• Kirjanpainajatuhot esiintyvät ryppäissä – katso kartalta, onko oma metsäsi lähellä riskikohteita

    Kirjanpainajatuhojen tihentymiä on etenkin alueilla, joilla on vanhoja kuusimetsiä ja jo entuudestaan hyönteistuhoja.
    Kirjanpainajatuhot muodostavat alueellisia ryppäitä. Harmaat puut ovat kirjanpainajan tappamia.
    Kirjanpainajatuhot muodostavat alueellisia ryppäitä. Harmaat puut ovat kirjanpainajan tappamia. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    15.11.202505:00
    Anniina Jokinen

    Kirjanpainajatuhot muodostavat alueellisia ryppäitä Suomessa, selviää Itä-Suomen yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Tihentymiä on etenkin alueilla, joilla on vanhoja kuusimetsiä ja jotka sijaitsevat aiempien kirjanpainajatuhokohteiden lähellä.

    Kirjanpainajaesiintymien odotetaan yleistyvän, kun ilmasto lämpenee ja kuivat jaksot pitenevät. Kuivuus uhkaa etenkin kuusta.

    Kirjanpainajaryppäitä esiintyi ensin Kaakkois-Suomessa ja myöhemmin myös Länsi- ja Lounais-Suomessa, mutta niiden toistuva esiintyminen oli harvinaista.

    ”Kirjanpainajatuhoryppäiden muodostumiselle otollisia olosuhteita ei esiintynyt kaikkialla, mutta silloin, kun olosuhteet olivat kirjanpainajalle suotuisat, ne liittyivät vanhoihin metsiköihin ja metsikön läheisyydessä esiintyneisiin aiempiin kirjanpainajatuhoihin”, sanoo väitöskirjatutkija Alexander Pulgarin Diaz Itä-Suomen yliopistoista.

    ”Kirjanpainajan vaurioittamien puiden nopea tunnistaminen ja poistaminen on tärkeää, jotta ryppäitä ei pääsisi muodostumaan.”

    Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa analysoitiin metsän ominaisuuksia, jotka lisäsivät sen todennäköisyyttä kuulua kirjanpainajatuhoryppääseen tai tuhoryppään toistumista samalla alueella. Lisäksi tuhoryppäiden tunnistamiseen käytettiin spatiaalisen tilastotieteen menetelmiä.

    Lisää aiheesta
    • Lähellä mutta tavoittamattomissa. Viitasaarelainen metsänomistaja Aapeli Piesala ei voi tehdä haluamiaan hakkuita takana näkyvässä Eteissaaressa, joka on lipunut niin sanotun harmaan suojelun piiriin.

      Metsänhoito | Kaavoitus estää metsänomistajan hakkuut Viitasaarella: ”Tulisi edes päätös, josta voisi valittaa”

      Tilaajalle
    • Kuusi on yhä suosituin puu istutuksilla.

      Metsänhoito | Kuusen suosio taittui, koivua halusi metsiinsä ennätyksellisen moni metsänomistaja

      Tilaajalle
    • Professori Andreas Bolte johtaa saksalaista Thünen-instituuttia, joka muun muassa vastaa maan metsäinventaarioista.

      Metsänhoito | Iso osa saksalaisista metsänomistajista ei edes tiedä omistavansa metsää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kirjanpainajatuho
    metsätuhot
    kuusimetsä
    ilmastonmuutos
    Itä-Suomen yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla