
Männynjuurikääpä on hivuttautunut yhä pohjoisemmaksi. Viime vuosina sen aiheuttamaa tyvitervastautia on havaittu Hailuodossa ja Oulun Ylikiimingissä.
Ylikiimingin noin aarin kokoinen kuollut puuryhmä on toistaiseksi Suomen pohjoisin varmistettu tyvitervastautihavainto.
Juurikääpä vaivaa erityisesti Etelä-Suomen iäkkäitä kuusikoita, joissa se aiheuttaa tyvilahoa.
Ilmastonmuutos oletettavasti edistää juurikäävän leviämistä pohjoiseen, Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Eeva Vainio kertoo.
Juurikääpärihmaston kasvu nopeutuu, kun keskilämpötila nousee. Leutojen talvien vuoksi hakkuita joudutaan tekemään yhä enemmän sulan maan aikaan, jolloin itiöt ovat aktiivisia ja levittävät tautia.
Valtakunnan metsien inventointien (VMI) mukaan viime vuonna juurikäävän vaivaamia metsiä oli noin 40 000 hehtaaria. Pinta-ala saattaa kuitenkin olla paljon suurempi.
”VMI:ssä näytettä ei oteta sellaiselta korkeudelta, joka paljastaisi tyvilahon. Siksi inventointi saattaa aliarvioida tartuntojen määrää”, Vainio sanoo.
Metsäkeskuksen Tyvituho-hankkeen projektipäällikön Henna Höglundin mukaan levinneisyyden pohjoisreunalla on erityisen tärkeää torjua juurikääpää.
”Torjunnalla ei ole yhtä merkittävää vaikutusta niillä alueilla, joilla juurikääpää jo on”, hän kertoo.
Suomessa esiintyy kaksi juurikääpälajia: männynjuurikääpä (Heterobasiodion annosum) ja kuusenjuurikääpä (Heterobasidion parviporum).
Molemmat niistä aiheuttavat kuusella tyvilahoa eli maannousemaa, joka on taloudellisesti ylivoimaisesti merkittävin kuusia vaivaava sairaus Suomessa.
Männynjuurikääpä aiheuttaa männyllä tyvitervastaudin, joka on erityisesti Kaakkois-Suomen männiköiden ongelma.
Juurikäävät aiheuttavat vuosittain noin 60 miljoonan euron taloudelliset menetykset metsätaloudessa, kun mukaan lasketaan välilliset vaikutukset.
Leviää sekä itiöiden että juuriyhteyksien kautta. Ilmassa lentävät itiöt laskeutuvat kantojen tai korjuuvaurioiden kautta juuristoon, josta ne voivat levitä viereisiin pystypuihin.
Torjutaan suosimalla talvihakkuita. Sulan maan aikana tuoreet kannot käsitellään joko harmaaorvakkaliuoksella tai urealla.
Lähteet: Luonnonvarakeskus ja Metsäkeskus

Laki vaatii kantokäsittelyä sulan maan hakkuilla keskisen ja eteläisen Suomen riskikohteilla. Toisin sanoen kantokäsittelyä ei vaadita pohjoisessa Suomessa, johon tässä tapauksessa kuuluu Lapin maakunnan sekä Kuusamon, Pudasjärven, Taivalkosken, Hyrynsalmen, Puolangan ja Suomussalmen kuntien muodostama alue.
Metsänhoidon suositukset ohjeistavat, että kannot käsitellään kuusikoissa koko kuusen levinneisyysalueella ja männiköissä Lapin maakunnan eteläpuolella.
Metsä Groupin tuotantojohtaja Hannu Alarautalahti kertoo, että yrityksen kesähakkuilla kannot käsitellään nykyisin koko maassa.
Yhtiö aloitti kantokäsittelyt pohjoisen Suomen alueella pohjoisinta Lappia myöten viime kesänä.
”Parhaillaan suunnittelemme puunkorjuussa tehtävän juurikääväntorjunnan laajentamista pohjoisemmaksi.” Elina Hopponen
Stora Enson operaatiojohtaja Elina Hopponen kertoo, että tällä hetkellä yhtiö toimii juurikäävän torjunnassa lain vaatimusten mukaisesti.
”Tiedämme, että juurikäävän torjunta on koko ajan tärkeämmässä roolissa metsien hyvinvoinnin ja tuhonkestävyyden kannalta, minkä vuoksi parhaillaan suunnittelemme puunkorjuussa tehtävän juurikääväntorjunnan laajentamista pohjoisemmaksi”, Hopponen sanoo.

Kantokäsittelystä koituu Hopposen mukaan ”selkeä lisäkustannus”. Myöskään Metsä Groupin Alarautalahti ei halua kertoa tarkkaa euromääräistä hintaa, sillä ne ovat puunostajan ja korjuuyritysten välisiä sopimusasioita.
Vuonna 2015 julkaistun opinnäytetyön mukaan kantokäsittelyn hinnaksi uudistushakkuilla tulee noin 1,45 euroa hakattua kuutiometriä kohti ja kasvatushakkuilla 1,76 euroa.
”Maksamme aineet ja työn yrittäjille. Näitä kustannuksia emme veloita metsänomistajilta”, Alarautalahti toteaa.
”Maksamme aineet ja työn yrittäjille. Näitä kustannuksia emme veloita metsänomistajilta.” Hannu Alarautalahti
Koneyrittäjän täytyy hankkia levitykseen sopivat laitteet ja laipat ja huolehtia torjunta-aineen hankinnasta ja säilytyksestä.
Hakkuun suorittavalle kuljettajalle lisätyötä koituu lähinnä siitä, että metsään pitää kantaa vesisäiliö, johon torjunta- ja väriaineet sekoitetaan.


Lakisääteinen kantokäsittely koskee läpimitaltaan yli kymmenen sentin kokoisia havupuiden kantoja.
Metsäkeskuksen Höglundin mukaan myös nuorissa metsissä ja taimikoissa olisi tärkeää käsitellä tuoreet kannot torjunta-aineella, sillä sienitauti voi levitä myös pienten kantojen kautta jäljelle jäävään puustoon.
”Käytännössä sitä tehdään toistaiseksi vain vähän.”
Suoraan raivaussahaan liitettävää levityssysteemiä ei ole kehitetty, joten taimikonhoitokohteilla torjunta-aine pitäisi levittää erikseen esimerkiksi reppuruiskun tai painesuihkupullon avulla.
”Siinä on menetelmäkehityksen paikka”, Höglund sanoo.
”Siinä on menetelmäkehityksen paikka.” Henna Höglund
Yksikään kolmesta suuresta metsäyhtiöstä ei nykyisin käsittele kantoja raivauskohteilla.
UPM:n metsänhoidon operaatiopäällikkö Paavo Rasilainen kertoo, että taimikonhoitokohteilla juurikääpää torjutaan ajoittamalla havupuuvaltaiset raivaukset talviaikaan.
Höglundin mukaan omatoimisia metsänomistajia juurikäävän torjunta taimikoissa kuitenkin kiinnostaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
