
Elimäkeläinen metsänomistaja Josper Tigerstedt päätyi muutama vuosi sitten poikkeukselliseen ratkaisuun: hän purki määräaikaisen Metso-suojelun kenties ensimmäisenä metsänomistajana Suomessa.
Tigerstedtin metsätilalla vastaan tulee epätavallisiakin puulajeja, kuten serbiankuusta. Tilaan kuuluu myös Mustilan arboretum. Ei siis ihme, että alueelle mahtui myös suojelualue – kunnes kirjanpainajatuhot kävivät liian pahoiksi.
Noin 12 hehtaarin suojelualueella kasvoi mäntyjä ja varttunutta kuusikkoa. Kohde suojeltiin 20 vuodeksi vuonna 2012. Ensimmäiset merkit kirjanpainajasta näkyivät muutamaa vuotta myöhemmin.
”Ensin tuli tuulituho ja seuraavana vuonna kirjanpainajat”, Tigerstedt kertoo.
Kirjanpainajatuhoja oli havaittu jo 2000-luvun alkupuolella tilan talousmetsässä. Sieltä ne levisivät tuulituhon jälkeen suojelualueellekin.
Tuulituho oli alkusysäys sille, että Tigerstedt päätyi lopulta purkamaan Metso-suojelun. Myöhemmin alueelle iski myös syöksyvirtaus, joka kaatoi lisää puita.
Myrskytuhojen havaitsemisen jälkeen tulee olla yhteydessä ely-keskukseen tai Metsäkeskukseen. Sen jälkeen viranomaiset tutkivat, miten paljon vaurioitunutta puustoa on, kuinka paljon puuta pitää kerätä pois ja kuinka paljon jättää alueelle.
”Kun tätä oli tehty kaksi tai kolme kertaa, ja suojelualueelle tuli kunnolla kirjanpainajia, otin yhteyttä ely-keskukseen, että nyt sinne pitäisi taas mennä keräämään puita. Silloin he linjasivat, että ei mennä enää”, Tigerstedt sanoo.
”Koska olen saanut kertaluontoisen korvauksen siitä, että olen suojellut metsän, he ovat tulkinneet niin, että se kattaa mahdollisen puustovaurion eli tavallaan taloudellisen menetyksen siellä suojelualueella.”
Tigerstedt tulkitsi ely-keskuksen linjauksen niin, että Metso-suojelualueelta ei saa kerätä puuta ennen kuin puuston arvosta on tuhoutunut sen verran, mitä suojelusumma kattaa.
”Ja sitten tuli ne kaksi oikein kuumaa ja paahteista kesää.”

Tigerstedt muistelee, että kyseessä olisivat olleet kesät 2020 ja 2021. Helteisten kesien myötä kirjanpainajien määrä kasvoi räjähdysmäisesti.
”Yhtäkkiä arviolta pari hehtaaria metsää oli mennyt. Siellä ei ollut tervettä puuta seassa laisinkaan, pelkkää kirjanpainajan tuhoamaa kuusikkoa.”
Sen jälkeen Tigerstedt otti uudelleen yhteyttä ely-keskukseen. Yhdessä ely-keskuksen asiantuntijan kanssa he alkoivat miettiä, mitä asialle voisi tehdä.
Apua kysyttiin myös maa- ja metsätalousministeriöstä, koska harkinnassa oli suojelusopimuksen purkaminen.
”Vaihtoehtona oli, että sen olisi voinut rauhoittaa pysyväksi suojelualueeksi, mikä olisi tarkoittanut, että olisi lunastettu jäljellä olevan puuston arvo ja korvattu se meille”, Tigerstedt kertoo.
”Mutta siihen minä en lähtenyt, koska alue sijaitsi meidän talousmetsän sisällä. Ajattelin, että siinähän se olisi oikein hyvä kirjanpainajahautomo. Ne voisivat siirtyä uusille apajille joko meidän tai naapurin talousmetsään.”

Niinpä Tigerstedt päätyi purkamaan Metso-suojelun. Seuraavana kesänä alue hakattiin matalaksi.
”Toivottiin, että puiden mukana menee mahdollisimman paljon kirjanpainajia pois metsästä. Suhteellisen hyvin se toimikin.”
Suojelun purkamisen aikaan 20 vuoden määräaikaisesta suojelusta oli kulunut vasta noin puolet.
”Koska se oli suojelussa vain puolet siitä ajasta, mitä sopimuksessa luki, niin puolet korvauksesta piti maksaa takaisin. Se on minusta ihan ok. Jos tietyksi ajaksi on tavallaan vuokrattu metsä suojelukäyttöön, ja sitten se ei olekaan sitä koko aikaa, niin korvausta ei voi pitää kokonaan”, Tigerstedt sanoo.
Suojelukorvauksen palauttaminen oli lopulta pieni hinta siitä, että muu metsä pysyy terveenä.
”Puuston tuhoutumisen taloudelliset menetykset olivat huomattavasti suurempia kuin se takaisin maksettava korvaus.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
