
Juurikääpä aiheuttaa taloudellisesti yli puolet Suomen metsätuhoista. Vahingot metsänomistajille ovat vuosittain noin 60 miljoonan euron luokkaa.
”Nykyään kirjoitetaan paljon kirjanpainaja- ja hirvituhoista, jotka on helppo havaita paljain silmin. Juurikääpä helpommin unohtuu, sillä se ei useinkaan näy ulospäin”, toteaa Suomen metsäkeskuksen projektipäällikkö Henna Höglund.
Juurikääpää on Suomessa kahta lajia. Kuusenjuurikääpä aiheuttaa tyvilahoa kuuselle. Männynjuurikääpä aiheuttaa tyvitervastautia männylle ja myös tyvilahoa kuuselle.
Kuusenjuurikääpä on taloudellisesti merkittävämpi. Kuusikko voi näyttää terveeltä, mutta tartunta on voinut vaivata sitä vuosikymmeniä.
”Juurikääpä leviää juuristosta ylös kuusen runkoon. Se etenee rungon sisällä noin 20–40 senttiä vuodessa ja voi nousta vuosien saatossa jopa 12 metriin.”
Metsänomistajalle tyvilaho paljastuu usein vasta hakkuun yhteydessä. Tuoreessa kantopinnassa laho näkyy tummentumana. Juurikäävän tärvelemät tyvitukit eivät kelpaa edes kuitupinoon, vaan niistä tulee energiapuuta.
Männyllä juurikääpälaho rajoittuu puun juuristoon ja rungon alaosaan. Laho nousee rungossa yleensä vain 30–40 sentin korkeuteen.
”Mänty taistelee tautia vastaan pihkoittumalla ja estää sienirihmaston leviämisen ylös runkoon. Puu säilyy kaiken kaikkiaan hyväkuntoisena ja pysyy metsätaloudessa hyödynnettävänä puuna, kunnes se aikanaan kuolee.”
Juurikääpäriski kannattaa ottaa aktiivisesti huomioon metsänhoidon kaikkien toimenpiteiden suunnittelussa, Höglund sanoo.
Uusille kasvupaikoille juurikääpä leviää itiöiden avulla. Siksi metsänhoito- ja hakkuutyöt kannattaisi ajoittaa pakkaskeleille, jolloin juurikäävän itiötuotanto on pysähdyksissä.
”Kesäaikaan raivaussahatöitä ja nuoren metsän kunnostuksia voisi tehdä lehtipuuvaltaisissa kohteissa. Lehtipuihin juurikääpä ei tartu.”
Hakkuiden yhteydessä juurikääpätartuntaa torjutaan käsittelemällä kannot urealla tai harmaaorvakkavalmisteella. Höglund sanoo, että myös raivaussahatöissä kantokäsittely olisi syytä muistaa.
”Juurikääpä voi tarttua hyvin pieniinkin tuoreisiin kantoihin, joten kannot kannattaa käsitellä saman tien.”
Juurikäävän saastuttamassa metsikössä puulajin vaihtaminen lehtipuuksi on paras keino tautikierteen katkaisemiseksi. Kasvupaikka puhdistuu juurikäävästä yhden lehtipuusukupolven aikana. Kantojen tautia levittävät juuret maatuvat, ja sitä kautta tauti poistuu.
Juurikäävän vaivaamissa metsissä harvennuksia pitäisi tehdä mahdollisimman vähän. Kaadettujen puiden kannoissa juurikääpä leviää nopeammin ja käävän tuhovaikutus kiihtyy.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
