Veljekset suojelivat metsänsä isän muistolle – suojelukorvauskin osoittautui ruhtinaalliseksi

Järeä hieskoivu on joutunut antamaan periksi lahottajasienille yksityisessä suojelumetsässä Pirkkalan Aniassa. Osa rungosta on jäänyt pystyyn, mutta valtaosa siitä makaa maassa.

”Lehtilahopuu on harvinaista herkkua. Sekapuustoisuuden merkitys metsäluonnolle on otettu tosissaan vasta viime vuosina”, ylitarkastaja Jyri Pääkkönen Pirkanmaan ely-keskuksesta kertoo Mikko Loposelle.

Runsaan kuuden hehtaarin metsäalue kuului lähes 50 vuotta Loposen isälle, Pertti Loposelle, joka osti peltoa ja metsää sisältävän tilan veljensä kanssa vuonna 1975. Metsät hän lunasti myöhemmin veljeltään.

”Isäni oli teknisen työn opettaja. Hän kaatoi täältä puita silloin tällöin omiin tarpeisiinsa. Viimeiset parikymmentä vuotta metsä oli lähinnä virkistyskäytössä”, Mikko Loponen kertoo.

Kun Pertti Loponen viime vuonna kuoli, metsä siirtyi hänen kahdelle pojalleen.

”Silloin aloimme veljeni kanssa tosissamme miettiä, mitä tehdä metsälle. Isä sanoi meille monta kertaa, että älkää koskaan myykö sitä.”

Koralliorakas kasvaa hieskoivun pehmenneellä rungolla. Kuva: Jyrki Luukkonen

Pyhäjärven rannalla, lähellä Lempäälän rajaa sijaitseva Ania on rehevää aluetta. Suojelumetsän maapohjakin on pääosin lehtomaista kangasta ja lehtoa.

”Metsäliekosammal, lehtokuusama ja taikinamarja kertovat, että olemme rehevällä maalla”, Pääkkönen selostaa.

”Täällä esiintyy myös paljon jalopuita, kuten metsälehmusta.”

Pääkkönen vastaa metsien suojeluohjelma Metson toteutuksesta Pirkanmaalla. Metso on valtion rahoittama, yksityisille metsänomistajille suunnattu vapaaehtoinen ohjelma, jonka kautta metsänomistajat voivat suojella metsiään ja vaalia sitä kautta luontoarvoja.

Metso-ohjelmassa metsää voi suojella pysyvästi perustamalla yksityisen suojelualueen tai myymällä alueen valtiolle. Suojelusta maksetaan korvaus puuston arvon perusteella.

Asiaa harkittuaan Loposen veljekset päättivät tarjota isältään perimäänsä metsäaluetta pysyvään suojeluun ja ottivat yhteyttä ely-keskukseen.

”Tämä on hieno metsä. Täällä on paljon sellaista puustoa ja kasvistoa, jota ei joka paikasta löydy. Emme halunneet, että kukaan hakkaa tätä”, Mikko Loponen sanoo.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas suojelualue ei välttämättä ole metsätaloudellisesti merkittävä, sanoo ylitarkastaja Jyri Pääkkönen Pirkanmaan ely-keskuksesta. Kuva: Jyrki Luukkonen

Ensin Jyri Pääkkönen tutustui työpöytänsä ääressä kohteen paikkatietoaineistoihin ja kävi sitten paikan päällä Pirkkalassa.

”Laaja-alaiset kohteet ovat aina merkityksellisempiä, mutta tämä on kuitenkin piirteiltään niin arvokas metsä, että oli aivan selvää, että tämä kannattaa suojella.”

Väärävärikuvassa lehtipuiden latvat näkyvät punertavina. Kuva: Jyrki Luukkonen

Metsän siimeksestä löytyy hienoja haaparyhmiä ja lahopuuta esiintyy eri muodoissa. Kuusten lomassa kasvaa kilpikaarnaisia mäntyjä. Lehtipuita, eri kasvilajeja ja sammalia on runsaasti.

”Lajikirjoltaan tämä on Pirkanmaan Amazon.”

Suojelumetsässä ovat voimassa kaikki jokaisenoikeudet. Kasvien osia sieltä ei saa kerätä, mutta esimerkiksi hirvieläinten metsästys on sallittua.

Vielä toistaiseksi metsässä on havaittavissa kolme selvää kuviota, mutta ajan kuluessa luonnontilaisesta metsästä tulee saumatonta mosaiikkia.

”Kuviointi on nykyisellään usein hakkuukoneen määrittelemää. Luonnonmetsissä ei tule vastaan taimikon rajaa, vaan siirtymät ovat pehmeitä.”

Veden läsnäolo metsässä puroina ja noroina on plussaa suojelun kannalta. Kuva: Jyrki Luukkonen

Jyri Pääkkönen ja Mikko Loponen seisahtavat järeän metsälehmuksen juurelle.

”Tämä on nyt sitä legendaarista niinipuuta, jota kasvaa tyypillisesti puistoissa ja kartanoiden mailla. Se on pitkäikäistä ja kestävää”, Pääkkönen kertoo.

Hänen mukaansa metsien suojelu kompastuu harvoin siitä maksettavaan korvaukseen, sillä se on ihan kilpailukykyinen. Myös Loposet olivat tyytyväisiä saamaansa suojelukorvaukseen.

”Se oli ruhtinaallinen. Tuskin olisimme sen enempää saaneet, jos olisimme myyneet metsän”, Mikko Loponen sanoo.

Järeät metsälehmukset kertovat ylitarkastaja Jyri Pääkköselle (vas.) ja metsää suojelleelle Mikko Loposelle maapohjan ravinteikkuudesta ja kasvupotentiaalista. Kuva: Jyrki Luukkonen

Sen sijaan metsän suojelu kaatuu Pääkkösen mukaan useimmiten varsin byrokraattisen prosessin hitauteen tai rahoituksen puutteeseen.

”Se on ikävää asiakkaan ja toteuttajan näkökulmasta, että kaikessa kestää liian kauan. Kohteita kertyy jonoksi asti, ja valitettavasti joudun priorisoimaan ja myös hylkäämään niitä.”

Kuolleisiin kuusiin alkaa vähitellen kertyä puuta lahottavia itiöitä ja sieniä. Kuva: Jyrki Luukkonen

Pääkkönen teki suojelupäätöksen Loposten omistamasta metsästä kesäkuussa. Mikko Loposesta metsän suojeleminen tuntuu yhä oikealta ratkaisulta.

”Nimesimme metsän Pertin metsäksi. Se on nyt vähän kuin isän muistometsä.”