
Metsähallituksen erävalvonta havaitsi syksyllä 2022 Puolangalla, että alueella oli kaadettu enemmän ja erilaisia hirviä kuin saaliiksi oli ilmoitettu. Seurueella oli lupa hirvenmetsästykseen Puolangalle, mutta seurue oli ylittänyt lupakiintiönsä tiettävästi ainakin kuudella hirvellä.
Kainuun käräjäoikeudessa syytteeseen hirvien laittomasta metsästyksestä piti tiistaina 25. helmikuuta olla vastaamassa yhdeksän henkilöä. Istunto on kuitenkin peruttu tiistaina aamulla tulleella ilmoituksella. Perumisen syytä ei ole tiedossa. Asiasta kertoo Yle.
Metsästysseuruetta epäillään törkeistä metsästysrikoksista. Vastaajista viisi on syytettyinä myös Savukukko-kokonaisuudessa, jonka pääkäsittely päättyi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa 21. helmikuuta. Savukukko-metsästysrikosvyyhti alkoi purkautua juuri hirvien laittoman metsästyksen tutkinnasta.
Puolangan salakaadot ajoittuvat syksylle 2022. Ylen uutisen mukaan syyttäjän arvelee seurueen syyllistyneen metsästysrikoksiin jo useiden vuosien ajan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
