria metsää.
Viraston mukaan hankealueilla on aloitettu valmistelevia töitä, joilla voi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella esimerkiksi Muhoksen alueella on kaadettu noin 300 hehtaaria metsää.
Molemmissa kunnissa asemakaavat on hyväksytty, mutta niistä on valitettu hallinto-oikeuteen. Valitusten vuoksi alueilla on voimassa rakennuskielto.
Rakennuskiellon aikana esimerkiksi puiden kaataminen tai merkittävä maanrakennustyö voi edellyttää erillistä maisematyölupaa. Rakentamislain mukaisten toimenpiteiden valvonta kuuluu kunnille.
Metsäkeskuksen käsityksen mukaan hakkuille ei ole ollut esteitä metsälain perustella.
Palvelinkeskushankkeiden ympäristövaikutuksia arvioidaan parhaillaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä eli yva-menettelyssä. Kummankin hankkeen arviointi on edelleen kesken.
Siinä selvitetään muun muassa hankkeiden vaikutuksia luontoon, maisemaan, vesistöihin ja alueiden maankäyttöön.
Yva-menettely ei ratkaise hankkeiden toteutumista, mutta sen perusteella annettava viranomaisen perusteltu päätelmä on tärkeä osa myöhempää lupakäsittelyä.
Metsäkeskuksen käsityksen mukaan hakkuille ei ole ollut esteitä metsälain perustella.
Googlen palvelinkeskushankkeet ovat herättäneet laajaa kiinnostusta erityisesti Pohjois-Suomessa niiden mahdollisten investointi- ja työllisyysvaikutusten vuoksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
