Ilmastopaneeli jakaa harmillisesti kansalaisten mielipiteet – osa pitää sen lausuntoja lähes Jumalan sanana, toisille se on vihoviimeinen punavihreä luomus

Uusimman IPCC-raportin mukaan kaksi kolmasosaa ilmasto-ongelmasta johtuu fossiilisten polttoaineiden käytöstä, noin kymmenes metsäkadosta etenkin tropiikissa ja vajaa viidennes metaanista. Jos tarkastelemme koko maailman päästöjä sitten vuoden 1850, Eurooppa on ainoa manner, missä on kyetty sitomaan hiiltä kasvillisuuteen. Kaikilla muilla mantereilla on tuotettu nettona suuriakin hiilipäästöjä ilmakehään metsiä hävittämällä. Ongelma on edelleen ajankohtainen etenkin Amazonilla, keskisessä Afrikassa ja eteläisessä Aasiassa.

Fennoskandian hyvällä metsänhoidolla on saavutettu päinvastainen tilanne. Suomessa on sidottu huomattava määrä hiiltä kasvaviin metsiin viimeisten 50 vuoden aikana. Ilmastonmuutos on vielä tehostanut kasvua, ja metsäraja on samalla siirtynyt kohti pohjoista sekä tuntureilla ylöspäin.

Hiilidioksidi viipyy ilmakehässä jopa tuhansia vuosia, kun taas pohjoiset havumetsät uusiutuvat 50–100 vuodessa. On hyvä pitää nämä mielessä, kun suhteutamme fossiilisen energian ja metsiemme hiilen merkitystä. Jälkimmäinen korostuu, kun puhumme lähivuosikymmenten tavoitteista yksittäisen maan kohdalla. Sen sijaan ei-uusiutuvan fossiilienergian käytön vähentäminen on aivan keskeinen kysymys ilmaston tarkastelussa yli sukupolvien.

Kasvavia metsiä on Suomessa päätetty käyttää maailman kunnianhimoisimman ilmastotavoitteen saavuttamiseen fossiilisten hiilipäästöjen rajoittamisen lisäksi. Viime vuosien hiilinielun kehityksestä on yllättäen tullut erittäin kuuma poliittinen peruna. Jo pelkkä termi hiilinielu jakaa mielipiteitä: joko pidät aihetta viherpiiperryksenä tai hiilinielun pelastamista kohtalonkysymyksenä. Miten näin on päässyt käymään?

Pääministeri Matti Vanhanen ryhtyi edistämään ilmastonmuutoksen torjuntaa, jolloin yliopistomaailmasta kuultiin äänenpainoja, ettei työssä hyödynnetä riittävästi tieteellistä osaamista. Toistakymmentä vuotta sitten Suomeen päätettiinkin perustaa Iso-Britannian mallin mukainen Ilmastopaneeli tuottamaan tietoa päätöksenteon tueksi. Olin itsekin sen jäsen. Työllämme ei silloin ollut merkittävää vaikutusta päätöksentekoon.

Sittemmin tilanne on muuttunut. Ilmastosta tuli Rinteen hallituksen eräs keskeinen teema. Ilmastopaneelin arvo nousi samalla huomattavasti. Sen linjaukset otettiin osaksi hallitusohjelmaa, ja vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite lyötiin lukkoon.

Samainen tavoite esitettiin myös Suomen tavoitteeksi osana EU:n uutta ilmasto-ohjelmaa. Siinä sitouduttiin fossiilisten hiilipäästöjen vähentämiseen, mutta samalla useista muista maista poiketen suurehkoon hiilinieluun, jolloin fossiilipäästöjä ei tarvitsisi leikata niin paljon.

Tätä päätöstä ovat kritisoineet muun muassa eräs Euroopan johtava ilmastotutkimuslaitos, Potsdamin Ilmastoinstituutti sekä Kansainvälinen Energiajärjestö (IEA). Edellisen johtaja, professori Johan Rockström on todennut: ”On epäonnista, että Suomi valitsi määrittelevänsä tavoitteen näin. Olisi selkeämpää pitää päästöjen vähentämistavoite ja nielutavoite erillään, kuten Ruotsi on tehnyt. Suomi laskee sen varaan, että suurella metsänielulla saadaan peitottua päästöjä. Nyt tämä lähestymistapa lyö näpeille, kun nielut jäävät tavoitteista.”

IEA on vastaavasti todennut, että Suomen ilmastotavoitteen riippuvaisuus maankäyttösektorista on selvä riski Suomen 2035 tavoitteen kannalta. Järjestö suosittaa tuoreessa Suomi-raportissaan uuden hallituksen tekevän suunnitelman sen varalle, että hiilinielutavoitteen saavuttaminen ei onnistu.

Samanaikaisesti on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan Suomelle koituu jopa seitsemän miljardin lasku, jos hiilinielua ei saada palautettua paneelin laskelmien mukaiselle tasolle. Samoin on ehdotettu muun muassa puun hankintaa Suomen rajojen ulkopuolelta. Osan kotoisesta ongelmastamme muodostaa puuntuonnin loppuminen Venäjältä. Ilmasto ei tosin tunne puun kotimaata.

On varsin harmillista, että sinänsä hyvä aikomus hyödyntää tieteellistä osaamista päätöksenteon pohjana on johtanut nykytilanteeseen. Ilmastopaneelista on tullut kansalaisten mielipiteitä voimakkaasti jakava elin. Osa pitää sitä lähes Jumalan sanana ja erehtymättömänä auktoriteettina, minkä neuvoja on syytä noudattaa pilkuntarkasti. Toinen joukko taas pitää paneelia vihoviimeisenä punavihreänä luomuksena. Samalla ilmastoteemasta on tullut taistelutanner, mikä on itse asian kannalta erittäin valitettavaa.

Ilmastonmuutoksen hillintä on edelleenkin ihmiskunnan suurimpia haasteita tällä vuosisadalla. Sen ratkaiseminen on myös merkittävä businessmahdollisuus monilla yhteiskunnan sektoreilla. Myös Suomella on tässä erinomaisia menestymisen mahdollisuuksia.

Ongelman ratkaisut on kuitenkin tehtävä huolellisesti, ottaen myös huomioon talouden, työllisyyden ja omaisuuksien arvot, biodiversiteettiä ja ilmastoa unohtamatta. Suomessa metsäsektorilla on Euroopan maista kolmanneksi suurin merkitys bruttokansantuotteeseen. Suomi on myös pronssisijalla päästöjen vähennyksissä koko maailman mitassa. Toivottavasti kykenemme etenemään asiassa maltti säilyttäen ja nykyistä paremmassa hengessä.