• Metso-ohjelman suojelutavoite ylittyi

    Vuonna 2008 käynnistynyt suojeluohjelma on saavuttanut suuren suosion metsänomistajien keskuudessa.
    Metsien vapaaehtoinen suojelu on saanut metsänomistajilta hyvän vastaanoton.
    Metsien vapaaehtoinen suojelu on saanut metsänomistajilta hyvän vastaanoton. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Metsäpolitiikka
    6.3.202618:05
    Päivitetty11.3.202615:15
    Jarmo Palokallio

    Etelä-Suomen metsien suojeluun keskittynyt Metso-ohjelma nousi ensimmäisellä kaudellaan metsänomistajien suosioon. Ohjelma ylitti tavoitteensa pysyvän metsänsuojelun osalta.

    Vuonna 2008 käynnistyneen Metso-ohjelman ensimmäisen kauden tuloksena suojeltiin pysyvästi lähes 100 000 hehtaaria metsäluontoa. Se on tuhansia hehtaareja enemmän kuin mitä ohjelman pysyvän suojelun ja 20-vuotisten rauhoitussopimusten tavoite oli.

    ”Metso-ohjelma on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa luonnonsuojelussa. Ohjelma nojaa vapaaehtoisuuteen sekä toimijoiden väliseen luottamukseen ja vuorovaikutukseen, ja juuri siksi sen tulokset ovat olleet näin vahvoja”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.).

    Viime vuonna Metson suojelemien metsäisten elinympäristöjen pinta-ala kasvoi 6 600 hehtaarilla. Siitä pysyvää suojelua oli noin puolet. Kymmenen vuoden ympäristötukisopimuksia tehtiin noin 3400 hehtaarille.

    Luonnonhoitotöitä toteutettiin 180 hehtaarilla.

    Viime vuonna pysyvästi suojeltujen kohteiden arvo oli vajaa 23 miljoonaa euroa. Ympäristötukisopimusten korvauksiin käytettiin noin 12,3 miljoonaa euroa. Luonnonhoito- ja kulotushankkeissa rahaa paloi noin 1,1 miljoonaa euroa.

    Luonnonhoidollinen kulotus pitää yllä metsien monimuotoisuutta.
    Luonnonhoidollinen kulotus pitää yllä metsien monimuotoisuutta. Kuva: Mikko Nikkinen

    Kaikkineen kymmenvuotisia ympäristötukisopimuksia sekä kulotus- ja luonnonhoidonhankkeita toteutettiin ohjelmakaudella noin 69 000 hehtaaria.

    Loppukiristä huolimatta niiden tavoitteesta jäi uupumaan noin kuudesosa.

    Metso-ohjelman jatkokauden on tarkoitus käynnistyä tämän vuoden alkupuolella, kun valtioneuvosto on tehnyt sitä koskevan päätöksen. Uusi ohjelmakausi kattaisi vuodet 2026–2040.

    Ohjelma jatkuu keskeisiltä osiltaan samanlaisena millaisena metsänomistajat ovat sen oppineet tuntemaan.

    Metso, ja muut vapaaehtoiset suojeluohjelmat, ovat keskeisiä myös EU:n ennallistamisasetuksen tulevassa toimeenpanossa.

    Rahoitusta pysyvään metsien suojeluun on tänä vuonna käytettävissä noin 18 miljoonaa euroa.

    Ympäristötukisopimusten tekemiseen ja luonnonhoidon toteutukseen on käytettävissä noin 21,7 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Metso-ohjelman tavoitteena oli suojella pysyvästi 96 000 hehtaaria yksityismetsää.

      Metsiensuojelu | Metsiensuojeluohjelma Metso on saamassa jatkoa

      Tilaajalle
    • Metso-ohjelma on suomalaisen luonnonsuojelun yhteistyön menestystarina.

      Metsiensuojelu | Metsäväki ja luonnonsuojelijat yhtenä rintamana: Lisää rahaa Metso-ohjelmaan

    • ”Kuusi on lehtojen surma. Valopuut taantuvat, kun kuusi pääsee päälle”, sanoo ylitarkastaja Jyri Pääkkönen (vas.) metsää suojelleelle Mikko Loposelle.

      Metsä | Veljekset suojelivat metsänsä isän muistolle – suojelukorvauskin osoittautui ruhtinaalliseksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metso-ohjelma
    metsien suojelu
    ympäristötukisopimus
    luonnonhoito
    Ympäristöministeriö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin