Juurikäävän torjunta raivaussahalla on ollut lähes mahdotonta – näin toimii MT:n toimittajan kehittämä levityslaite

Salakavalasti metsäomistajan silmiltä piilossa tuhojaan tekevä juurikääpä aiheuttaa taloudellisesti yli puolet metsätuhoista. Kun ensimmäinen tukki on sisältä laho, päätyy puun arvokkain osa energiapuuksi ja tappion maksaa metsänomistaja.

Kuluneen kaltaisina lauhoina syksyinä havupuiden raivaamiseen liittyy juurikäävän levittämisen melkoinen riski.

Kun raivaussahaan liitettäviä kantokäsittelylaitteita ei etsimisestä huolimatta löytynyt, MT:n toimittaja rakensi varaosakaupan osista kokeiluluonteisesti laitteiston, jolla kantokäsittelyaineen levitys onnistuu raivauksen yhteydessä.

Laitteiston rakentamiseen kannusti se, että ärhäkästi leviävä juurikääpä on saastuttanut Etelä-Suomen kuusikoista arviolta viidenneksen. Sen sukulainen männynjuurikääpä eli tyvitervastauti leviää sekin ilmastonmuutoksen siivittämänä yhä tehokkaammin.

Metsätuholaki velvoittaa torjumaan juurikääpää toukokuun alun ja marraskuun lopun välisenä aikana halkaisijaltaan yli kymmensenttisissä kannoissa.

Taimikonhoidossa ja ennakkoraivauksessa vastaavaa keppiä ei ole, vaikka tutkimusten mukaan puuta lahottavien sienien itiöt voivat levitä jo muutaman sentin paksuisesta kannosta.

Pienten kantojen käsittelyn vähäisyyteen vaikuttaa osaltaan sopivan kaluston puute.

Soittokierros metsätyötarvikkeita myyviin yrityksiin paljastaa, että myynnissä ei ole laitteita, jotka levittäisivät torjunta-aineena käytettävän urea- tai harmaaorvakkaliuoksen kaadon yhteydessä, kuten hakkuukoneet tekevät.

Tyystin uudesta laitteesta ei ole kysymys, sillä 1970-luvulla raivaussahoissa kokeiltiin samantyyppisiä vesakontorjunta-ainetta levittäviä laitteistoja, joista osa oli tehdasvalmisteisia. Laitteet levittivät torjunta-aineen suihkuna terälle, josta sitä levisi paitsi kannolle, myös roiskeina ja hienojakoisena sumuna ympäristöön. Aineen ruiskutustapa pyörivään terään saattoi altista sahaajaa torjunta-aineelle.

Levityslaitteisto ei saisi lisätä painoa tai hankaloittaa raivaussahan käyttöä. Siksi osat on pyritty pitämään keveinä. Kuva: Petteri Kivimäki

Toistaiseksi yleisin tapa torjua juurikääpää raivauksen yhteydessä on ollut kantojen jälkikäsittely kädessä pidettävällä tai selässä kannettavalla reppuruiskulla. Tapa on toimiva mutta työläs.

Torjunnan tehoa laskee se, että välttämättä kaikki kannot eivät löydy raivausalueen ryteiköstä. Jälkikäsittely tuo torjuntaan myös viivettä, mikä voi laskea sen tehoa.

Käsiruiskua kattavamman käsittelytehon saamiseksi torjunta-aine pitäisi levittää puun katkaisun yhteydessä.

Raivaussahaan liitettävien valmiiden käsittelylaitteiden puuttuessa metsänomistajat ovat omatoimisesti rakentaneet käsi- tai sähköruiskuihin perustuvia laitteita. Monen niistä varjopuolena on ollut sahan käytön vaikeutuminen ja raivaustyön hidastuminen.

MT:n vanhaan raivaussahaan rakentaman kantokäsittelylaitteen kokeilukappaleessa lähdettiin siitä, että se ei saisi haitata sahan normaalia käyttöä. Kantokäsittelyaineen annostelu haluttiin pitää sellaisena, että se ei 1970-luvulla käytettyjen laitteiden tavoin levittäisi ainetta hienojakoisena roiskeina ympäristöön.

Kantokäsittely ruiskuaa leviää kannolle hieman terän alapuolella olevasta suuttimesta. Kuva: Petteri Kivimäki

Laitteiston kokonaispaino haluttiin myös pitää mahdollisimman pienenä ja keskittää se sahan painopisteeseen. Niinpä kolmen litran vetoinen torjunta-ainesäiliö sijoitettiin raivausvaljaiden selkäpuolelle, jolloin se ei tuo lisäpainoa sahan liikutteluun.

Käsittelylaitteiston painavin osa käytössä on torjunta-ainesäiliö, joka on sijoitettu selkään. Kuva: Petteri Kivimäki

Kantokäsittelyaine virtaa kainalon alta kulkevaa, katkaisuliittimellä varustettua letkua pitkin kahvaan kiinnitettyyn pumppuun, joka tuottaa paineen ja virtauksen torjunta-aineelle.

Pumppu saa voimansa akusta, jonka kahden ampeeritunnin kapasiteetti riittää tuntien yhtäjaksoiseen työskentelyyn.

Hieman vanhemman raivaussahan sektorisuoja oli sen verran paksua alumiinivalua, että sen sisään saattoi porata kanavat kahdelle suutinkanavalle. Loppuvaiheessa aine kulkee 80 baria kestävässä muoviputkessa.  

Laitetta hallitaan sahan vasempaan kahvaan upotetulla kytkimellä, jota painetaan etusormella. Kun virtapiiri suljetaan, pumppu käynnistyy ja alkaa tuottaa painetta.

Samanaikaisesti avautuu sahan kulmavaihteen yläpuolelle kiinnitetty magneettiventtiili ja päästää torjunta-aineen virtaamaan kanaviin, josta neste edelleen suihkuaa terän taakse ja kannolle.

Magneettiventtiili estää kantokäsittelyaineen valumisen omia aikojaan. Kun pumppu käynnistetään, venttili avaa nesteen virtauksen. 

Kuivana laitteisto lisää sahan painoa noin 400 grammaa. Neste virtaa melko matalalla paineella, jotta sitä jäisi kannolle mahdollisimman paksu kerros.

Kannon käsittely ruiskulla hidastaa muutaman sekunnin raivaustyötä etenkin, jos haluaa katseella varmistua siitä, että neste peittaa kantoa riittävän laajalti ja paksulti.

Varsin keskeneräisellä laitteella tehdyn kokeilun perusteella ajansäästö oli kuitenkin huomattava verrattuna käsiruiskulla tehtyyn taimien jälkikäsittelyyn.