
Metsien hiilivarastoa voidaan kasvattaa kiertoaikaa pidentämällä. Samalla lisääntyvät kuitenkin myös metsiin ja etenkin Etelä-Suomen vanhoihin kuusikoihin kohdistuvat tuhoriskit.
Kiertoajan pidentämisestä käydään parhaillaan keskustelua lähinnä hiilen sidonnan näkökulmasta. Hiilivarastona toimimisen lisäksi vanhoja metsiä kaivataan luonnon elonkirjon kasvattamiseen.
Myös sahat olisivat tyytyväisiä tukkien keskijäreyden kasvuun.
Toisessa vaakakupissa painavat metsäsijoitukselle korkeaa tuottoa lyhyellä kiertoajalla hakevien metsänomistajien edut. Myös vanhojen kuusikoiden korkea tuhoriski jarruttaa intoa kiertoaikojen pidentämiseen.
”Erityisesti Etelä-Suomen kuusikoissa tuuli ja kirjanpainaja aiheuttavat merkittäviä tuhoja. Lisäksi kuusivaltaisia metsiköitä vaivaa usein juurikääpä, joka altistaa heikentämiään puita muille tuhoille”, toteaa tutkija Juha Honkaniemi Luonnonvarakeskuksesta.
Honkaniemen mukaan synkkyyteen ei kuitenkaan kannata vajota. Vaikka kirjanpainajasta puhutaan paljon ja riskit ovat todelliset, ei metsissämme ole vielä tapahtunut mittavia, Keski-Euroopan kaltaisia tuhoja.
Edellytykset kiertoajan pidentämiselle ovat erilaiset eri osissa maata ja riskin taso vaihtelee kunkin tuhonaiheuttajan kohdalla. Se riippuu puulajista, kasvupaikasta ja metsikön iästä.
Puustotuhoja aiheuttavat erilaiset tekijät, kuten sienet, hyönteiset, tuuli ja hirvieläimet, ja niitä voi tapahtua missä tahansa metsikön kehitysvaiheessa.
Hirvivahinkojen suurimmat riskit kohdistuvat taimikkovaiheeseen, kun taas metsikön kehityksen loppuvaiheessa korostuvat erityisesti tuulituhot sekä sienitaudit ja hyönteistuhot.
Pahimmissa tapauksissa kirjanpainajat voivat tuhota kokonaisen metsikön.
Parhaillaan tutkijat selvittävät, missä ja millaisia ovat ne metsät, joissa on luontaisin mahdollisuus kasvattaa hiilivarastoa. Samalla selvitetään, millaisia tuhoriskejä hiilivaraston kasvattamiseen liittyy ja miten ilmastonmuutos vaikuttaa riskeihin.
Tuhoriskit ovat suurimmat Etelä-Suomen kuusivaltaisissa metsissä. Niitä omistavilta metsänomistajalta vaaditaan aktiivista otetta puustotuhojen seurantaan.
”Etelä-Suomessa kiertoaikojen pidentäminen on turvallisinta mäntyvaltaisissa metsiköissä. Pohjoisessa kiertoaikojen pidentäminen on suhteellisen riskitöntä ainakin sieni- ja hyönteistuhojen kannalta vielä pitkään”, toteaa tutkimuspäällikkö Markus Melin.
Metsänomistajille kiertoajan pidentäminen on helppoa oikeiden kohteiden löytymisen jälkeen. Hakkuupäätöstä voi lykätä sopivilla kohteilla ja antaa metsän ikääntyä, jos tuhoja ei ilmene.
Valtakunnan tasolla hiilivaraston kasvattaminen kiertoaikoja pidentämällä vaatii tutkijoiden mukaan kattavaa riskitarkastelua.
On selvitettävä, missä kiertoajan pidentäminen toimii, missä ei ja missä sitä ei kannata edes yrittää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
